Pyhän kokeminen on rajanteko – jonkin erottamista muusta. Mihin suomalaiset tänä päivänä tuon rajan piirtävät? Tuore tutkimus osoittaa, että heillä on erinomaisen paljon sanottavaa.

Mitä on pyhä?

Pyhässä ei ole kyse ainoastaan uskonnollisesta vaan ihmismielelle tyypillisestä rajanvedon logiikkaa ilmentävästä kategoriasta. Pyhä on raja, joka erottaa erilleen asiat, joista ei haluta tai koeta voitavan neuvotella.

Pyhän kautta ja avulla voidaan valottaa ihmisen ja ihmisyhteisöjen identiteetin syvimpiä kerroksia. Suomalaisessa käsitteen merkityksiä käsittelevässä tutkimuksessa pyhää pidetään vanhana, esikristillisenä rajaterminä, joka erottaa esimerkiksi jonkin rauhoitetun, koskemattoman tai yliluonnollisen muusta. Termillä on tällöin ollut myös sellaisia merkityksiä kuin hyvä, turvallinen, puhdas ja varattu.  Jos pyhä nähdään rajana – kuten myöhemmin mm. sosiologian klassikko Émile Durkheim tekee – se hahmottuu polarisaationa suhteessa maalliseen, profaaniin.

Lämmön ja turvan ohella pyhä on myös pelottavaa, kauhistuttavaa – jotakin aivan omalakistaan. Pyhä on tahtojemme ja keinojemme ulottumattomissa. Esimerkiksi klassikossa, Rudolf Otton teoksessa Das Heilige (1917), jossa pyhyys, numinöösi, hahmottuu jonakin yhtä aikaa kauhistuttavana ja kutsuvana. Ottolle pyhyys ei ole sanojen tavoittamattomissa – kuten pyhästä saatetaan helposti ajatella – mutta vaatii kylläkin erityistä kommunikaatiota kuten uskonnollista kieltä.

Kuten Suomessa muiden muassa Anttonen (2000; 1996) kirjoittanut, tyypillisesti pyhä toki assosioidaankin juuri uskontoihin, ja uskonnot operoivat nimenomaan pyhän äärellä. Kristinuskon myötä pyhä sai Suomessakin uusia, kristillisiä merkityksiä. Toisaalta tänä päivänä pyhyyden kokemukset ovat yksityistyneet, moninaistuneet. Niihin kuviin tässä tekstissä sukelletaan.

Pyhän tutkimisen haasteellisuudesta

Pyhän kokemuksia tavoittelevassa tutkimuksessa korostuu tänä päivänä eritoten uskontopsykologien hahmotelma: pyhässä on uskonnollinen ydin, mutta myös ulkonevia kehiä sisältäen lukuisia elämänalueita, joita yksilö tai yhteisö voivat ymmärtää ja käsitellä pyhinä. Yksilöiden pyhäksi tekemisen, pyhäksi kokemisen prosessi – joka on aina ei-tietoinen – voi olla sekä uskonnollista että ei-uskonnollista (mm. Pargament et al. 2017).

Pyhyyttä ja pyhää on tutkittu yhteiskuntatieteissä, uskontotieteessä ja teologiassa lukuisista näkökulmista, monin lähestymistavoin. Kun klassikoissa tehtiin rajankäyntiä pyhän ja profaanin välillä, monet tuoreemmat tutkimukset hahmottavat pyhän kontekstuaalisena (mm. Lynch 2017; Knot 2005; koostavaa esim. Stausberg 2017). Tuoreissa tutkimuksissa on pureuduttu muiden muassa elämän ylipäänsä, tai sen osa-alueiden kuten vanhemmuuden, luonnon, työn, avioliiton ja seksuaalisuuden tai esimerkiksi periaatteiden kuten oikeudenmukaisuuden kokemista pyhänä. Kokemuksia pyhyydestä voi luonnollisesti olla myös ateisteilla.

Tämän tekstin ote tulee lähimmäksi juurikin uskontopsykologiaa; ydin on yksilöiden kokemuksissa ja näkemyksissä pyhästä, osana heidän identiteettiään. Toki yksilöiden pyhyyden kokemukset heijastelevat aina heidän yhteisöjään, uskonnollisia instituutioitaan, yhteiskuntaansa, aikaansa. Pyhä syntyy yhteisössä ja yhteyksissä ­ – yhteydessä toisiin. Yksilön painotus sopii länsimaiseen yhteiskuntaan, mutta ei universaaliksi tutkimusotteeksi. Esimerkiksi vahvan yhteisölliselle muslimille kysymys henkilökohtaisesta pyhästä voi olla loukkaus, tai mahdotonta ymmärtää.

Mikä siis on suomalaisille – yksilöinä – tänä päivänä pyhää? Tämä teksti vastaa kysymykseen tuoreen tutkimuksen kautta, jonka tulokset tiivistävä raportti on hyvin pitkälti toiminut myös tämän tekstin pohjana. Kyseisen raportin – ”Pyhyyden ytimessä. Tutkimus suomalaisten arvoista ja pyhyyden kokemisesta” (2018, Suomen Kulttuurirahasto) – ovat kirjoittaneet Ville Pitkänen, Jussi Westinen ja Henrietta Grönlund, allekirjoittaneen kanssa. Hankkeen tutkimusaineisto hankittiin vuosien 2017-2018 taitteessa. Vastaajajoukko on suomalaisia edustavaksi kyselytutkimukseksikin aivan poikkeuksellisen laaja (6 938 henkilöä). Laajassa lomakkeessa pyhän teemasta kysyttiin: ”Mikä sinulle on pyhää? Voit valita yhden tai useamman vaihtoehdon.” Vastausvaihtoehdoiksi tarjottiin 17 teeman lista sekä kolme muuta: ”Ei mikään, epäily”, ”En osaa sanoa” ja ”Jokin muu kuin lomakkeessa esitetyt” ja avoin tila vastaamiseen.

Vastausvaihtoehdot kattoivat teemoja tieteestä turvallisuuteen, omasta itsestä uskontoon, ihmisarvosta yksilönvapauteen (tarkemmin ks. liitteet raportissa Pessi et al. 2018). Mistä tiesimme, mitä tarjota vastausvaihtoehdoiksi? Kategoriat ovat itse asiassa suomalaisten itsensä luomia; Ne pohjautuvat vuonna 2011 tehdyn laajan, tilastollisesti edustavan suomalaisen kyselytutkimuksen (N=1258) löytöihin: luokitteluihin avoimesti kuvatuista pyhyyskokemuksista. Avoimeen kysymykseen ”Mitä sinulle merkitsee pyhä, pyhyys? Missä ja miten voit kokea sitä?” vastattiin erittäin vilkkaasti ja monipuolisesti (N = yli 900). Vastauksista muodostettiin sisällönanalyysillä luokittelu (tuloksia, ks. Ranta & Grönlund & Pessi 2017), joka on tämän vuonna 2018 kerätyn pyhyysaineiston vastausvaihtoehtojen pohja.  Suomalaiset loivat siis ikään kuin itse mittarin pyhyyden kokemuksilleen.

Tiede on onneksi pysähtymätöntä prosessia. Kriittisenä huomiona omaan tutkimukseen on esitettävä, että juuri uskontoa koskevat kaksi vaihtoehtoa (”Henkisyys, uskonnollisuus henkilökohtaisena kokemuksena” ja ”Kirkko, uskonto, uskonnollinen yhteisö”) on muotoiltu aiemman datan pohjalta turhan paljon tutkijan teknisellä kielellä. Avointen kysymysten uskontoa koskevat vastaukset vuonna 2011 kallistuivat kyllä yhtäältä enemmän henkisyyttä ja omaa uskoa painottaviin ja toisaalta uskonnollista yhteisöä koskeviin. Mutta tuoreeseen vastausvaihtoehtojen listaan olisi pitänyt ottaa muotoiluun mukaan ”Jumala, jumaluus”, joko osaksi henkilökohtaista kokemusta painottavaa vaihtoehtona tai aivan omana vastausvaihtoehtonaan.

Esimerkiksi kristilliseen Jumalaan uskova on voinut vierastaa vastausvaihtoehtoa, joka alkaa sanalla henkisyys. Eikä moni perinteisesti, luterilaisittain uskova ei kuitenkaan välttämättä pidä uskonnollista yhteisöään pyhänä. Kuinka sanoittaa laadullisen aineiston valtava rikkaus listaksi tiiviitä, mahdollisimman samalla tavalla ymmärrettäviä, vastausvaihtoehtoja? Tiede hamuaa kohti ihmisten kokemuksien prismamaista sävymerta, sitä koskaan tyhjentävästi tiivistämään kyeten.

Kertovatko tuloksemme näkemyksistä vai kokemuksista? Tunteita vai mielipiteistä? Hämmennyksestä ja hämmästyksestä? Tässäkin tieteen menetelmät jäävät aina vajaiksi; lomaketutkimuksissa on päädyttävä käyttämään käsitteitä, joita ihmiset varmastikaan eivät ymmärrä samoin. Kysymyksemme, ”Mikä sinulle on pyhää?”, herättää jossakussa henkiin lapsuusmuistot tuoksuineen, toisessa käynnistää järkeilevän analyysin käsitteiden kategorioiden suhteista.

Mikä meille suomalaisille on pyhää?

Pyhyyden teema saa ihmiset ottamaan kantaa; Tässä tutkimuksessa vastaajilla oli siis mahdollisuus itse päättää, kuinka montaa erilaista asiaa tai asiakokonaisuutta he pitävät pyhänä. Kysymykseen vastattiin erittäin aktiivisesti: vain yhdelle prosentille vastaajista mikään asia ei ole pyhä, ja kaksi prosenttia valitsi en osaa sanoa -vaihtoehdon. Keskimääräinen suomalainen piti kuutta asiaa pyhänä. Jopa kaksi kolmesta suomalaisesta kokee pyhän niinkin moninaiseksi, että pyhinä pidettyjen asioiden lukumäärä on neljästä kymmeneen. Teemaa ei siis koettu lainkaan vieraaksi. Jokaiselle jokin on pyhää.

Pyhyys on yksilöllistä; kokemusten tarkasteleminen taustamuuttujittain osoittaa, että pyhyyden kokemus ei kiinnity kovin yksiselitteisesti kansalaisten taustaan juuri miltään osin. Esimerkiksi sukupuoli, ikä, koulutustausta, ammattitausta tai asuinpaikka toivat analyysissämme esiin vain pieniä eroja. Pyhyys on siis jotain, mitä ei voi kovin hyvin selittää sillä, mihin yhteiskuntaryhmään ihminen kuuluu, millainen asema hänellä on, tai minkälaisia arvoja hän pitää tärkeinä.  Tulos heijastelee yksilöllisyyttä ja autenttisuuden etsintää korostava aikaamme. Keskeistä on merkityksen ja suhteiden etsintä, epävarmuus ja arvojen yksityistyminen.

Mutta pyhyys on myös jaettua. Sisällöllisesti pyhyys ehdottomasti enemmän yhdistää kuin erottaa suomalaisia. Suomalaisia ylivoimaisesti eniten yhdistävä pyhyyden kokemus liittyy rakkauteen ja läheisiin. Niitä pitää pyhinä peräti kaksi kolmesta. Enemmistölle suomalaisista pyhää on myös rauha, oma koti, lepo sekä ihmisarvo. Kiehtovaa kyllä, ne suomalaiset, jotka valitsivat listalta ainoastaan yhden pyhänä pitämänsä asian, valitsivat useimmiten juuri ihmisarvon. Kokonaisuudessaan suomalaisen pyhyyden syvä ydin kiertyy intiimiyden, ihmisyyden ja yhteyden ytimiin.

Pyhä tiede? Pyhä minä? Pyhä kirkko?

Lähes puolet suomalaisista pitää pyhänä myös terveyttä, Suomea ja sen itsenäisyyttä sekä luontoa ja yksilönvapautta. Noin kolmasosalle pyhää on uusi elämä ja lapset sekä auttaminen ja yhteisöllisyys.

Tiede ja uusi tieto, samoin kuin taide, musiikki ja kulttuuri, ovat pyhiä viidennekselle suomalaisista. Vuoden 2011 avokysymyksillä kootussa aineistossa kumpaakaan teemaa ei mainittu kovinkaan usein. Mielenkiintoinen kysymys onkin, ovatko tieteen ja taiteen merkitykset suomalaisten keskuudessa vahvistuneet, kun molemmista on käyty runsaasti poliittista debattia viime aikoina.

Juuri Areiopagin teemoihin liittyen, ketkä tieteen ja uuden tiedon kokevat muita vahvemmin pyhänä? Nuoret suomalaiset. He korostavat muita useammin pyhänä paitsi auttamista ja yhteisöllisyyttä niin juurikin tiedettä ja uutta tietoa kuten myös taidetta sekä itseään ja mielipiteitään. Nuorten taipumus korostaa tieteen ja taiteen merkitystä pyhänä selittynee osin varmastikin heidän elämäntilanteellaan, opiskeluilla. Samoin uusi tieto pyhänä voi limittyä omien mielipiteiden pyhänä kokemiseen: nuoruus on oppimisen, kuten myös identiteetin rakentamisen, idealismiin ja mustavalkoisuuteenkin painottuvaa aikaa.

Toki on syytä jäädä pohtimaan, mikä ja mitä on pyhyys, jonkin ydin on omassa itsessä (kaikenikäisistä suomalaisista lähes joka kuudes). Kuten Pirjo Ståhlekin (2019) on tulostemme pohjalta kysynyt, tarkoittaako pyhyys enää mitään Sama oman itsen ja mielipiteiden teema oli noussut nimenomaan jo avointen vastauksien kautta (v. 2011), ja silloinkin eritoten nuorimmilla. Jos pyhä on raja, kuten tieteessä pääsääntöisesti on nähty, sen voi kuitenkin ajatella olevan – jo määritelmällisestikin – itsen ylittävää, itseä suurempaa, tavoittamatonta. Pyhyys on jotakin, jota arvostamme ja ehkä tavoittelemmekin mutta jonka saavuttaminen ei ole helppoa. Eikä vallassamme.

Muista ikäryhmistä korkeasti koulutetut pitävät tiedettä hieman keskimääräistä useammin pyhänä. Asuinpaikalla ei ole selkeää yhteyttä pyhiksi koettuihin asioihin, mutta juuri tieteen teema erottuu: tieteen korostuminen pyhänä näkyy isoissa kaupungeissa ja erityisesti isojen kaupunkien keskustoissa. Tämä selittynee asukkaiden keskimäärin varsin korkealla koulutustasolla. Myös ei-uskonnollisten ihmisten keskuudessa pyhiksi koettuina asioina painottuvat muita enemmän tiede ja uusi tieto, yksilönvapauden ohella. Nämä tulokset luonnollisesti eivät yllätä.

Uskonnollisuus ja henkisyys ovat pyhiä noin yhdelle kuudesta suomalaisesta. Samoin kirkkoa, uskontoa, uskonnollista yhteisöä pitää pyhänä osapuilleen yhtä moni. Näitä lukuja voidaan pitää matalina (ks. edellä kriittisyytemme lomakettamme kohtaan). Mutta toisaalta tutkimukset (esim. Ketola 2016) osoittavat, että kirkkoon vahvasti sitoutuneiden ihmisten osuus on samaa luokkaa. Lisäksi on tärkeä huomata, että pyhinä pidettyjen asioiden kärkeen kuuluu juuri niitä asioita, joita kirkko pitää toiminnassaan ja viestissään vahvasti esillä: rakkautta, rauhaa, turvaa ja ihmisarvoa. Suomalaisethan odottavat näitä lähimmäisyyden ja lämmön teemoja kirkolta enemmän kuin useimmilta muilta toimijoilta, ja tämä koskee myös passiivisia kirkon jäseniä ja useimpia kirkkoon kuulumattomia (Grönlund & Pessi 2017; Pessi 2013).

Joka kuudennelle pyhää ovat perinteet ja rituaalit. Nämäkin linkittyvät kristilliseen perintöön. Edelleen, kun ytimenä oli tutkia nimenomaan henkilökohtaisia aatoksia pyhästä, voidaan ylipäätään pohtia, onko pyhyysaatosten rikkaus ja monipuolisuus itsessäänkin jaetun luterilaisen perintömme hedelmä. Pohjoismainen hyvinvointimalli, korkea keskinäinen luottamus ja korkea institutionaalinen luottamus ovat omiaan korostamaan edellä mainittuja pyhyysteemoja. Vaikka tietoinen uskontoon sitoutuminen on Suomessa vähentynyt, uskontoon liittyvä kulttuuri ja sen arvoperintö vaikuttavat edelleen (Grönlund 2020). Länsimaiset ihmiset ovat usein tietämättömiä arvojensa, arvostuksiensa ja henkisyytensä juurista, koska näemme helposti kaiken yksilöllisen matkan ja omien valintojemme tuotteina.

Pyhyys versus arvot, tunteet, intohimot

Tämän tutkimuksen ydinlöydöt siis ovat, että jokaiselle jokin todella vaikuttaa olevan pyhää, ja  että kaikkein pyhimmiksi koetut asiat ovat sisällöltään vahvasti jaettuja sisällöltään yleisinhimillisiä: rakkaus, rauha, turvallisuus, ihmisarvo. Pyhyyden käsitteestä voisi ylipäätään riisua mystiikkaa ja tabuluontoa. Pyhyyden käsite ei ole suomalaisille vieras, ja heillä on siihen runsaasti omakohtaista sanottavaa.

Tuoreehkossa amerikkalaistutkimuksessa (Ammerman 2013) kansalaisten pyhyyskokemuksia on ryhmitelty eettisiin, jumaluskoon liittyviin ja maallisiin. Suomalaisen pyhyyden ydin vaikuttaa kiertyvän näistä eettisiin ja maallisiin elementteihin. Ydinteemat ovat myös hyvin iättömiä ja universaaleja; ihmisenä olemisen eksistentiaalista ydintä. Tässä mielessä suomalainen tämän päivän pyhyys on autenttisuuden etsintää ja yksilöllisyyttä korostavana aikanakin hyvin iätön ja yhteisöllisyyttä ilmentävä.

Samalla voi kysyä, onko pyhyyden peruskivi – rakkaus, rauha, turvallisuus, ihmisarvo – todella pyhyyttä. Eikö se voisi olla ihan vain vastauslista kysymykseen: ”Mikä sinulle on elämässä tärkeää’? Pyhyys voidaan toki käsitteellisestikin ymmärtää juuri tärkeyden kautta; se on useimpien teoreetikkojenkin mukaan nimenomaan jonkin asettamista, ylentämistä, rajan yli, rajan tuolle puolen. Samalla tuloksemme kertovat – päinvastoin – ettei pyhyys vaikuta tänä päivänä suomalaisille olevan arvojen arvo, kaikista tärkeintä, vaan jotain vielä erillisempää ja korotetumpaa. Esimerkiksi, enemmistölle suomalaisista esimerkiksi ympäristöarvot ovat tärkeitä riippumatta siitä pidetäänkö luontoa pyhänä. Enemmistölle myös maanpuolustushenki on myönteinen asia riippumatta siitä, pitääkö Suomea ja itsenäisyyttä pyhänä.  Pyhyys on siis ytimeltään vain arvojen, mielipiteiden ja arvostuksien kautta tavoittamatonta.

Pyhyys ei ole koskaan neutraalia. Ihmisen pyhä on hänelle aina tunteiden areena. Pyhyys on suojeltavaa, säilytettävää – ja se saa meidät reagoimaan räjähtävänkin intohimoisesti. Juuri tunteista johtuen pyhä sekä luo että murtaa yhteyttä toisiin.

Kuten tutkimushankkeen raportissa Pitkänen, Westinen ja Grönlund allekirjoittaneen kanssa pohtivat, jos tunnemme toinen toisemme pyhää paremmin, se voi yhtäältä antaa meille tehokkaimpia mahdollisia lyömäaseita mutta myös auttaa ymmärtämään toista, auttaa vierailemaan hänen perspektiivissään. Käytämmekö pyhää toistemme lyömiseen vai kohtaamiseen?

Kuplapuheen yhteentörmäyksissä voi olla kyse kyvyttömyydestä tunnistaa kanssakeskustelijoiden pyhinä pitämiä asioita. Kuten raportissa puntaroimme, kun julkisuudessa moititaan kirkkoa ja sen edustajia arvoiltaan ummehtuneiksi ja taantumuksellisiksi, monelle ei-uskovaiselle asia on samantekevä. Uskontoa ja kirkkoa pyhinä pitäville ihmisille kyse on lähes henkilökohtaisesta hyökkäyksestä. Tai kun julkisuudessa esitetään tutkimusta tai tieteentekijöitä vähätteleviä lausuntoja, suurella osalla kansasta asia on hyvin yhdentekevä. Niille suomalaisille, joille tiede on suorastaan pyhää, asia on mitä henkilökohtaisin. Jäimme jo raportissa kysymään, puuttuko verbaalisesti turhan hanakoilta ja intohimoisilta kansalaisilta siis ymmärrystä, välittämistä vai kunnioitusta – vai kaikkea tätä?

Kiehtovaa on myös jäädä pohtimaan, missä pyhää voi tänä päivänä kokea? Millaisissa tiloissa, paikoissa? Minkä äärellä? Keskiajan ihmisellä jo tilallinen kontrasti kotimökin ja katedraalin välillä oli suurensuuri. Mitä ovat sakraalin ja profaanin eronteot ja rajat tänä päivänä? Mikä olisi niin loukkaamatonta, että olisimme valmiit sitä intohimoisesti puolustamaan, sen pyhäksi kohottamaan? Entäpä laimentaako, vahvistaako teknologia pyhyydenkokemuksiamme – ja mihin niitä vie?

Ajatus ajasta, jolloin mikään ei olisi enää pyhää, on syvästi pelottava. Tulostemme valossa tällainen aika ei ole kuitenkaan millään muotoa näköpiirissä. Pikemminkin pyhä on tullut rajojen takaa lähemmäs, likemmäs.

Esseessä käytetty kirjallisuus

Ammerman, Nancy. T. (2005) Pillars of Faith: American Congregations and their Partners. Berkeley, CA: University of California Press

Anttonen, Veikko (2000) ”Sacred”. In Willi Braun & Russell T. McCutcheon (eds.) Guide to the Study of Religion, 271–282. London and New York: Cassell.

Anttonen, Veikko (2010) Uskontotieteen maastot ja kartat. Helsinki: SKS

Demerath, N. J. (2000) The Varieties of Sacred Experience. Journal for the Scientific Study of Religion 39(1). 1-11.

Doehring, C., A. & Clarke, K. I.  & Pargament, A.  & Hayes, D. & Hammer, M. & Nickolas & P. Hughes (2009) Perceiving Sacredness in Life: Correlates and Predictors. – Archive for the Psychology of Religion 31 (1). 55–73.

Durkheim, E. (1995/1912) The Elementary Forms of Religious Life. Transl. J.W. Swain. The Free Press.

Grönlund, H. (2020), Between Lutheran legacy and economy as religion: the contested roles of philanthropy in Finland today. In On the Legacy of Protestant Lutheranism in Finland: Societal Perspectives (Studia Fennica Historica). Sinnemäki, K. & Portman, A. & Tilli, J. & Nelson, T. (toim.) Helsinki: Finnish Literature Society.

Grönlund, Henrietta & Pessi, Anne Birgitta (2017), Suomen evankelis-luterilaisen kirkon uusi julkinen rooli? Kansalaisten odotukset kirkon hyvinvointityölle. – Teologinen Aikakauskirja 2/2017. 116-133.

Ketola, Kimmo (2016) Luterilainen usko nykyajan Suomessa. Kirjassa Kimmo Ketola, Maarit Hytönen, Veli-Matti Salminen, Jussi Sohlberg & Leena Sorsa. (2016) Osallistuva luterilaisuus. Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2012–2015: Tutkimus kirkosta ja suomalaisista. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 125. Tampere: KTK. 47-87.

Knott, Kim (2013) The Secular Sacred: In between or Both/And? Teoksessa Social Identities between the Sacred and the Secular, toim. Abby Day, Giselle Vincett & Christopher R. Cotter. Farnham: Ashgate. 145–160.

Lynch, Gordon (2012) The Sacred in the Modern World: A Cultural Sociological Approach. Oxford: Oxford University Press.

Mahoney, A., K. I. & Pargament & K. M. Hernandez (2013) Heaven on Earth: Beneficial Effects of Sanctification for Individual and Interpersonal Well-being. Teoksessa Oxford Book of Happiness, edited by S. A. David, I. Boniwell and A. C. Ayers. Oxford: Oxford University Press. 397–410.

Pargament, Kenneth I. & Doug Oman, Julie Pomerleau & Annette Mahoney (2017) Some contributions of a psychological approach to the study of the sacred. – Religion. 47:4, 718-744.

Pargament, Kenneth I. & Mahoney Anne (2005) Sacred Matters: Sanctification as a Vital Topic for the Psychology of Religion. – The International Journal for the Psychology of Religion 15: 179-199.

Pessi, Anne Birgitta (2013) Privatized religiosity revisited: Building an authenticity model of individual–church relations. Social Compass 60(1), 3–21.

Pessi, Anne Birgitta & Pitkänen, Ville & Westinen, Jussi & Grönlund, Henrietta (2018) Pyhyyden ytimessä. Tutkimus suomalaisten arvoista ja pyhyyden kokemisesta. Helsinki: SKR.

Ranta, Mette & Grönlund, Henrietta & Pessi, Anne Birgitta (2017) Young Adults´ Conceptions of the Sacred in Finland Today. – Young 25(1). 1-21.

Saarikivi, Janne (2017) Pyhän käsitteestä ja alkuperästä. Elore, 24(1), 1-11.

Sosis, Richard (2011) ”Why Why Sacred Lands Are Not Indivisible: The Cognitive Foundations of Sacralising Land”. Journal of Terrorism Research, Vol 2:1.

Stausberg, Michael (2017) The sacred and the holy – from around 1917 to today. –Religion. 47:4, 549-556.

Ståhle, Pirjo (2019). Juhlapuhe SKR:n vuosijuhlassa helmikuussa 2019. https://skr.fi/pirjo-stahlen-vuosijuhlapuhe

Todd, N. R., J. D. & Houston & C. A. Odahl-Ruan (2014) Preliminary Validation of the Sanctification of Social Justice Scale. – Psychology of Religion and Spirituality 6 (3): 245–256.

Walker, A. et al. (2008) Sanctifying Work: Effects on Satisfaction, Commitment, and Intent to Leave – International Journal for the Psychology of Religion 18 (2). 132–145.