Oliko Tolkien-tyyppisiä haltioita oikeasti olemassa? Tieteellisesti tutkittava ihmiskunnan alkuhistoria voi olla paljon erikoisempi ja taianomaisempi kuin olemme osanneet ajatella, kirjoittaa Joshua M. Moritz.

J.R.R. Tolkienin mukaan ”legendat ja myytit koostuvat suurelta osin ’totuudesta'”, ja tietyntyyppisiä totuuksia voidaan välittää ja vastaanottaa vain myyttisessä muodossa.(1) Tolkienille ”myytti” tarkoitti sellaista symbolista tarinaa, jonka tarkoituksena on ilmaista totuutta (toisin kuin sanaa nykyään yleisesti käytetään). Legenda saattoi säilöä muinaisten muistojen tislattuja ja jalostettuja jäänteitä, ja myytit antavat mahdollisuuden kuvata maailman sisäisiä sääntöjä ja syvempiä lakeja.

Myyttien ja legendojen välittämät syvemmät totuudet koskevat meitä ympäröivän kosmoksen luonnetta ja ne kertovat jotain historiamme alkuhetkistä sekä meissä olevasta mikrokosmoksesta. Myytti tiivistää yhteyden kosmokseen ja ilmaisee ihmisen kutsumuksen luomakunnan pappina. ”Satumaailman (Faërie) ytimessä”, selittää Tolkien, ”on ihmisen ytimeen kuuluva halu olla yhteydessä muihin eläviin olentoihin.” (2). Tolkien uskoi myyttien olevan muutakin kuin pelkkää fiktiota. Itse asiassa monien fantasioiden pohjana olivat kauan sitten unohdetut tosiasiat.

Myytit ja legendat muinaisten tosiasioiden kaikuina

Tolkienin mukaan hänen aikakirjansa Keski-Maasta olivat jonkin pitkään piilossa olleen, mutta ei täysin unohtuneen, löytämistä. Hänen mukaansa Keski-Maata ei siis ollut kokonaan ”luotu” fiktiolle tyypilliseen tapaan, ”sillä se oli aina ollut olemassa”.(3) Tolkien koki tutkimuksensa ja kirjoitustensa kautta pikemminkin ”kirjaavan jotain ’jossakin’ jo olemassaolevaa, ei keksivän sitä'”.(4)

Tolkien ei siis sanoisi kertomustensa Keski-Maan kansoista olevan täysin keksittyä fantasiaa, mutta ei myöskään sanonut niiden olevan teoria esihistoriallisesta todellisuudesta. Hän uskoi kuitenkin, että Taru sormusten herrasta -kirjan taustamaailman muodostavien muinaisten legendojen ja tarinoiden takana oli enemmän kuin totuuden siemen, mutta hän ei kertonut mikä tämä todellisuus tarkalleen oli. Tolkien-tutkija Tom Shippeyn mukaan ”Tolkien ikään kuin leijui jonkin keskeisen ajatuksen ympärillä, jota hän ei kuitenkaan uskaltanut tai pystynyt paaluttamaan. ”(5).

Tolkien ei keksinyt tyhjästä romaaniensa perustana olevia ajatuksia haltioista ja kääpiöistä. Sen sijaan hän rakensi käsityksensä haltioista ja kääpiöistä tutkimalla huolellisesti muinaisen, historiaa edeltävän ajanjakson myyttejä ja legendoja, jotka läpäisevät eurooppalaisen kulttuurin. Tolkienin kehittämät kieletkin perustuivat Euroopan alkukieliin. Hänelle haltioiden ja kääpiöiden muinainen esihistoriallinen maailma oli todellinen, ja hän piti tätä mennyttä maailmaa pikemminkin filologisen löytämisen kuin puhtaasti luovan keksimisen tuotteena.

Tolkien pysyi siis läpi elämänsä vakuuttuneena siitä, ettei hänen fantasiateoksensa (tai Faerie) ollut täysin keksintöä, mutta hän ei kuitenkaan ollut valmis perustelemaan tätä millään tieteellisesti tarkalla tavalla. Hänen kielenkäytössään haltioihin ja heidän maailmaansa oli mahdollista päästä vilkaisemaan sisälle. Hänelle fantasia ei tarkoittanut ”joko yhtä (rationaalista) tai toista (mystistä) toimintaa, vaan hän vihjasi jatkuvasti sen olevan molempia.” (6) Tämä koski erityisesti hänen käsitystään ”haltioista”: Tolkienin sitkeän näkemyksen mukaan ne eivät ole vain ” ’ihmisen mielen luomuksia’, kuten lähes kaikki luulevat”, vaan pikemminkin olentoja, jotka ”ovat todella olemassa riippumatta tarinoistamme niistä”. Vaikka hänen kertomuksensa haltioista, kääpiöistä ja hobiteista ”muotoutuivat hänen mielessään kuvitteelliseksi tarinaksi”, ne ”liittyivät kaikki samanaikaisesti filologisiin tosiasioihin”. Silti Tolkien ei koskaan ”kehittänyt teoriaa näiden kahden [fiktion ja todellisuuden] yhdistämiseksi”. (7)

Tolkienille meidän aktuaalisen maailmamme ja maailman, jossa haltiat kulkivat ihmisten kanssa, erotti valtava ajallinen kuilu, samaan tapaan kuin H. G. Wellsin teoksen Aikakone kaukaisessa tulevaisuudessa elävät eloit ja morlokit eivät ole varsinaisesti osa samaa maailmaa kanssamme. Tolkien pohdiskeli: ”Eloit ja morlokit elävät kaukana, syvän ajan kuilun meistä erottamina, niin että nämä tulevaisuuden olennot ovat meille taianomaisia. Jos he polveutuvat meistä, niin samoin voitaneen muistaa, että eräs muinainen englantilainen ajattelija johti aikoinaan haltiat (ylfe), Kainin kautta Aadamista.” (8)

Maailmassa, jossa Taru Sormusten Herrasta tapahtuu, sanoo Tolkien, ”Ihmisen lankeemus on menneisyydessä ja näyttämön ulkopuolella; ihmisen lunastus on kaukaisessa tulevaisuudessa. Tarina sijoittuu aikaan, jossa viisaat tietävät Yhden Jumalan, Erun, olevan olemassa, mutta häntä ei voi lähestyä muuten kuin Valarien [eräänlaisten puolijumalien] toimesta tai heidän kauttaan. Tosin Númenórin sukujuuresta periytyvät muistavat häntä yhä (sanattomassa) rukouksessa.”(9) Vaikka Jumalaa ei tässä menneisyyden kadonneessa maailmassa tunnettu vielä ihmisen hahmoisena, oli hän silti ”alfwalda” eli ”haltioiden Herra”.

Olipa kerran ”Taru sormusten herrasta -tyyppinen maailma”

Onko Tolkienin kuvaama näkemys haltioiden, kääpiöiden, hobittien ja ihmisten esihistoriasta niin kaukana todellisuudesta kuin useimmat nykyajan materialistit ovat yleensä ajatelleet? Vai saattoiko Tolkienin myyttinen maailma todella olla olemassa? Näyttäisi siltä, että jälkimmäinen saattaa todellakin pitää paikkansa. 50 000 vuotta sitten nykyihmiset jakoivat tämän ’Keski-Maan’ ihmisenkaltaisten olentojen kanssa, jotka eivät olleet geneettisesti tai morfologisesti nykyihmisiä, mutta olivat monin tavoin meidän kaltaisiamme. Tuolloin Homo sapiens, Homo denisova, Homo neanderthalensis ja Homo floresiensis (”hobitit”) elivät rinnakkain, olivat vuorovaikutuksessa, keskustelivat, kävivät kauppaa ja solmivat toisinaan avioliittoja eri ryhmien välillä. Kuten Mark Thomas, Lontoon University Collegen evoluutiogenetikko, sanoo Nature-lehdessä: ’Alkaa näyttää siltä, että kyseessä oli Taru sormusten herrasta -tyyppinen maailma, jota asutti monia erillisiä hominidipopulaatioita.'” (10)

Millaisia nämä ihmismäiset, mutta ei-inhimilliset olennot olivat? Vaikka tiedämme vain vähän näiden erilaisten ihmismäisten lajien yksilöiden jokapäiväisestä elämästä, voimme heidän DNA:nsa, aineellisten jäännöstensä ja esineiden perusteella päätellä, että heillä oli kieli ja että he olivat taitavia kulttuurin ja teknologian harjoittajia. He loivat ja käyttivät kehittyneitä työkaluja ja aseita, ilmaisivat ajatuksiaan taiteen ja symboliikan kautta, hallitsivat tulen käytön, kutoivat vaatteita ja työstivät nahkaa, soittivat musiikkia soittimilla, valmistivat koruja (mukaan lukien sormuksia), rakensivat suojia, joissa oli tulisija, kartoittivat tähtiä ja hautasivat kuolleensa rituaalisesti.

Jotkut heistä rakensivat veneitä merenkulkua varten, navigoivat tähtien avulla ja löysivät lääkkeitä, jotka ovat edelleen olennaisen tärkeitä nykyaikaisessa lääketieteessä. Olennaista on huomata, että kaikki Tolkienin kuvaamien haltioiden ja kääpiöiden piirteet ja käyttäytymistavat löytyvät näistä alkukantaisista ihmisryhmistä, jotka jakoivat maapallon varhaisten nykyihmisten kanssa.

Missä haltijat kulkivat

Onko olemassa todisteita siitä, että jotain Tolkienin haltioiden kaltaista lajia olisi koskaan kulkenut maan päällä esihistoriallisessa menneisyydessä? Yksi muinainen ihmismäinen olentolaji, jolla on paljon yhteistä Tolkienin haltioiden kanssa, on neandertalinihminen. Neandertalilaiset eivät suinkaan olleet 1900-luvun alun taiteilijoiden kuvauksissa esiintyviä raakalaismaisia luolamiehiä, vaan heillä oli itse asiassa keskimäärin suuremmat aivot (1600 kuutiosenttimetriä) kuin nykyihmisillä (1400 kuutiosenttimetriä). Nämä aivot olivat myös vähintään yhtä kehittyneet kuin meidän. (12)

Neandertalilaisilla oli kyky monimutkaiseen kieleen, ja he osasivat laulaa moniäänisesti. (13)  DNA-tutkimukset osoittavat, että heillä oli samat FOXP2-geenit kuin nykyihmisillä, jotka ovat keskeisiä kielen ja puheen kehityksessä. Lisäksi heidän hypoglossaalikanaviensa koko, joka vaikuttaa poikkeuksellisen suuren kielilihaksiston hermotukseen, on samanlainen kuin nykyihmisillä, mikä viittaa siihen, että neandertalinihmisten kieli toimi samalla tavalla puheessa. ”.(14) Myös heidän välikorvansa anatomia oli samankaltainen kuin nykyihmisillä ja erityisesti erikoistunut puheen havaitsemiseen. (15)

Neandertalilaiset olivat myös hyvin vahvoja ja nopeita. He olivat vähintään kolme kertaa vahvempia kuin nykyihmiset, pystyivät juoksemaan huomattavasti nopeammin, ja heidän nenäontelonsa sekä keuhkonsa toimivat erittäin tehokkaasti. Neandertalinihmiset olivat siis paremmin sopeutuneita elämään Euroopan metsissä kuin nykyihmiset. (16) Heidän pidemmät varpaansa ja kantapään luunsa tekivät heidän jaloistaan erinomaiset patikointiin, metsästykseen ja juoksuun muinaisen Euroopan kumpuilevassa ja tiheässä metsäisessä ympäristössä. Yli-inhimillisen voimansa ja nopeutensa sekä taitavien metsästystaitojensa ja aseidensa ansiosta neandertalinihmiset olisivat olleet todellisia ”muinaisajan kuuluisia sankareita” (1. Moos. 6:4).

Neandertalilaiset olivat teknisesti vähintään yhtä innovatiivisia kuin ihmiskollegansa, ja monin tavoin jopa innovatiivisempia. He kehittivät yhdistelmäaseita ja erikoistyökaluja (joita kutsuttiin lissoireiksi tai polttimiksi), joita käytettiin nahan työstämiseen ja kiillottamiseen. Ne loivat näitä kehittyneitä työkaluja ennen Homo sapiensia ja itsenäisesti nykyihmisistä. Monet tutkijat pitävätkin todennäköisenä, että nykyihmiset oppivat useita työkalutekniikoita nimenomaan neandertalilaisilta. On myös mahdollista, että ensimmäiset musiikin muodot omaksuttiin heiltä, sillä tiedämme nyt, että neandertalilaiset olivat ensimmäisiä, jotka loivat musiikkia ja valmistivat soittimia, kuten huiluja. (17)

Neandertalilaiset olivat taitavia myös veneiden valmistuksessa ja käyttämisessä, ja heillä oli merenkulkukulttuuri kymmeniä tuhansia vuosia ennen kuin nykyihmiset alkoivat käyttää veneitä. Koska he ylittivät vesistöjä saavuttaakseen saaria ja käydäkseen kauppaa mantereen kanssa, on ilmeistä, että he osasivat navigoida avomerellä käyttäen tähtiä oppaanaan.”

Neandertalinihmisten taiteesta saadut todisteet osoittavat, että he olivat innokkaita tähtien tarkkailijoita. Heidän luolamaalauksensa esittävät tähtikuvioita yötaivaalla, joita käytettiin päivämäärien ja tapahtumien, kuten ohi kulkevien komeettojen, merkitsemiseen. Neandertalilaisten suuremmat silmät verrattuna nykyihmisiin mahdollistivat tarkemman näön hämärässä valossa tiheissä metsissä ja auttoivat heitä erottamaan tähdet yöllä.

Neandertalilaiset olivat myös taitavia parantajia. 50 000 vuotta vanhoista neandertalinihampaista otetut mikro-organisminäytteet osoittavat, että he käyttivät monia lääkekasveja, kuten siankärsämöä ja kamomillaa, jotka ovat karvaan makuisia ja vähäravinteisia, mutta joilla on suuri lääkinnällinen arvo. He hyödynsivät myös poppelinkuoressa olevaa aspiriinia (luonnollinen kipulääke) ja jopa erästä Penicillium-sienen lajia.

Neandertalinihmiset olivat syvästi myötätuntoisia ja hoitivat säännöllisesti vanhuksia, loukkaantuneita ja sairaita. He pitivät huolta myös pysyvästi vammautuneista. Esimerkiksi eräässä yhteisössä huolehdittiin lapsesta, jolla oli synnynnäinen aivopoikkeavuus, mikä mahdollisti lapsen selviytymisen monta vuotta pidempään kuin ilman tällaista hoitoa olisi ollut mahdollista. Shanidar 1 -paikassa löydettiin yli 20 vuoden ajan hoidettu henkilö, jolla oli surkastunut käsi, epämuodostuneet jalat ja sokeus toisesta silmästä. On myös todisteita siitä, että neandertalilaiset surivat syvästi yhteisönsä jäsenten menetystä. He olivat ensimmäisiä, jotka hautasivat vainajansa rituaalisesti ja jättivät haudalle hautajaistavaroita sekä kukka-asetelmia.

Tolkienin haltioiden tavoin neandertalilaisilla oli vaaleat piirteet. Heidän DNA:staan tiedämme, että neandertalilaisilla oli siniset tai vihreät silmät, vaalea iho ja monilla yksilöillä vaaleat tai punaiset hiukset. Tämä teki heistä huomattavasti erinäköisiä kuin ensimmäiset ihmiset, jotka kohtasivat heidät saapuessaan Eurooppaan eteläisemmiltä alueilta, missä tummempi hiusten, silmien ja ihon väri oli yleistä. On mielenkiintoista huomata, että sana haltia, joka juontuu protogermaanisesta sanasta álf (mon. álfar), on peräisin samasta proto-indoeurooppalaisesta kantasanasta kuin latinan albus, joka tarkoittaa valkoista. Etymologisesti tarkasteltuna haltiat ovat siis kirjaimellisesti ”valkoisia”, ja juuri tällaisina ensimmäiset Afrikasta Eurooppaan saapuneet ihmiset saattoivat kokea neandertalinihmiset.

Nykyihmisten ja neandertalilaisten välinen vuorovaikutus oli paljon syvällisempää kuin satunnaisia kohtaamisia. DNA-analyysit, jotka ovat osoittaneet, että kaikissa muissa kuin afrikkalaisissa on 2-4 prosenttia neandertalilaista DNA, viittaavat siihen, että nykyihmiset ja neandertalilaiset menivät toisinaan keskenään naimisiin. Äskettäiset tutkimukset ovat jopa paljastaneet, että neandertalilaisilta peräisin olevat geenit tarjoavat suojaa vakavia sairauksia, kuten COVID-19 ja HIV:iä vastaan. Lisäksi neandertalinihmisten hampaiden mikrobianalyysit ovat osoittaneet, että neandertalilaiset ja nykyihmiset osoittivat kiintymystään toisiaan kohtaan suutelemalla. Vaikka viimeiset neandertalilaiset katosivat maapallolta noin 40 000 vuotta sitten, heidän perintönsä ja monet heidän piirteistään säilyvät edelleen ihmiskulttuurissa ja DNA:ssa.

Keitä olivat nämä kauniit, yli-inhimillisen vahvat ja nopeat, musikaaliset metsämiehet, parantajat ja laivanrakentajat, jotka rakastivat tähtiä ja surivat syvästi kuolleitaan? Olemme nimenneet heidät saksalaisen laakson mukaan, josta heidät löydettiin ensimmäisen kerran. Ehkä he edustavat myös sitä historiallista todellisuutta, joka inspiroi Tolkienia vaalimaan myyttisten haltioiden unohdettua muistoa.

Pidätkö lukemastasi? Harkitse ryhtymistä kannatusjäseneksi.

Löydät Areiopagin myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa. Voit myös tilata kirjoitukset sähköpostiisi.

1  John Ronald Reuel Tolkien, The Letters of J.R.R. Tolkien, ed. H. Carpenter, London, 1981, no. 131.

2 John Ronald Reuel Tolkien, Tales From the Perilous Realm, 1997, 328. Suom. Satujen valtakunta, 2010.

3 J.R.R. Tolkien, The Tolkien Reader (New York, NY: Ballantine Publishing Group, 1966), ix.

4  J.R.R. Tolkien, The Letters of J.R.R. Tolkien, toim. Humphrey Carpenter ja Christopher Tolkien (New York, NY: Houghton Mifflin Company, 2000), 145.

5 Tom Shippey, The Road to Middle-Earth: How J. R. R. Tolkien Created a New Mythology (HMH, 2014).

6 Shippey, 38.

7 Tom Shippey, The Road to Middle-Earth.

8 JRR Tolkien, Tales from the Perilous Realm, 325; Tree and Leaf, 13.

9 JRR Tolkien, kirje 297 (Letters of JRR Tolkien); Ks. myös kirje 156 “The High Elves were exiles from the Blessed Realm of the Gods (after their own particular Elvish fall) and they had no ‘religion’ (or religious practices, rather) for those had been in the hands of the gods, praising and adoring Eru ‘the One’, Ilúvatar the Father of All on the Mt. of Aman.”

”Korkeat haltiat olivat karkotettuja Jumalten siunatusta valtakunnasta (oman erityisen haltioiden lankeemuksensa jälkeen), eikä heillä ollut ’uskontoa’ (tai siis tarkemmin sanottuna uskonnollisia käytäntöjä), sillä nämä olivat olleet jumalten vastuulla, jotka palvoivat ja ylistivät Yhtä (Eru), Kaikkien Isää Ilúvataria, Amanin vuorella.”

10 Nature, 19 (November 2013).

11 Neandertalinihmiset esimerkiksi käyttivät jauhettua mangaanidioksidia sytyttimenä. Tarkemmin Peter J. Heyes, Konstantinos Anastasakis, Wiebren de Jong, Annelies van Hoesel, Wil Roebroeks and Marie Soressi, “Selection and Use of Manganese Dioxide by Neanderthals,” Nature, Scientific Reports, (2016).

12 Tarkemmin G. Burenhult, The First Humans: Human Origins and History to 10,000 BC (New York: HarperCollins: 1993). Harvati, “Neanderthals and their contemporaries,” 1725; Stringer and McKie, African Exodus, 90.

13 Neandertalilaisten kyvystä tanssia ja laulaa voisi sanoa olevan tieteellinen yksimielisyys. Ks. Steven J. Mithen, The Singing Neanderthals: The Origins of Music, Language, Mind and Body (Weidenfeld & Nicolson, 2005).

14 Harvati, “Neanderthals and their contemporaries,” 1734; Neandertalilaisilla ja nykyihmisillä on myös samankaltaisesti ”laajentuneet rintarangan nikamakanavat, mikä voisi viitata rintakehän hermotuksen laajenemiseen”. Tämä puolestaan johtaisi rintakehän välisen lihaksiston suurempaan hallintaan ja sellaiseen tehostuneeseen hengityksen hallintaan, joka viittaa puhekykyyn.

15 Harvati., 1734; I. Martinez, et al., “Auditory capacities in Middle Pleistocene humans from the Sierra de Atapuerca in Spain,” PNAS 101:27 (July 6, 2004): 9976–9981.

16 Nykyihmiset ovat puolestaan sopeutuneet paremmin juoksemaan avoimilla niityillä, aroilla ja lämpimämmässä ilmastossa.

17 C. Tuniz, et.al. “Did Neanderthals play music? X-ray computed micro-tomography of the Divje babe ’flute’” Archaeometry, 54(3), 581–590.

Kuvat

Artikkelikuva: Marita Kavelashvili @ Unsplash

Kuva 1: WikimediaCommons. PD

Kuva 3: WikimediaCommons. CC BY-SA  2.0

Kuva 4: Narodni Muzej Slovenije, https://www.nms.si/en/collections/highlights/343-Neanderthal-flute