Vieraskynä / Ulla Tervahauta / 9.3.2021

Kirjeitä kahdentuhannen vuoden takaa: Apostoliset isät

Viime vuonna ilmestyi Ulla Tervahaudan, Niko Huttusen  ja Joona Salmisen toimittama suomennoskokoelma Apostoliset isät: Kokoelma varhaiskristillisiä kirjoituksia, josta on juuri ilmestynyt toinen painos. Suomennokset saavat tänä vuonna seurakseen teoksen Johdatus Apostolisten isien kirjoituksiin, joka sisältää sekä tieteelliset johdannot kokoelman kirjoituksiin että joukon tutkimusartikkeleita. Kirjoituksessaan Tervahauta esittelee kokoelman sisältöä, joitakin keskeisiä teemoja ja tutkimuskeskustelua.

Pienistä kokoelmista suureksi kahdentuhannen vuoden aikana

Nimitys ”apostoliset isät” luo mielikuvan varhaisten ja arvovaltaisten kirjoitusten kokoelmasta. Mielikuva ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Kirjoittajat ovat pääasiassa tuntemattomia, vaikka nimet liittävät heidät apostolien lähipiiriin. Yleensä kokoelman kirjoitukset ajoitetaan ensimmäisen vuosisadan loppupuolelle tai 100-luvulle, mutta niitä ei yhdistetty kokoelmaksi vielä antiikin aikoina. 

Joitakin Apostolisten isien kirjoituksia kyllä kopioitiin ja luettiin yhdessä. Kirkkohistorioitsija Eusebios tunsi Ignatioksen kirjeitä ja Polykarpoksen kirjeen (Eusebios, Kirkkohistoria 3.36). Barnabaan kirje ja Hermaan Näyt ja (osa) Käskyistä kopioitiin Codex Sinaiticukseen 300-luvulla, Ensimmäinen ja Toinen Clemensin kirje Codex Alexandrinukseen seuraavalla vuosisadalla. Codex Hierosolymitanus -käsikirjoitukseen vuodelta 1056 sisältyy eräiden muiden kirjoitusten ohella Barnabaan kirje, Clemensin kirjeet, Didakhe sekä Ignatioksen kirjeiden laajin kokoelma. 

Yleensä kuitenkin katsotaan, että kokoelma alkoi muotoutua 1600-luvun lopulla. Tuolloin ranskalainen teologi Jean-Baptiste Cotelier julkaisi ensi kertaa painetussa muodossa valikoiman varhaisia kirjoituksia, joiden kirjoittajien hän katsoi olevan joko apostolien työtovereita tai oppilaita. Cotelierin kokoelman katsotaan vaikuttaneen myös nimityksen ”apostoliset isät” syntyyn. Nimi heijastaakin sitä, miten kirjoituksia lähestyttiin 1600-luvun lopulta alkaen. Viimeaikaisessa tutkimuksessa on nostettu tarkastelun kohteeksi kirjansitojien ja kirjastonhoitajien rooli nimen vakiintumiselle. 

Sauvon pyhän Clemensin kirkossa Varsinais-Suomessa voi nähdä jo keskiajalla maalatun pyhän Clemensin kuvan sekä luterilaisen puhdasoppisuuden ajalta olevat Ignatioksen ja Polykarpoksen muotokuvat.

Esittelen tässä kirjoituksessa lyhyesti kokoelman sisältöä, joitakin keskeisiä teemoja ja tutkimuskeskustelua. Kirjoitusten joukosta löytyy varhaisimpia kuvauksia kristinuskon rituaaleista, näkemyksiä seurakunnallisen hierarkian merkityksestä ja varhaista opin kehittelyä. Siksi opin ja viran kehittymiseen liittyvät kysymykset ovat perinteisesti kiinnostaneet tutkijoita. Viime vuosina kokoelman kirjoituksia on tutkittu esimerkiksi identiteetin muodostamisen, pyhillä kirjoituksilla argumentoinnin ja sukupuolentutkimuksen näkökulmista. 

Apostolisten isien kirjoitusten ajoitukset ovat vääjäämättä valistuneita arvauksia. Monet kirjoituksista vaikuttavat syntyneen samanaikaisesti kuin Uuden testamentin myöhäisimmät tekstit, jopa ennen niitä. Ajallinen limittäisyys Uuden testamentin kirjoituksiin näkyy eri tavoin. Yleisesti ottaen kirjoittajat lainaavat vain vähän Paavalia ja evankeliumeja. Usein syntyy vaikutelma, että taustalla on yhteinen suullinen traditio ennemmin kuin kirjallinen teksti. Kun pyhiä kirjoituksia selitetään, kyseessä ovat kreikankielisen Vanhan testamentin eli Septuagintan kirjoitukset. Jos kirjoittajat tunsivat Paavalin kirjeitä tai evankeliumeja kirjallisina teoksina, ei niillä vielä ollut pyhän kirjoituksen asemaa. Ei ole mahdotonta, että varhaisimmiksi arvioitujen kirjoitusten syntyaikana evankeliumeja ei vielä ollut kirjoitettu.

Kirjeet roomalaisajalla ja kirjeiden rooli kristinuskon muotoutumisessa

Kokoelman kirjoituksilla on joitakin yhteisiä nimittäjiä. Useimmat ovat kirjeitä tai ainakin kirjoitettu kirjeen muotoon. Kokoelman tärkeimpiin lukeutuvat Ignatioksen ja Clemensin kirjeet. Ignatioksen kirjeiden kehyskertomus on dramaattinen: Antiokian piispaa Ignatiosta kuljetetaan Syyriasta kohti Roomaa ja siellä odottavaa marttyyrikuolemaa. Matkan varrella Ignatios kirjoittaa seurakuntiin, joiden edustajia on tavannut. Yksi kirje on osoitettu matkan päässä odottaville Rooman kristityille, toinen Smyrnan piispa Polykarpokselle. Clemensin kirjeistä ensimmäinen todella on Rooman seurakunnasta Korintin seurakunnalle lähetetty kirje. Toinen Clemensin kirje, samoin Barnabaan kirje, ovat pikemminkin saarnoja kuin kirjeitä.

Kirjeet avaavat näkökulman kirjeiden merkitykseen tiedonvälityksessä Rooman keisariajalla. Kattava tieverkosto takasi yhteydet valtakunnan eri osien välillä, ja kirjeet mahdollistivat yksilöiden ja yhteisöjen välisen yhteydenpidon. Kirjeitä kirjoitettiin yhteiskunnan kaikilla tasolla. Egyptin papyrusten joukosta on löytynyt lukemattomia tavallisten ihmisten arkisia kirjeitä. Yhteiskunnan eliitin näkökulmaa edustavat esimerkiksi Plinius Nuoremman kirjeet

Kirjeenvaihdossa keisari Trajanuksen kanssa Plinius kertoi menettelytavoistaan kristittyjen suhteen ja kysyi keisarin neuvoja siihen, miten tuon oudon kultin harjoittajien kanssa on meneteltävä – mikä on kohtuullista, mikä välttämätöntä, mille ei tule antaa painoarvoa. Plinius on ryhtynyt toimiin taikauskon kitkemiseksi ja perinteisen uskonnonharjoittamisen arvon palauttamiseksi. Jälkimmäisen suosio on hiipunut: temppelit ovat seisoneet tyhjillään eikä uhrieläinten liha ole käynyt kaupaksi (Plinius Nuorempi, Kirjeitä keisariajan Roomasta, 10.96). Tarinan toinen puoli saa valoa, kun lukee Ignatioksen kirjeitä – perinteisesti monet tutkijat ovat jopa ajoittaneet Ignatioksen marttyyrikuoleman juuri Trajanuksen ajalle, vaikka ajoituksesta on esitetty muitakin arvioita.

Ignatioksen marttyyrikuolema. Kreikkalaisessa käsikirjoituksessa (Vat.gr. 1613) oleva miniatyyrimaalaus noin vuoden 1000 tienoilta.

Varhaisten kristittyjen kirjeitä voi tarkastella kristillisen kirjallisuuden historian näkökulmasta. Ignatios on inspiroitunut Paavalista, epäilemättä kaikkien aikojen tunnetuimmasta kristillisestä kirjeenkirjoittajasta. Paavalin kirjeet kuuluvat ajallisesti Uuden testamentin kokoelman varhaisimpaan kerrokseen. Niitä ryhdyttiin kokoamaan yhteen pian hänen kuolemansa jälkeen, ja ne muodostivat ytimen, jonka ympärille Uuden testamentin kaanon alkoi muotoutua. Luterilaisessa maailmassa Paavalia arvostetaan teologina uskonvanhurskautta koskevan argumentaationsa näkökulmasta. Ignatios sen sijaan ei niinkään kirjoita Paavalin teologiasta tai siteeraa Paavalia. Hän käyttää joitakin Paavalilta lainaamiaan ilmaisuja, mutta erityisesti hän arvostaa Paavalia apostolina ja esikuvana. 

Kirkon käytännöt, oppi ja organisaatio

Apostolisten isien kirjoitukset tarjoavat tietoa varhaisten kristittyjen seurakuntien organisaatiosta, seurakuntaelämän käytännöistä ja myös opillisista kysymyksistä. Esimerkiksi Didakhe eli Kahdentoista apostolin opetus sisältää varhaisimmat tunnetut ohjeet kastetta ja ehtoollisen viettoa varten. Näiden kirjoitusten syntyaikana pienet ja vapaamuotoiset yhteisöt olivat kasvaneet ja niiden hierarkia muotoutui vastaamaan uutta tilannetta. Silti ollaan vielä kaukana 300-luvusta, jolloin kristinusko saavutti aivan uudenlaisen aseman. ”Piispa”, episkopos, on ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla vielä tietyllä paikkakunnalla toimivien pienten ryhmien valvoja. 

Monissa kirjoituksissa korostetaan kristittyjen ykseyden merkitystä ja vahvistetaan piispan auktoriteettia. Varsinkin Ignatios painottaa ehdotonta kuuliaisuutta piispalle mutta myös seurakunnan vanhimpien eli presbyteerien ja diakonien auktoriteettiasemaa. On oltava yksimielisiä eikä poikkeavia mielipiteitä tule hyväksyä. Ensimmäisen Clemensin kirjeen kirjoittaja nostaa harmonian ja yksimielisyyden esimerkeiksi armeijan ja ruumiinjäsenet, jotka muodostavat yhden, toimivan kokonaisuuden (1. Clem. 37:5–38:1, vrt. Paavalin puhe ruumiinjäsenten harmoniasta, 1. Kor. 12). Hermaan Paimenen näkyosuutta voi analysoida kirjoittajansa pyrkimyksenä saavuttaa auktoriteettiasema yhteisössään ja kotitaloudessaan.

Kristityt ja yhteiskunta

Seurakuntia rakennetaan paitsi suhteessa niiden sisäiseen tilanteeseen, myös ulospäin, suhteessa Rooman valtaan ja aikakauden eettisiin ja sosiaalisiin normeihin. Vallanpitäjien puolesta tulee rukoilla, piispan ja vanhimman viralle annetut edellytykset vastaavat aikansa yleisiä, julkisiin virkoihin edellytettyjä moraalivaatimuksia. Tässä mielessä monissa kokoelman kirjoituksissa löytyy vastaavia äänenpainoja kuin Paavalin nimissä kirjoitetuissa pastoraalikirjeissä (Ensimmäinen ja Toinen kirje Timoteukselle, Kirje Titukselle). 

Kun kristinusko tuli yhteiskunnassa näkyvämmäksi, siihen kohdistui ennakkoluuloja. Kirje Diognetokselle on taitavan mutta tuntemattomaksi jääneen kirjoittajan vastaus kenties fiktiivisen Diognetoksen kysymyksiin kristinuskosta. Se edustaa apologiakirjallisuutta, kristinuskon puolustuspuheita, joissa kristityt, heidän elämäntapansa ja uskonsa esitetään mahdollisimman edullisessa valossa. Tarkoitus on osoittaa, että kristityt eivät aiheuta vaaraa yhteiskunnalle vaan päinvastoin: ”mitä sielu on ruumiille, sitä ovat kristityt maailmalle” (Diogn. 6:1). 

Polykarpoksen hauta Smyrnassa.

Puolustuspuheet eivät aina tuottaneet toivottua lopputulosta. Polykarpoksen marttyyrikertomus – Smyrnan seurakunnan kirje Filomelionin seurakunnalle – on varhaisin Uuden testamentin ulkopuolinen kristillinen marttyyrikuvaus. Se kertoo Smyrnan 86-vuotiaan piispan viimeisistä päivistä, pidätyksestä, oikeudenkäynnistä ja kuolemasta. Polykarpoksen kertomus tarjoaa näkökulman evankeliumikirjallisuuden reseptioon. Polykarpoksen marttyyrius on evankeliumin mukainen (Pol. martt. 1:1) ja kerronta mukailee evankeliumien passiokertomuksia. Polykarposta jahdataan kuin rikollista. Kuten Jeesus, Polykarpos tietää kuolemansa ennalta, ja hänenkin oikeudenkäynnissään huutaa kaoottinen väkijoukko. Kaiken keskellä hän on tyyni ja peloton, tilanteen tasalla.

Kuoleman jälkeen Polykarpoksen ruumis poltetaan, mutta Smyrnan kristityt keräävät hänen luunsa talteen sopivaan paikkaan. Siellä vietetään Polykarpoksen muistopäivää. (Pol. martt. 18:1–3). Syytä niin Polykarpoksen kuin Ignatioksen kirjeiden säilymiselle ei tule hakea yksin heidän kirjoitustensa sisällöstä: kirjeet ovat säilyneet, sillä Polykarposta ja Ignatiosta kunnioitettiin marttyyreina varsinkin Smyrnassa ja Antiokiassa. 

Entä apostoliset isät ja naiset?

Naiset ovat apostolisten isien kirjoituksissa sivuroolissa. Usein lukiessa käy ilmi, että vastaanottajien ajatellaan olevan miehiä. Joitakin naisen nimiä vilahtaa siellä täällä (esimerkiksi Ign. Smyrn. 13:2, Hermaan Paimen 1:1 ja 8:3). Sukupuolentutkimuksen kannalta apostoliset isät tarjoavat silti oivallisia tarkastelun kohteita. Polykarpoksen marttyyrikuolemaa on tarkasteltu sen sisältämien maskuliinisuusihanteiden näkökulmasta ja Hermaan Paimen tarjoaa kiintoisan analyysin kohteen siitä, miten vapautettu orja Hermas pyrkii suoriutumaan vapaan miehen roolissa. 

Toisen vuosisadan lopun roomalaisessa katakombissa oleva kuva, jonka on tulkittu esittävän Neitsyt Mariaa imettämässä Jeesus-lasta (tosin muitakin tulkintoja on esitetty).

Varhaiset kristityt kunnioittivat erityisesti kahta naista pyhinä ihmisinä, nimittäin Paavalin oppilaana tunnettua Teklaa sekä neitsyt Mariaa. Marialla on erityinen rooli Ignatioksen teologiassa. Kirjeissään Ignatios kiteyttää monta kertaa Jeesuksen kahtalaisen olemuksen, esimerkiksi: ”Jumalan tahdosta ja voimasta hän on Jumalan Poika ja neitsyt on todellakin hänet synnyttänyt.” (Ign. Smyrn. 1:1) sekä ”Hän on ruumiillinen ja hengellinen, syntynyt ja syntymätön, Jumala ihmisessä ja todellinen elämä kuolemassa. Hän on syntynyt sekä Mariasta että Jumalasta.” (Ign. Ef. 7:2).

Näitä lauseita voi lukea kristologian näkökulmasta, mutta ne ovat Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien lapsuuskertomusten (Matt. 1–2 ja Luuk. 1–2) jälkeen melko lailla seuraavat kirjoitukset, joissa pohditaan Mariaa ja hänen merkitystään. Mariaa Ignatioksen ajattelussa ei siksi tule alistaa kristologialle. Ignatioksen mukaan on kolme huutavaa salaisuutta, jotka toteutuivat Jumalan hiljaisuuden keskellä: Marian neitsyys, se että hän synnytti ja Herran kuolema (Ign. Ef. 19:1).

Lopuksi

Apostolisten isien kirjoitukset tarjoavat varhaista lähdemateriaalia kristinuskon historiaan. Ne tarkentavat ja täydentävät Uuden testamentin kirjoitusten kautta piirtyvää kuvaa kristinuskon varhaisimmista ajoista ja siitä, mitkä asiat olivat keskeisiä kristittyjen uskossa ja elämässä. Tuskin voi sanoa ymmärtävänsä Uuden testamentin kirjallista maailmaa, jos ei ole lukenut Apostolisia isiä. 

Apostolisilla isillä on oma historiansa Suomessa. Sauvon pyhän Clemensin kirkossa Varsinais-Suomessa voi nähdä jo keskiajalla maalatun pyhän Clemensin kuvan sekä luterilaisen puhdasoppisuuden ajalta olevat Ignatioksen ja Polykarpoksen muotokuvat. Suomeksi kirjoituksia päästiin lukemaan 1800-luvulta alkaen niin luterilaisten kuin ortodoksien työn tuloksena. Lisää suomennosten vaiheista ja tässä kirjoituksessa käsitellyistä teemoista voi lukea vielä tänä vuonna, kun Johdatus apostolisten isien kirjoituksiin ilmestyy.

Kirjallisuutta:

Käännöksiä

Ehrman, Bart D. The Apostolic Fathers: I Clement, II Clement, Ignatius, Polycarp, Didache. Cambridge, MA: Harvard University Press, 2003.

Ehrman, Bart D. The Apostolic Fathers: Epistle of Barnabas, Papias and Quadratus, Epistle to Diognetus, The Shepherd of Hermas Cambridge, MA: Harvard University Press, 2003. 

Holmes, Michael W. The Apostolic Fathers: Greek Texts and English Translations. 3rd ed. Grand Rapids, MI: Baker Academic, 2007. 

Huttunen, Niko, Joona Salminen ja Ulla Tervahauta. Apostoliset isät: Kokoelma varhaiskristillisiä kirjoituksia. Helsinki: STKS, 2020 ja 2021 (2. p.).

Plinius nuoremman kirjeitä Trajanuksen ajan Roomasta. Kääntäneet ja toimittaneet Tuulikki Elo ja Heikki Laakkonen. Helsinki: SKS 2005.

Itkonen-Kaila, Marja (toim.). Plinius Nuorempi: Kirjeitä keisariajan Roomasta. Helsinki: Gaudeamus 2019.

Tutkimuksia

Foster, Paul (ed.). The Writings of the Apostolic Fathers. London: T&T Clark, 2007. 

Gregory, Andrew F., and C. M. Tuckett (ed.). The Reception of the New Testament in the Apostolic Fathers. Oxford: Oxford University Press, 2005. 

Gregory, Andrew F., and C. M. Tuckett (ed.). Trajectories through the New Testament and the Apostolic Fathers. Oxford: Oxford University Press, 2005. 

Huttunen, Niko ja Ulla Tervahauta (toim.). Johdatus Apostolisten isien kirjoituksiin. Helsinki: Suomen Eksegeettinen Seura ja Suomalainen Teologinen Kirjaseura, 2021.

Nikki, Nina. ”Varhaiskristilliset kirjeet ja kristinuskon leviäminen”. Teoksessa Jutta Jokiranta ja Nina Nikki (toim.), Kirjakääröistä digiraamattuun: Pyhän tekstin idea, muoto ja käyttö. Helsinki: Suomen Eksegeettinen Seura. Ilmestyy 2021.

Rothschild, Clare. New Essays on the Apostolic Fathers. Tübingen: Mohr Siebeck, 2017. Print.

Tervahauta, Ulla. ”A Just Man or Just a Man: The Ideal Man in the Visions of Hermas”. Patristica Nordica Annuaria 35 (2020): 69–97.

Tervahauta, Ulla. ”Melkein pyhiä kirjoituksia toiselta vuosisadalta: Hermaan Paimen ja Marian syntymä (Jaakobin Protoevankeliumi)”. Teoksessa Jutta Jokiranta ja Nina Nikki (toim.), Kirjakääröistä digiraamattuun: Pyhän tekstin idea, muoto ja käyttö. Helsinki: Suomen Eksegeettinen Seura. Ilmestyy 2021.

Muuta hyödyllistä

Manuscript Evidence: Apostolic Fathers. Matti Myllykosken sivut Apostolisten isien käsikirjoituksista

Kuva 1: Hermaan paimenen fragmentteja. Facsimiles of the Athos fragments of the Shepherd of Hermas. Clarendon Press, 1907. Internet Archive.

Kuva 2: Ulla Tervahauta

Kuva 3: Wikimedia Commons. PD.

Kuva 4: Wikimedia Commons. PD.

Kuva 5: Wikimedia Commons. PD.

Ylös