Kolumni / Lari Launonen / 10.4.2018

Jumala ei tahdo hemmoteltuja kakaroita – ajatuksia Richard Swinburnen teodikeasta

Jos ei olisi köyhyyttä, ei olisi Äiti Teresaa eikä Rakkauden lähetyssisaria. Jos ei olisi rotusortoa, ei olisi Martin Luther Kingiä eikä kansalaisoikeusliikettä. Jos ei olisi luonnonkatastrofeja ja tautiepidemioita, ei olisi Lääkärit ilman rajoja -järjestöä. Ilman pahuutta maailmasta puuttuisi paljon myötätuntoa, sankaruutta ja uhrautuvaisuutta.

Kun isäni laittoi minut nuorena metsätöihin, tapasi hän sanoa “se kasvattaa luonnetta”. Niin ärsyttävältä kuin tämä teinipojasta kuulosti, isäni oli oikeassa. Yleinen kokemus kertoo, että ihmisenä kehittyminen vaatii epämukavien asioiden tekemistä. Tästä kertovat myös ilmaisut kuten ”elämä kasvattaa”, “armeija tekee pojista miehiä” tai ”pilalle hemmoteltu kakara”. Ihanteellista luonnetta ei saavuteta helpolla elämällä.

Päinvastoin, sellaiset piirteet kuin sankaruus, periksiantamattomuus, uhrautuvaisuus, viisaus ja myötätunto versovat usein koettelemusten, jopa kärsimyksen maaperästä. Vaikka melkein me kaikki haluaisimme omata tällaisia piirteitä, niiden kultivoiminen pelkällä tahdonvoimalla on vaikeaa. Luonteenkasvu tapahtuukin parhaiten silloin, kun elämä haastaa, eikä helppoa pakotietä ole.

Miten nämä huomiot liittyvät pahuuden ongelmaan? Pahuuden ongelmassa on kyse siitä, miksi kaikkivoipa, kaikkitietävä ja täydellisen hyvä Jumala sallii (tai aiheuttaa) pahaa. Haastavan ongelmasta tekee erityisesti pahuuden rumimmat ilmentymät, kuten raiskaukset, silmitön väkivalta tai pikkulasten vaikeat sairaudet.

Perinteinen keino selittää, miksi Jumala sallii pahaa, on vedota johonkin arvokkaaseen ja hyvään asiaan, jonka Jumala haluaa toteuttaa ihmiskunnassa, mutta jota edes kaikkivoipa Jumala ei voi saavuttaa sallimatta samalla jotain ikävää. Yksi tällainen asia on vapaa tahto. Jos Jumala haluaa, että ihmiset rakastavat häntä ja toisiaan vapaasta tahdostaan, kenties tällöin hänen on sallittava myös vapauden väärinkäyttö.

Tahdonvapaudella voidaan tehdä jossain määrin ymmärrettäväksi se, miksi Jumala sallii ihmisen toiminnasta johtuvaa moraalista pahaa. Sillä on kuitenkin vaikeampi selittää luonnollista pahaa, kuten vaikkapa maanjäristyksiä, kuivuudesta johtuvaa nälänhätää tai perinnöllisiä sairauksia.

Toisenlaista tapaa selittää pahuutta edustaa niin sanotut sielunmuokkaus-teodikeat (soul-making theodicy).

”Teodikea” viittaa siihen, millä oikeutuksella Jumala sallii tai aiheuttaa pahaa. ”Sielunmuokkaus” taas viittaa ajatukseen, että kärsimys ja vaikeudet jalostavat ihmisen luonnetta.

Uskonnonfilosofian grand old man, Richard Swinburne on esittänyt kiinnostavan teodikean klassikkokirjassaan The Existence of God (ja yksityiskohtaisemmin teoksessa Providence and the Problem of Evil). Swinburne kytkee läheisesti yhteen sekä vapaan tahdon että sielunmuokkauksen ideat. Hänen mukaansa maailma on ikään kuin suuri harjoitusleiri, jossa ihmisten on tarkoitus kehittyä jalommiksi olennoiksi moraalisesti merkityksellisten vapaiden valintojen kautta. En pyri esittämään filosofin teodikeaa kattavasti, mutta tarjoan muutamia keskeisiä näkökulmia pohdittavaksi.

Luonteenkasvu edellyttää konkreettisen maailman

”Sielun muokkaaminen” edellyttää Swinburnen mukaan ruumiillista elämää konkreettisessa, aineellisessa maailmassa. Aineettomat sielut vaeltamassa eteerisessä avaruudessa eivät joutuisi sellaisiin haasteisiin, joita inhimillinen elämä maapallolla eteemme heittää.

Tellus on vaikea ympäristö elää. Ihmiskunnan historian alusta henkemme on ollut petoeläinten, sairauksien ja säiden armoilla. Ihmiset taistelevat rajallisesta määrästä ruokaa, elintilaa ja muita resursseja. Mutta koska elämä on kovaa, on ihmisillä jatkuvasti mahdollisuuksia tehdä erilaisia hyviä ja pahoja valintoja. Koska kaikilla ihmisillä on tarpeita, koettelemuksia ja kipuja, meillä on mahdollisuus huolenpitoon ja lähimmäisenrakkauden osoittamiseen, myötätuntoon ja uhrautuvaisuuteen. Toisaalta voimme valita myös itsekkään ja muita sortavan elämäntavan.

Valtamme vaikuttaa toisten ihmisten hyvinvointiin on järkyttävän suuri. “Vapaa tahto on kuin ase viisivuotiaan kädessä”, on eräs uskonnonfilosofi todennut. Siinä missä diktaattori voi tehdä miljoonien elämästä helvettiä, voi yksi ihminen – kuten vaikkapa Äiti Teresa tai Martin Luther King Jr. – auttaa ja koskettaa lukemattomia ihmisiä pyyteettömällä ja rohkealla esimerkillään.

Vaikka Suomi on monilla mittareilla hyvinvoinnin tyyssija, on tavallisten suomalaistenkin valinnoilla pitkäkantoisia vaikutuksia ja moraalisesti syvällinen merkitys. Esimerkiksi pahojen sanojemme ja tekojemme jättämät haavat voivat tuntua läheisissämme pitkään, ja toisaalta rohkaisu ja avunanto tuntuvat erityisen hyvältä. Vaikka emme ehkä taistele elintilasta ja ravinnosta, länsimaisten ihmisten kulutusvalinnat vaikuttavat radikaalisti köyhempien maiden ihmisiin, joita ilmastonmuutos uhkaa eniten. Teoillamme on suuri merkitys myös niiden ihmisten kohdalla, jotka pakenevat sotaa ja vainoa pohjolaan.

Kriitikko voisi sanoa, että Jumala voisi mahdollistaa tällaisten hyvien tekojen toteutumisen ilman että hän sallisi kaikkein järkyttävimpiä pahuuksia, kuten vaikkapa sotia ja pikkulasten kärsimystä. Onko Syyrian konflikti todella tarpeen, että maailmassa olisi riittävästi lähimmäisenrakkautta?

Swinburne huomauttaa, että ihmisten on opittava valintojensa vaikutukset, jotta valinnoilla olisi aidosti moraalinen merkitys. Tähän tarvitaan johdonmukaisesti toimiva maailma, jossa luonnonlait pätevät. Päätänpä sitten heittää kaveriani kivellä tai tarjota hänelle leipää, on tärkeää, että kivi lähes aina satuttaa ja leipä lähes aina ravitsee. Muuten en voisi oppia, että valinnoillani on seurauksia. Siksi myöskään Jumala ei ihmeellisesti pysäytä murhaajien tai sotilaiden aseista siviilejä kohti lähteviä luoteja sen enempää kuin metsästäjien tai poliisien pyssyjen panoksia.

Lisäksi on tärkeä huomata, että suuri pahuus voi vaikuttaa erityisen suurta hyvää. Swinburnen teos on kirjoitettu ennen vuoden 2004 Intian valtameren tsunamia, mutta hänen ajatuksiaan seuraten voidaan ajatella, että oikeastaan tsunami sai paljon hyvää aikaan. Sen seurauksena on tutkittu paljon lisää mannerlaattojen käyttäytymistä, rakennettu turvasysteemejä ehkäisemään uutta katastrofia ja autettu riskialttiiden maiden asukkaita monin tavoin (esimerkiksi Jackie Chan tovereineen osti kukkulan Indonesian rannikkolta ja rakennutti kylän tsunamin uhreille). Tieteen ja teknologian kehitys onkin Swinburnen mielestä merkittävä ja hyvä asia, joka elämästä tällaisella maapallolla on seurannut.

Vapaat valinnat eivät ole koskaan helppoja

Swinburnen mukaan ihmisluonteen kehitys ja moraalisesti arvokkaat teot edellyttävät myös vapaata tahtoa. Swinburne on libertaristi, eli hän olettaa ihmiselle kyvyn valita eri vaihtoehtojen välillä. Mahdollisuus vapaisiin valintoihin on arvokas asia. Esimerkiksi useimmat vanhemmat haluavat, että heidän lapsensa kasvaessaan oppii autonomiseksi aikuiseksi ja tekemään elämässä omia valintojaan, vaikka ne eivät aina olisikaan vanhempien mieleen.

Tässä kohdin on syytä tuoda esille Swinburnen korostus, joka saattaa vaatia pureskelua: aidosti vapaa valinta edellyttää kiusausta tai taipumusta toimia toisin. Swinburnen mukaan siis jokin hyvä teko on vapaa ja moraalisesti merkityksellinen vain silloin, kun meillä on kiusaus jättää se tekemättä (tai tehdä sen sijaan jotain pahaa). Jos hyvä teko on helppo ja vaivaton, se ei ole kovin arvokasta eikä syvästi vapaata.

Moraalisesti merkitykselliset, vapaat valinnat edellyttävät siis kamppailua ja itsensä voittamista. Mieti esimerkiksi näitä kolmea eri tekoa:

(1) Herään virkeänä hyvin nukutun yön jälkeen ja laitan kuumeiselle vaimolleni aamupalaa samalla vaivalla kun teen sitä itselleni.

(2) Herään huonosti nukutun yön jälkeen ja pakotan itseni laittamaan kuumeiselle vaimolleni aamupalaa, vaikka en yhtään jaksaisi.

(3) Herään unettoman yön jälkeen itse 42 asteen kuumeessa, mutta kivusta ja särystä huolimatta kampean itseni jalkeille laittamaan terveelle vaimolleni aamupalaa, vaikka en itse pysty syömään mitään.

Swinburnen mallin perusteella tekoni vapaus kasvaa ykkösestä kolmoseen sitä mukaa, kun ponnistelut ja kiusaus tehdä toisin (eli jäädä nukkumaan) kasvavat. Aamupalan laittaminen kovassa kuumeessa on vapaampi ja moraalisesti merkityksellisempi valinta ainakin osittain juuri siksi, että sen toteuttaminen on vaikeaa ja haastavaa.

Swinburne asettaa siis vapaiden tekojen riman erittäin korkealle, emmekä hänen mallinsa perusteella tee kovinkaan monia vapaita valintoja arjessamme. Kenties Swinburnen motivaationa on alleviivata harvinaisten ja ihmisluonnolle epätavanomaisten hyveiden, kuten uhrautuvuuden ja urheuden, merkitystä. Silti hän tuntuu korostavan liikaa kiusausta tehdä toisin.

Jos esimerkiksi saisimme tietää, että Äiti Teresalla oli suorastaan pakottava tarve sydämessään omistaa elämänsä köyhien auttamiselle, eikä hän hetkeäkään unelmoinut helpommasta elämästä, pitäisimmekö hänen uravalintaansa vähemmän vapaana tai arvokkaana?

Kumpi painaa vaakakupissa enemmän: paha vai sen aikaansaama hyvä?

Swinburnen mukaan hyvä Jumala ei kuitenkaan voisi sallia pahaa mistä syystä tahansa. Pahan salliminen on oikeutettua moraalisesti täydelliselle olennolle vain tiettyjen edellytysten vallitessa. Näistä edellytyksistä haastavin on ehkä tämä: hyvän painoarvon on oltava suurempi kuin sen pahan, jonka välityksellä kyseinen hyvä saavutetaan. Kun kaikki maailmassa oleva paha ja sen aikaansaama hyvä pannaan vaakakuppiin, hyvän tulee painaa enemmän.

Onko kaikki se hyvä, minkä maailman pahuus mahdollisesti saa aikaan, kaiken sen pahan arvoista? Swinburnen mukaan pahuuden ongelman ydin olekaan missään pienissä pääkivuissa. Se on siinä, että kärsimys kohtaa niin usein esimerkiksi viattomia lapsia, ja että kärsimys on niin usein niin voimakasta.

Kyseinen ehto ei siis näytä täyttyvän helposti, vaan paha päihittää hyvän määrällisesti ja laadullisesti. Ehdon täyttymistä voidaan kuitenkin Swinburnen mielestä puolustaa paremmin silloin, kun puhdasta teismiä (eli pelkistettyä väitettä Jumalan olemassaolosta) liikutetaan lähemmäs kohti kristillistä maailmankatsomusta.

Tällöin kuvaan astuu esimerkiksi kuoleman jälkeisen, ikuisen autuuden mahdollisuus, jonka rinnalla ihmiselämän rajutkin kärsimykset ovat pieniä. Myös inkarnaation idea – Jumalan tuleminen ihmiseksi kärsivien ihmisten rinnalle – saa Swinburnen ajattelemaan, että ehkä lopulta hyvyys painaa enemmän.

Kuva: Tim Jones@Flickr.comCC BY-NC-ND 2.0

Ylös