Oxfordin yliopiston professori Alister McGrath jakaa ajatuksiaan John Polkinghornen ainutlaatuisesta panoksesta tieteen ja uskonnon väliseen dialogiin.

Vuonna 1979 tiedemaailma sai kuulla shokkiuutisen, kun Cambridgen yliopiston matemaattisen fysiikan professori John Polkinghorne luopui oppituolistaan ​​alkaakseen opiskella Englannin kirkon papiksi. Tutustuin häneen tuolloin. Opiskelimme samassa oppilaitoksessa, ja molempien tavoitteena oli pappeus. Tulimme tuntemaan toisemme, koska kumpikin oli kiinnostunut tieteen ja uskonnon välisestä suhteesta.

Jotkut Polkinghornen aiemmista oppilaistaan olivat kutsuneet häntä nimellä ”polkydot” [polka dot = pallokuosi], koska hänellä oli tapana pitää varsin näyttävää pilkullista solmiota. Se teki minuunkin suuren vaikutuksen!

Alansa huippuasiantuntija

Ennen yllättävää ilmoitustaan jättää yliopistomaailma ​Polkinghornen tutkimusaloja olivat matemaattinen fysiikka ja kvanttiteoria. Hän teki ensimmäisen tutkintonsa matematiikan alalta, mutta siirtyi sitten fysiikan pariin, josta väitteli tohtoriksi. Polkinghorne osoitti etevyytensä hyvin nopeasti ja vakiinnutti pian asemansa yhtenä alansa johtavista tieteentekijöistä, kehittäen malleja, joiden avulla todellisuutta on mahdollista kuvata matemaattisesti. Tämä oli johtava teema myös hänen tieteen ja uskonnon välistä suhdetta käsittelevissä kirjoituksissaan.

Lyhyt elämäkerta: Sir John Polkinghorne, joka kuoli hiljattain 90-vuotiaana, oli Englannin kirkon pappi ja Cambridgen yliopiston matematiikan professori. Hänet aateloitiin vuonna 1997, ja hän sai Templeton Prize for Religion -palkinnon vuonna 2002. Polkinghorne oli International Society for Science and Religion -järjestön ensimmäinen puheenjohtaja.

Nähdäkseni toinen tuolta ajalta juontuva piirre Polkinghornen ajattelussa oli vakuuttuneisuus siitä, että jos jokin on kaunista, on varsin todennäköistä, että se on myös totta – olipa kyseessä sitten tieteellinen teoria tai kristinuskon tarjoama tapa hahmottaa todellisuutta.

Polkinghorne on todennut: ”Ongelma on, että jos olet matemaatikko, olet urasi huipulla 45-vuotiaana. Merkittävimmät saavutuksesi ovat jo takanasi.” Minulla oli aina tunne, että John tunsi tauon olevan paikallaan. Oli aika tehdä jotain muuta. Ja hän teki sen varsin merkittävällä tavalla.

Varhainen usko

Usko oli Polkinghornelle tärkeää jo nuorena. Suorittaessaan kandidaatin tutkintoaan Cambridgessa hän oli CICCU:n (Cambridge Intercollegiate Christian Union) jäsen, aivan kuten hänen tuleva vaimonsa Ruth, joka myös oli matemaatikko. Johnin sitoutuminen kristinuskoon oli aitoa ja syvää, ei vain rivikristillisyyttä.

Cambridgen yliopiston 1950-luvun alun historiankirjat osoittavat, että Polkinghornen lähipiiriin kuului Charles Coulsonin kaltaisia opiskelijatovereita, jotka olivat erittäin kiinnostuneita tieteen ja uskon suhteeseen liittyvistä kysymyksistä. Polkinghorne ei siis ollut ainoastaan aktiivinen kristitty, vaan jo varhain myös hyvin kiinnostunut kristillisen uskon ja tieteen yhdistämisestä.

Jos Cambridgen yliopiston opiskelijoilta olisi kysytty 1950-luvulla, mitä yhteistä on tieteellä ja uskolla, vastaus olisi luultavasti ollut, että ne ovat yhteensopimattomia. Tuon ajan henkisessä ilmapiirissä tiede ja uskonto näyttäytyivät asioina, joita järkevä ihminen ei voi yhdistää.

Tästä syystä Polkinghorne ja muut kristityt tieteentekijät tapasivat kokoontua pohtimaan, mitä asialle voisi tehdä. Toisaalta he varmasti vain etsivät seuraa samanmielisistä opiskelijatovereista, mutta myös pyrkivät keksimään vakavasti otettavia keinoja lähestyä tieteen ja uskon suhdetta tuonaikaisessa yhteiskunnassa.

Olin ensin sitä mieltä, että Polkinghorne teki virheen siirtyessään pappisuralle. Cambridgen professori siirtyi pienen seurakunnan kappalaiseksi ja sieltä edelleen toisen pienen seurakunnan kirkkoherraksi. Kuten jokainen kirkkoherra varmasti kertoisi, he ovat jatkuvasti hautautua hallinnollisten työtehtävien alle. En voinut olla ajattelematta, tekikö Polkinghorne varmasti oikean ratkaisun.

On selvää, että Polkinghornen taito puhua tavallisille ihmisille johdonmukaisesti ja intohimoisesti kehittyi hänen seurakuntavuosinaan. Hän oppi puhumaan tavallisten seurakuntalaisten kieltä ja ottamaan kantaa heille tärkeisiin kysymyksiin. Polkinghorne oli hyvin helposti lähestyttävä ja erittäin hyvä vastaamaan tavallisten ihmisten huolenaiheisiin.

Tervetullut paluu

Polkinghornella ei ollut aikomusta palata akateemiseen maailmaan. Hänen ystävänsä Cambridgessa olivat kuitenkin eri mieltä ja vaativat: ”On aika tulla takaisin”.

Polkinghorne palasi Cambridgeen, ensin Trinity Hallin papiksi. Kaikilla Oxfordin ja Cambridgen collegeilla on johtaja, ja ihanteellinen ehdokas tuollaiseen pestiin on akateemisesti vakavasti otettava, mutta myös laajempaa lahjakkuutta osoittanut henkilö. Kolme vuotta Cambridgeen paluunsa jälkeen Polkinghornea pyydettiinkin Queens Collegen johtajaksi.

Tätä voidaan pitää merkittävänä saavutuksena. Kun Polkinghorne siirtyi eläkkeelle vuonna 1996, hänellä oli takanaan loistava akateeminen ura. Hän oli toiminut Cambridgessa professorina ja noussut collegen johtajaksi, mikä on hyvin harvinaista ja huomionarvoista.

John oli diplomaatti ja pastori. Hänen Queens Collegen aikaiset alaisensa muistavat hänet lämminsydämisenä ja huolehtivaisena persoonana, jonka akateemisen kyvykkyyden kaikki tiesivät, mutta joka oli pohjimmiltaan vain tavallinen mukava ihminen. Mielestäni tämä on oiva kunnianosoitus hänelle.

Samaan aikaan Polkinghorne edisti hyvin aktiivisesti tieteen ja uskonnon välistä dialogia. Arvioisin, että vuoteen 1990 mennessä hän oli noussut alan johtavaksi hahmoksi. Jos noina aikoina etsi tieteen ja uskon välisen suhteen asiantuntijaa, oli viisainta kääntyä hänen puoleensa.

Haluan nostaa esille pari silmiinpistävää seikkaa Polkinghornesta. Ensiksi, hänen puhetyylinsä oli hyvin helposti ymmärrettävä. Hän aavisti melkein intuitiivisesti kysymykset, joita ihmisillä oli ja hänellä oli vastaukset niihin – vastaukset, joiden oletan muotoutuneen pappiskoulutuksen ja seurakuntatyön aikana.

Toiseksi, Polkinghorne oli teologina hyvin konservatiivinen. Monet hänen aikansa kristityistä tieteentekijöistä olivat teologisissa kysymyksissä selvästi liberaalimpia. Polkinghornen liittyi klassisen kristinuskon perinteeseen: hän uskoi inkarnaatioon ja Pyhään Kolminaisuuteen ja korosti Raamatun arvovaltaa.

Hän myös löysi tavan yhdistää tämän kaiken, minkä ansiosta häneen luotettiin laajalti. Monen ajatus oli: ”Tämä mies puhuu minun kieltäni. Häntä minä voin kuunnella.”

Tärkeä esikuva

Kun aloin opettaa Oxfordin yliopistossa vuonna 1983, yksi tavoitteistani oli löytää keinoja yhdistää tiede ja usko. Luin Polkinghornen ensimmäisen tieteen ja uskon suhdetta käsittelevän kirjan The Way the World Is ja ajattelin: A) tämä mies tietää mistä puhuu; B) hän kirjoittaa äärimmäisen selkeästi. Olen lainannut häntä paljon omissa kirjoissani, koska hänen tekstinsä ovat niin hyvin kirjoitettuja ja helposti lähestyttäviä. Tiesin heti luettuani hänen ensimmäisen kirjansa, että Polkinghorne tulee nousemaan merkittäväksi tekijäksi alalla.

Polkinghorne nosti esiin tärkeän seikan: luonnontieteellinen tutkimus herättää paljon kysymyksiä, joihin se ei voi vastata omilla menetelmillään. Hän haastoi luonnontieteilijöitä miettimään oman tieteenalansa rajoja.

Minua on aina häirinnyt se, että tietyt tieteen muodot ovat erittäin, erittäin rationanalistisia. Tällainen tiede on toki hyvin mielenkiintoista, mutta se on myös vähän tylsää! Miten esimerkiksivoit sisällyttää ajatteluusi maailman kauneuden?

Polkinghorne löysi luonnollisen tavan lähestyä asiaa, lähtien ajatuksesta, että kauneus on merkki totuudesta sanan syvemmässä merkityksessä. Olen samaa mieltä. Olen aina ollut huolissani siitä, että tiede näyttäytyy usein hyvin abstraktina ja kuivana ja johtaa reduktionistiseen maailmankuvaan. Polkinghornen kristillinen usko tarjosi hänelle viitekehyksen, jonka puitteissa maailman kauneus tuli ymmärrettäväksi ja siitä pystyi iloitsemaan.

John Polkinghorne tullaan muistamaan monista asioista, mutta arvelen, että niistä tärkein on hänen pastoraalinen lähestymistapansa tieteen ja uskon väliseen dialogiin. Hänen ajattelunsa pohjautui tarkkaan akateemiseen tutkimukseen, mutta hän keskittyi kysymyksiin, joita tavalliset kristitytkin miettivät. Polkinghorne ei seurakuntatyössä viettämien vuosien jälkeenkään koskaan menettänyt mielenkiintoaan niihin tiedettä ja uskoa koskeviin kysymyksiin, joita tavalliset kristityt pitivät tärkeinä.

Kirjoitus on suomennos muokatusta transkriptiosta Alister McGrathin haastattelusta, joka esitettiin Unbelievable?-podcastissa 19.3.2021. Suomentanut Juuso Loikkanen.

Lue lisää Alister McGrathin ajatuksia John Polkinghornesta sekä Areiopagilla julkaistu kirjoitus Polkinghornen herättämästä keskustelusta.

Kuva 1: Daniel Silliman@Flickr.com. CC BY-NC-ND 2.0. 

Kuva 2: Jack1956@Wikimedia Commons. CC BY-SA 3.0. Muokattu värillisestä mustavalkoiseksi kuvaksi.