Pessimismi on usein käytetty termi, mutta sen tarkka määritelmä on vaikeasti rajattavissa. Arkikielessä se yhdistetään yleensä asenteeseen, jonka mukaan “asiat vain menevät huonompaa suuntaan” tai että “lasi on puoliksi tyhjä”. Professori Olli-Pekka Vainio pohtii tässä artikkelissa, mistä pessimissä on kyse, ja miksi hän kokee pessimismin vetovoimaisena presidentti Alexander Stubbin esittämästä kritiikistä huolimatta.

Presidentti Alexander Stubb otti äskettäin kantaa syviin maailmankatsomuksellisiin kysymyksiin puhuessaan liike-elämän edustajille. Stubbin mukaan:

Sanonta – pessimisti ei pety – on ehkä maailmanhistorian typerin lausunto. Koska tosiasiassa pessimisti ei saa mitään aikaiseksi, koska hän uskoo, että maailma on jollain tavalla deterministisessä linjassa ja mitään siellä ei voi tehdä.

– Pessimisti pettyy aina, optimisti voi yllättyä positiivisesti. Eli olkaa ketteriä ja sopeutukaa. Eläkää ja toimikaa sellaisessa maailmassa, joka meillä nyt on. Ei sellaisessa, jonka te toivoisitte sen olevan. (IS 28.8.2025)

Väitän, että Stubb ymmärtää hienoisesti väärin sen mistä pessimismissä elämänfilosofiana on kyse, ja että monet Stubbin hehkuttamat asiat ovat mahdollisia vain pessimistille ja saavuttamattomia optimistille.

Optimismin ja pessimismin filosofinen tausta

Termi “optimismi” syntyi vuonna 1737, kun jesuiitat käyttivät sitä kuvaamaan matemaatikko Leibnizin teodikeaa, jonka mukaan elämme parhaassa mahdollisessa maailmassa. “Pessimismi” puolestaan vakiintui vastakäsitteeksi muutamaa vuosikymmentä myöhemmin samassa kiistassa. Näin ollen molempien käsitteiden juuret ulottuvat laajempaan filosofiseen keskusteluun siitä, miten hahmotamme ja arvioimme todellisuutta.

Filosofi Mara van der Lugt (St. Andrews) erottaa kaksi näkökulmaa, jotka jäsentävät Valistuksen jälkeisen ajan optimistien ja pessimistien kantoja. Pessimistit korostavat yksilön kokemusta ja emotionaalista reaktiota kärsimykseen, kun taas optimistit omaksuvat kosmisen perspektiivin ja tarkastelevat maailmaa Luojan näkökulmasta. Nämä lähestymistavat muovaavat paitsi keskustelun kysymyksenasetteluja myös niihin annettuja vastauksia.

Olisi houkuttelevaa väittää, että optimismi sopii hyvin kristilliseen maailmankuvaan, ja  pessimismi on sen sijaan tunnusomaista ateistiselle ja agnostiselle ajattelulle.  Kysymys on kuitenkin huomattavasti monisyisempi. Vuosisatoja jatkunut keskustelu, johon osallistuu erilaisia ja usein (ikävä kyllä) vaikeaselkoisia ajattelijoita, ei tarjoa yksiselitteisiä vastauksia, vaan johtaa toisinaan yllättäviin tuloksiin. Myöskään kristillinen maailmankuva ei ole muuttumaton kokonaisuus, minkä vuoksi kristillinen vastaus kärsimyksen ja pahan ilmentymien eri muotoihin ei ole aina itsestään selvä. Esimerkiksi läntisen tradition suurinta kirkkoisää Augustinusta kutsutaan usein pessimistiksi ja ”augustinilainen pessimismi” on vakiintunut teologinen tekninen termi.

Käsitteiden historiasta ja määritelmistä

Aluksi on hyödyllistä hahmottaa pessimismiä koskevaa keskustelua keskeisten käsitteiden kautta. Filosofi Paul Prescott on esittänyt neljä yleistä luonnehdintaa, joita käytetään usein pessimismin kuvaamiseen:

Fatalismi ja kyynisyys. Pessimismi voidaan ymmärtää näkemyksenä, jonka mukaan ihmisen toimijuus on turhaa jonkin perustavan rajoitteen vuoksi, joka koskee yhtä tai useampaa elämän osa-aluetta.

Skeptisyys ja nihilismi. Pessimismi voidaan tulkita näkemykseksi, jonka mukaan keskeiset arvot – kuten merkitys, totuus, tieto, onnellisuus tai hyvä – joko eivät ole olemassa tai ne eivät ole saavutettavissa.

Rappio. Pessimismi on käsitys, jonka mukaan olosuhteet väistämättä huononevat tai että maailma on jatkuvassa rappeutumisprosessissa.

Epätoivo. Pessimismi voidaan ymmärtää myös toivon hylkäämisenä, olipa se seurausta kliinisestä masennuksesta, luonteen heikkoudesta tai yksinkertaisesti elämän arkisista vastoinkäymisistä.

Prescott kuitenkin kyseenalaistaa nämä tavanomaiset luonnehdinnat. Fatalismi merkitsee ajatusta, että tulevaisuus on ennalta määrätty eikä yksilöllisillä valinnoilla tai teoilla ole vaikutusta tapahtumien kulkuun. Se, mitä Stubb kutsuu pessimiksi, on itse asiassa fatalismia, ja pessimistit tavallisesti hylkäävät fatalismin.

Kyynisyys puolestaan viittaa uskoon ihmisluonnon luontaisesta turmeltuneisuudesta ja kyvyttömyydestä hyveellisiin tekoihin. Prescott myöntää, että sekä fatalistiset että kyyniset näkemykset voivat toki kallistua pessimismin suuntaan, mutta kumpikaan ei hänen mukaansa ole välttämätön osa pessimististä maailmankuvaa. Fatalismi metafyysisenä kantana kieltää merkityksellisen vapaan tahdon, mutta voimme kuvitella myös ei-fatalistisen maailman, jossa ihmisillä on vapaa tahto, mutta jossa he käyttävät sitä jatkuvasti väärin. Pessimismi ei siis edellytä tiettyjä metafyysisiä näkemyksiä ihmisen toimijuudesta.

Samoin pessimismi ei myöskään edellytä tiettyä käsitystä ihmisluonnosta. Ainoa edellytys on hylätä ajatus, että ihmiset olisivat tai voisivat tulla moraalisesti täydellisiksi – tai edes lähes täydellisiksi. Pessimismi liittyy näin läheisesti traagiseen maailmankuvaan, jossa ihmiset ovat ainakin osittain vapaita mutta samalla moraalisesti ristiriitaisia.

Nihilismi väittää, että millään ei ole objektiivista arvoa. Prescott kuitenkin korostaa, että pessimismi on yhteensopimaton aksiologisen nihilismin kanssa. Pessimistin on kyettävä arvioimaan tapahtumat tai olosuhteet joko hyvinä tai huonoina voidakseen väittää, että rappiota todella tapahtuu. Ilman suunnan tajua – eli ymmärrystä siitä, mitä tarkoittaa ”kehitys” ja ”taantumus” – rappion käsite menettää merkityksensä. Pessimistille rappio on surun aihe; sitä ei pidetä myönteisenä kehityksenä. Tästä syystä pessimismi edellyttää vahvaa aksiologista viitekehystä. Pessimistillä on kirkas käsitys siitä mikä on oikein ja mikä väärin.

Prescottin mukaan pessimismi voi sisältää vakaumuksia edistyksestä, esimerkiksi teknologian tai valtio-opin saralla. Historiallisia esimerkkejä tällaisesta kehityksestä on helppo löytää: ymmärryksemme fysiikasta, kemiasta ja tähtitieteestä on kasvanut, kykenemme suorittamaan monimutkaisia laskelmia tietokoneilla ja nykyiset poliittiset järjestelmämme ovat huomattavasti kehittyneempiä kuin monilla aikaisemmin kulttuureilla. Lääketieteen, erityisesti kirurgian, saavutukset ovat myös merkittäviä. Pessimisti voi kuitenkin väittää, ettei edistys välttämättä aina johda myönteisiin lopputuloksiin. Teknologinen kehitys on esimerkiksi mahdollistanut entistä tehokkaampien aseiden valmistamisen, ja lääketieteen kehitys on avannut mahdollisuuden luoda tappavampia  ja tehokkaammin leviäviä viruksia.

Tässä vaiheessa on hyvä erottaa toisistaan pessimismin vahva ja heikko versio. Vahva versio väittää, että edistys johtaa väistämättä kokonaisuuden kannalta negatiiviseen lopputulokseen. Heikompi versio ainoastaan epäilee siitä, että edistys johtaa myönteisiin seurauksiin.

Epätoivo – toivon hylkääminen – ei luonnollisesti ole toivottava tila. Mutta johtaako pessimismi välttämättä epätoivoon? Epätoivo liittyy läheisesti siihen, miten yksilö suhtautuu vakaumuksiinsa ja sitoumuksiinsa. Epätoivo viittaa lisäksi passiivisuuteen: jos kaikki toivo on mennyttä, miksi edes yrittää? Mikä merkitys on toiminnalla, jos uskoo, ettei omilla teoilla voi muuttaa tapahtumien kulkua? Silti pessimismi ei välttämättä johda passiivisuuteen.

Esimerkiksi stoalaisuus tarjoaa esimerkin pessimistisestä filosofiasta, joka ei ole passiivinen, vaan sisältää vahvan henkilökohtaisen sitoutumisen. Ajatellaan vaikkapa sotapäällikköä, joka näkee joukkojensa tuhoutuvan ja vihollisen etenevän kohti asemiaan. Hänen arvionsa tilanteesta on kielteinen: voitto on mahdoton. Yhdestä näkökulmasta tätä voidaan pitää epätoivona. Silti hän voi pysyä vapaana toimintaa heikentävästä epätoivosta. Hän pitää tilannetta vakavana sekä itselleen että joukoilleen, mutta hyväksyy sen sellaisenaan.

Epätoivoa voidaan tarkastella älyllisellä ja emotionaalisella tasolla. Älyllisesti päällikkö voi ilmaista rationaalista epätoivoa, joka perustuu huolelliseen arvioon tilanteesta ja sen kielteiseen lopputulemaan. Emotionaalisesti hän voi tuntea surua ja valittaa kohtaloaan. Tämä ei kuitenkaan vähennä hänen toimijuuttaan. Hän voi edelleen toimia päättäväisesti ja tehdä järkeviä ratkaisuja, jatkaen joukkojensa johtamista kriisin keskellä tietoisena sen vääjäämättömästä lopputuloksesta, koska hän tietää, että näin toimiminen on moraalisesti oikein.

Näin ymmärrettynä pessimismi on yhteensopiva sen kanssa, mitä voidaan kutsua rationaaliseksi epätoivoksi. Passiivisuus vastoinkäymisten edessä ei sen sijaan ole pessimismin välttämätön seuraus. On myös syytä erottaa epätoivo hallinnan menettämisestä: ihminen, joka ajautuu epätoivoon, voi joutua paniikkiin ja alkaa toimia arvaamattomasti. Vastaavasti yltiöoptimisti voi saada aikaan suunnatonta tuhoa juuri siksi, että hän ei näe maailmaa realistisesti sellaisena kuin se on.

Pessimismi elämänfilosofiana

Prescott määrittelee pessimismin vakaaksi asenteeksi (engl. stance): uskomusten, sitoumusten ja aikomusten yhdistelmäksi, jossa paha nähdään merkittävämpänä kuin hyvä erityisesti niillä elämänalueilla, joihin ihminen on henkilökohtaisesti sitoutunut. Tämä erottaa pessimistisen asenteen pessimismistä pelkkänä abstraktina oppina tai ohimenevänä mielentilana tai tunteena. Vaikka pessimistinen asenne sisältää uskomuksia, se ei tyhjene niihin. Henkilöllä voi hetkellisesti olla pessimistinen näkemys jostain yksittäisestä asiasta, mutta hän ei silti välttämättä ole pessimisti. Asennepessimisti puolestaan kantaa mukanaan pysyvää, johdonmukaista suhtautumista maailmaan – riippumatta siitä, minkälaisia ohimeneviä mielentiloja hän kulloinkin kokee.

Prescottin analyysin pohjalta voimme nyt esittää pessimismin määritelmän, joka erottaa sen aiemmin käsitellyistä asenteista. Pessimismi voidaan ymmärtää kantana, joka ilmenee sekä vahvassa että heikommassa muodoissa.

Pessimistinen asenne

• • Aksiologisesti ja episteemisesti realistinen metafysiikka: Hyvät asiat ovat objektiivisesti olemassa ja periaatteessa tiedettävissä.
  • Ihmisen vapaus: Ihmisellä on ainakin jossain määrin vapaus tavoitella sitä, mitä hän pitää hyvänä.
  • Negatiiviset tai skeptiset odotukset:
    • Vahva muoto: usko siihen, että lopulta paha voittaa hyvän.
    • Heikompi muoto: epäilys siitä, että hyvä voittaisi pahan.
  • Henkilökohtainen sitoutuminen: Hyvän tunnistaminen arvokkaaksi ja sen tavoittelu.
  • Aksiologisesti traaginen arvio: Suru siitä, että paha voittaa usein hyvän.
  • Aksiologisesti ja johdonmukaisesti traaginen sitoutuminen: Näkemys siitä, että edellä mainittu kuvaus maailmasta on perusteltu ja todenmukainen, sekä sitoutuminen elämään näiden periaatteiden mukaisesti.

Pessimismin rinnalle on hyödyllistä hahmottaa vastaava määritelmä optimismille. Optimismi voidaan muotoilla pessimismin rakennetta mukaillen, mutta sen keskeinen sisältö korostaa toiveikkuutta. Optimismin ja pessimismin välinen ero on usein hienovarainen, mutta merkittävä. Alla esitetty malli edustaa niin sanottua minimaalista optimismia.

Optimistinen asenne

• Aksiologisesti ja episteemisesti realistinen metafysiikka: Hyvät asiat ovat objektiivisesti olemassa ja periaatteessa tiedettävissä.
• Ihmisen vapaus: Ihmisellä on ainakin jossain määrin vapaus tavoitella sitä, mitä hän pitää hyvänä.
• Toiveikkaat odotukset:
  • Vahva muoto: usko siihen, että lopulta hyvä voittaa pahan.
  • Heikompi muoto: usko siihen, että hyvyys on todellinen mahdollisuus.
• Henkilökohtainen sitoutuminen: Hyvän arvostaminen ja sen tunnistaminen arvokkaaksi.
• Aksiologisesti traaginen arvio: Suru ja katumus siitä, että paha voittaa usein hyvän.
• Aksiologisesti ja johdonmukaisesti toiveikas sitoutuminen: Näkemys siitä, että edellä mainittu kuvaus maailmasta on perusteltu ja todenmukainen, sekä sitoutuminen elämään näiden periaatteiden mukaisesti.

Mielenkiintoista on, että pessimismin heikompi versio asettuu hyvin lähelle optimismin heikompaa versiota, jolloin ne voivat olla käytännössä vaikeasti erotettavissa toisistaan. Jos määritelmää muokattaisiin siten, että ihmisen vapautta korostettaisiin, aksiologisesti traagiset arviot jätettäisiin pois ja ajateltaisiin, että hyvä tavallisesti voittaa pahan, päädyttäisiin idealistiseen optimismiin. Tätä  voidaan kuitenkin perustellusti pitää patologisena mielentilana.

Lisäksi on hyödyllistä esitellä toinenkin näkökulma pessimismiin, jonka tarjoaa filosofi Joshua Foa Dienstag. Hän erottelee neljä pessimismin muotoa: kulttuurisen, metafyysisen, eksistentiaalisen ja dionyysisen. Dienstagin mukaan kaikilla pessimismin muodoilla on yhteisiä oletuksia, mutta niitä voidaan luokitella sen mukaan mitä elämänaluetta kohti ne erityisesti suuntautuvat.

• Kulttuuripessimismi ymmärtää maailman jatkuvana rappeutumisprosessina.
• Metafyysinen pessimismi keskittyy olemassaolon sisäsyntyiseen kärsimykseen ja arvioi maailmaa tästä näkökulmasta.
• Eksistentiaalinen pessimismi tunnustaa, että inhimilliset halut, vaikka ne ovat moninaiset, jäävät lopulta täyttymättömiksi.

Dienstagin analyysissa kaikille näille muodoille yhteinen teema on ajan rajoittava luonne: menneisyyttä ei voida muuttaa, historiallinen asemamme on paalutettu tiettyyn aikaan ja paikkaan, ja teoistamme riippumatta kuolema kohtaa jokaisen ennen pitkää.

Mahdolliseksi vastalääkkeeksi hän esittää dionyysisen pessimismin, joka tunnustaa olemassaolon traagisen luonteen mutta torjuu rampauttavan epätoivon. Dionyysinen näkökulma kutsuu hyväksymään väistämättömän kärsimyksen ja kuoleman ilman alistumista lamaannuttavaan toivottomuuteen. Kristillinen pessimismi, kuten vaikkapa juuri augustinilainen traditio, tulee hyvin lähelle dionyysistä pessimismiä.

Kannattaako pessimismi?

Pitäisikö meidän nyt uhmata presidenttiämme ja olla pessimistejä? Ehdottomasti. Ajattelen, että pessimistisen asenteen heikko muoto on paitsi järkevä myös hyödyllinen. Seuraavassa esittelen joukon syitä, miksi näin on.

Pragmatistiset syyt: Realistinen pessimismi voi johtaa tasapainoisempaan päätöksentekoon, kun taas liiallinen optimismi voi johtaa kritiikittömään lähestymistapaan ja mahdollisten riskien tai ongelmien ohittamiseen. Kohtuullinen pessimismi puolestaan kannustaa yksilöitä harkitsemaan mahdollisia negatiivisia seurauksia, mikä voi johtaa perustellumpaan ja realistisempaan lähestymistapaan sekä edistää harkittuja ja tasapainoisia valintoja.

Poliittiset syyt: Pessimistit tunnustavat, että edistys vaatii kompromisseja, ja he tarkastelevat jatkuvasti asioiden välisiä vaihtosuhteita (engl. trade-offs). Tämä nostaa ennakkosuunnittelun tasoa ja voi vähentää toiminnastamme väistämättä seuraavaa vahinkoa. Sen sijaan, että oletettaisiin suunnitelmien etenevän ongelmitta, pessimistit ovat taipuvaisia laatimaan vaihtoehtoisia suunnitelmia, jotka ovat välttämättömiä yllättävissä olosuhteissa.

Psykologiset syyt: Huonoihin skenaarioihin valmistautuminen voi vahvistaa psykologista resilienssiä. Ennakoimalla mahdollisia vaikeuksia etukäteen pessimistit voivat olla paremmin valmistautuneita selviytymään silloin, kun metaforinen pelikaani iskeytyy potkuriin. Pessimistit voivat lähestyä näitä tilanteita valmiuden tunteesta käsin, mikä tekee heistä vähemmän alttiita mentaaliselle ylikuormittumiselle.

Olen samaa mieltä Stubbin kanssa siitä, että sanonta ”Pessimisti ei koskaan pety” on pöhkö, mutta hieman eri syystä. Pessimistit voivat myös odottaa hyviä asioita tapahtuvan ja pettyä, jos niitä ei tapahdu. Dienstagin mukaan ”pessimistillä ei ole odotuksia” eli pessimisti suhtautuu tulevaisuuteen avoimuudella, ei negatiivisesti.

Pessimismi voi auttaa meitä alentamaan odotuksia tai luomaan realistisemman näkemyksen tulevasta. Liian idealistiset odotukset voivat aiheuttaa vääristyneen käsityksen nykytilanteesta. Realistisemmat odotukset voivat suojata vakavilta pettymyksiltä sekä lisätä tyytyväisyyden tunnetta, mikäli tavoitteet saavutetaan ja jopa ylitetään.

Episteemiset syyt: Pessimistiset yksilöt ovat taipuvaisia tarkastelemaan joitakin tilanteita tarkemmin, kiinnittäen erityistä huomiota mahdollisiin argumentaation puutteisiin tai heikkouksiin. Tämä tekee tiedon hankkimisesta totuudenmukaisempaa ja hyveellisempää. Tämä on erityisen edullinen aloilla, jotka vaativat perusteellista analyysiä ja ongelmanratkaisua. Esimerkiksi insinööritieteissä, rahoitusalalla ja terveydenhuollossa asioiden nihkeäkin tarkastelu on välttämätöntä kalliiden tai vaarallisten virheiden välttämiseksi.

Esteettiset syyt: Pessimistinen näkemys todellisuudesta on herkempi kauneudelle. Pessimismi johtaa usein lisääntyneeseen huomioon yksityiskohtiin ja kauneuden arvostamiseen siellä, missä sitä voi löytää, suojella, säilyttää ja moninkertaistaa.

Näin ollen, hieman yllättäen, pessimismi onkin mitä hienoin, fiksuin ja kaunein elämänfilosofia, joka ei johda ankeaan synkistelyyn vaan hyvyyden, kauneuden ja totuuden varjelemiseen. Pessimisti tiedostaa, että hänen projektinsa ei lopulta ehkä kanna hedelmää, mutta hän nauttii jokaisesta elämänsä hetkestä niin kuin se olisi viimeinen.

Tämä essee pohjautuu Olli-Pekka Vainion kirjaan Fighting the Long Defeat. An Essay on Christian Pessimism (tulossa 2026). Kuvat luotu Midjourneyllä.

Kirjallisuus

Dienstag, Joshua Foa. Pessimism. Philosophy, Ethic, Spirit. Princeton: Princeton University Press, 2006.

Niebuhr, Reinhold. ”Optimism, Pessimism and Religious Faith.” In The Essential Reinhold Niebuhr. Selected Essays and Addresses, edited by Robert McAfee Brown, 3-20. New Haven: Yale University Press, 1986.

Prescott, Paul. ”What Pessimism Is.” Journal of Philosophical Reseach 37 (2012): 337-56.

van der Lugt, Mara. Dark Matters. Pessimism and the Problem of Suffering. Princeton: Princeton University Press, 2020.

———. Hopeful Pessimism. Princeton: Princeton University Press, 2025.