Kolumni / Juuso Loikkanen / 9.5.2017

Kuinka Jumala vaikuttaa maailman tapahtumiin?

Kristinuskon mukaan Jumala vaikuttaa aktiivisesti maailmankaikkeuden kehitykseen. Mutta kuinka tämä oikein tapahtuu? Voidaanko Jumalan toiminta sovittaa yhteen modernin luonnontieteen tutkimustulosten kanssa?

Onko Jumala olemassa – ja jos on, toimiiko hän maailmassa? Vaikuttaako Jumala joihinkin (tai kaikkiin) maailmassa tapahtuviin tapahtumiin vai antaako hän maailmankaikkeuden kehittyä itsekseen? Monien mielestä ajatus Jumalasta on modernin tieteen aikakaudella tarpeeton. Ajatellaan, että koska Jumalan toiminnasta ei ole olemassa tieteellisiä todisteita, ei ole järkevää olettaa, että hän olisi olemassa. Yhä useampi on valmis yhtymään astronomi Carl Saganin sanoihin, joiden mukaan ”kosmos on kaikki mitä on, kaikki mitä koskaan on ollut tai tulee olemaan”.

Kristillisten kirkkojen vastaus kysymykseen on päinvastainen: Jumala on olemassa ja vaikuttaa maailman menoon. Esimerkiksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon katekismus opettaa, että ”Jumala ei ole pelkkä kaukainen alkusyy eikä persoonaton voima, vaan hän vaikuttaa luomakunnassa ja historiassa ja kohtaa meidät henkilökohtaisesti.” Katolisen kirkon katekismuksessa sama asia on ilmaistu seuraavasti: ”Jumala ei jätä luotujaan luomistyön päätyttyä oman itsensä varaan. Hän ei ainoastaan anna luomakunnalleen sen olemista ja olemassaoloa, vaan jokaisena silmänräpäyksenä pitää sen olemisessa, antaa sille mahdollisuuden toimia ja johtaa sen päämääräänsä.”

Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen.

Jos lähdetään liikkeelle kristillisestä oletuksesta, että Jumala on olemassa ja toimii aktiivisesti maailmassa, ”ylläpitäen kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla” (Hepr. 1:3), herää kysymys, kuinka tämä itse asiassa tapahtuu. Miten Jumala vaikuttaa maailmankaikkeudessa tapahtuviin tapahtumiin? Voidaanko Jumalan toiminta jotenkin sovittaa yhteen nykyluonnontieteen tutkimustulosten kanssa?

Jumala ja luonnonlait

Uskonnonfilosofiassa on tapana erottaa toisistaan Jumalan yleinen toiminta (general divine action ) ja erityinen toiminta (special divine action). Karkeasti ottaen Jumalan yleinen toiminta pitää sisällään maailmankaikkeuden ja luonnonlakien luomisen ja jatkuvan ylläpidon, erityinen toiminta puolestaan ainutkertaiset, tiettyyn aikaan tietyssä paikassa tapahtuvat teot. Tyypillisiä esimerkkejä Jumalan erityisen toiminnan piiriin luettavista ilmiöistä ovat ihmeet, vastaukset esirukouksiin ja Jumalan aikaansaamiksi ymmärretyt uskonnolliset kokemukset. Tässä artikkelissa keskiössä on Jumalan erityinen toiminta.

Mutta millaisen mekanismin kautta Jumala oikein toimii? Eivätkö maailmankaikkeuden toimintaa ohjaa kaikenkattavat, muuttumattomat luonnonlait? Filosofian historiassa yleinen vastaus on ollut, että Jumalan on yksinkertaisesti kumottava luonnonlait (ainakin hetkellisesti), jos hän aikoo vaikuttaa maailmankaikkeuden kulkuun. Muun muassa valistusfilosofi David Humen kuuluisan määritelmän mukaan ihmeillä tarkoitetaan nimenomaan luonnonlakien rikkomista.

Humen mukaan toistuvat kokemuksemme fysiikasta kuitenkin osoittavat, että luonnossa vallitsee säännönmukaisuus ja että luonnonlakien rikkomiseen ei ole järkevää uskoa. Näin ollen ihmeetkin ovat mahdottomia. Hume perustelee kantaansa sillä, että on olemassa lukemattomia esimerkkejä tapauksista, jotka selittyvät luonnonlakien toiminnalla, mutta vain harvoja, yksittäisten ihmisten todistukseen perustuvia kertomuksia ihmeistä. Humen mielestä on perustellumpaa olettaa, että luonnonlait pätevät myös siellä, missä ihmeitä väitetään tapahtuneen. (Humen väitettä on kritisoitu muun muassa todennäköisyyslaskennan näkökulmasta.)

Käsitystä Jumalan interventionistisesta (luonnonlait kumoavasta) toiminnasta voidaan vastustaa myös teologisin perustein. Esimerkiksi eräs luonnontieteiden ja teologian välisen keskustelun uranuurtajista, fyysikko William Pollard pitää ”epäraamatullisena” ajatusta Jumalasta, joka toimisi itse luomiensa luonnonlakien vastaisesti. Hänen mukaansa interventionistinen ajattelutapa ”asettaa väistämättä Jumalan ja luonnon toisiaan vastaan kahdeksi kilpailevaksi toimijaksi”. Pollardin mukaan on järkevämpää uskoa, että Jumala toimii luonnon kautta, ei sitä vastaan.

Toimiiko Jumala salaa luonnonlakien puitteissa?

Mitä tämä ”luonnon kautta” toimiminen sitten voisi olla? Onko Jumalan jotenkin mahdollista vaikuttaa maailmaan ei-interventionistisesti (luonnonlakeja kumoamatta)? Viimeaikaisessa uskonnon ja luonnontieteen välisessä keskustelussa Jumalan toiminnalle on yritetty raivata tilaa vetoamalla luonnonlakien indeterministisyyteen. Erityisen suosituksi on noussut näkemys, että Jumala toimisi ”salaa” mikroskooppisten pienten tapahtumien tasolla käyttäen hyväkseen kvantti-ilmiöiden ennustamattomuutta.

Tällainen teoria Jumalan toiminnasta perustuu kvanttimekaniikan niin sanottuun Kööpenhaminan tulkintaan, jonka mukaan fysikaalisen systeemin tilaa ei voida ennustaa etukäteen. On olemassa useita mahdollisia tiloja, joista kvanttiteorian mukaan yksi aktualisoituu sattumanvaraisesti. (Kööpenhaminan tulkinta – josta siitäkin on olemassa eri versioita – ei toki ole ainoa mahdollinen kvanttimekaniikan tulkinta.)

On esitetty, että vaikka kvanttifysiikan avulla ei ole mahdollista ennustaa tulevia tapahtumia täsmällisesti, tapahtumat eivät silti tapahdu sattumalta vaan Jumala jollain keinoin kontrolloi niitä huomaamattamme. On ehdotettu, että kvanttitason tapahtumia hallitsemalla Jumala voisi vaikuttaa siihen, mitä ylemmällä, ihmisen mittakaavassa ”normaalilla” tasolla tapahtuu. Tätä kvanttitapahtumien ”vahvistumista” kutsutaan usein kvanttiamplifikaatioksi (quantum amplification). Esimerkiksi Pollard on sitä mieltä, että Jumala vaikuttaa taustalla jokaisessa kvantti-ilmiössä ja ohjailee tätä kautta tapahtumia myös ylemmällä tasolla. Samansuuntaisia ajatuksia ovat viime vuosina esittäneet muun muassa Robert John Russell ja Nancey Murphy.

Kvanttiamplifikaation rajat

Viime vuosikymmenen aikana kvanttiamplifikaatioon perustuva teoria Jumalan toiminnasta on saanut osakseen vakavaa kritiikkiä. Esimerkiksi Nicholas Saunders (joka Russellin tapaan on sekä fyysikko että teologi) on kyseenalaistanut sen, että kvantti-ilmiöitä kontrolloimalla voitaisiin saada aikaan merkittäviä vaikutuksia ylemmällä tasolla. Saunders huomauttaa, että ei vain yksinkertaisesti ole olemassa fysikaalisia prosesseja, jotka voisivat vahvistaa mikrotason ilmiöitä niin, että vaikutukset ilmenisivät makrotasolla. Tilanne on itse asiassa päinvastainen: fysiikan lait estävät kvanttiamplifikaation.

Jos ollaan aivan tarkkoja, Saunders toki myöntää, että Jumala voisi teoriassa toimia vaikuttamalla kvanttitapahtumiin, mutta saadakseen aikaan missään määrin merkittäviä tuloksia, hänen olisi aloitettava tapahtumien manipulointi miljoonia vuosia ennen haluttuja tuloksia. Esimerkiksi asteroidin lentoradan muuttaminen niin, että maapalloa sivuava asteroidi iskeytyisi planeettaamme, vaatisi kolmen miljoonan vuoden ennakkovalmistelut kvanttitasolla.

Tieteenfilosofi Jeffrey Koperski puolustaa samanlaista näkemystä: fysiikan tutkimustulokset eivät tue oletusta, että kvanttiamplifikaatio voisi merkittävissä määrin toimia. Koperskin mukaan luonnossa on jopa olemassa ”palomuureja, jotka estävät kvanttitason satunnaisten tapahtumien vaikuttamasta jokapäiväisen elämäämme”. Koperskin esimerkkiä lainaten, nykyisten fysiikan teorioiden mukaan ”Jumala kykenee muuttamaan tsunamiaallon vesikuplien järjestystä, muttei muuttamaan tsunamin suuntaa”.

Saattaa siis olla, että avain Jumalan toiminnan ymmärtämiseen löytyy muualta kuin kvanttifysiikan indeterministisyydestä ja kvanttiamplifikaatiosta. Toisaalta mitään muutakaan vakuuttavaa teoriaa ei ole toistaiseksi pystytty esittämään. Saunders väittääkin, että nykyteologia on ”kriisissä”, koska se ei pysty tarjoamaan Jumalan toiminnalle vakuuttava fysikaalista selitystä. Hän muistuttaa, että vaikka moni kristillisistä opinkappaleista perustuu siihen, että Jumala toimii aktiivisesti maailmassa, ”meillä ei yksinkertaisesti ole tarjota mitään muuta kuin uskaliaita väitteitä ja uskoa siihen, että Jumalan erityinen toiminta on todellista”.

Voisiko interventionismi sittenkin toimia?

Mikä sitten avuksi? Jos Jumalan ei-interventionistinen toiminta ei ole ratkaisu, voisiko olla mahdollista elvyttää interventionistinen käsitys Jumalan toiminnasta? Kenties. Usein ajatellaan, että interventionismi ei toimi, koska se sotii luonnonlakeja vastaan: jos Jumalan (tai muun yliluonnollisen olennon) aikaansaamat interventiot olisivat mahdollisia, luonnonlakeihin ei voisi luottaa ja luonnontieteellisten teorioiden ennustuskyky murenisi. Mutta ovatko Jumalan interventionistinen toiminta ja luonnonlakien luotettavuus todella ristiriidassa?

Filosofi Friedel Weinert (monien muiden ohella) on esittänyt, että luonnossa vallitsevia ”todellisia” luonnonlakeja ei välttämättä voi suoraan samastaa fyysikkojen muotoilemiin fysiikan lakeihin. On selvää, että fysiikan lait ovat erittäin käyttökelpoisia yleistyksiä, mutta on mahdollista, että todellisuudessa luonto voi toisinaan käyttäytyä eri lailla. Koska emme voi varmasti tietää, kuinka kattavia luonnonlait ovat, emme voi täysin sulkea pois mahdollisuutta, että luonnonlait sallisivat fysiikan lakien vastaisia poikkeuksia. Näin ollen esimerkiksi luonnonlait kumoavat ihmeet voisivat teoriassa olla mahdollisia.

Kirjailija ja ”maallikkoteologi” C. S. Lewis kuvaa Jumalan interventionistista toimintaa seuraavasti:

Jos kopautan piippuni puhtaaksi, muutan lukuisien atomien sijaintia – ajan mittaan pienessä määrin kaikkien olemassa olevien atomien. Luonto mukautuu helposti tähän uuteen tapahtumaan ja harmonisoi sen silmänräpäyksessä kaikkien muiden tapahtumien kanssa. (…) Jos Jumala tuhoaa, luo tai muokkaa materiaa, Hän saa aikaan uuden tilanteen. Luonto ottaa välittömästi tämän tilanteen haltuunsa ja suhteuttaa kaikki muut tapahtumat siihen. (…) Luontoa ei haittaa, vaikka tapahtuma tulisi sen ulkopuolelta. On varmaa, että luonto kiirehtii puolustamaan itseään siellä, missä sen alueelle tunkeudutaan.

Lewis on siis sitä mieltä, että yliluonnolliset interventiot eivät ole sen mahdottomampia kuin ”luonnollisetkaan”. Interventionistisia ihmeitä voi tapahtua eikä tämä sodi millään lailla luonnonlakeja vastaan. Itse asiassa Lewis tuntuu jopa olettavan, että interventionistinen toiminta on välttämätöntä, jotta Jumala voisi vaikuttaa maailmaan. Nykyajattelijoista muun muassa filosofi ja teologi Keith Ward on samoilla linjoilla: hän on vakuuttunut, että ”Jumala toimii toisinaan tavoilla, jotka ylittävät kaikki olioiden luonnolliset kyvyt ja taipumukset – ihmeitä tapahtuu”.

Jääkö Jumalan toiminta lopulta mysteeriksi?

Kuten edellä todettiin, jos nykyfysiikan teoriat otetaan vakavasti, on vaikeaa puolustaa näkemystä, että Jumala voisi merkittävissä määrin vaikuttaa maailmankaikkeuden fysikaalisiin tiloihin rikkomatta fysiikan lakeja. Esimerkiksi kvanttiamplifikaation mahdollisuudet ovat nykytietämyksen mukaan varsin rajatut. Jumala, joka ”kykenee muuttamaan tsunamiaallon vesikuplien järjestystä, muttei muuttamaan tsunamin suuntaa”, ei vastaa yleistä käsitystä kristinuskon kaikkivaltiaasta Jumalasta.

Yllä on myös leikitelty ajatuksella, että interventionistiset ”ihmeet” voisivat olla ratkaisu Jumalan toiminnan ymmärtämiseen. Onkin totta, että jos hyväksymme, että luonnonlait sallivat poikkeuksia (mikä on perusteltua, jos näemme fysiikan lait vain ”käyttökelpoisina yleistyksinä”) ja että Jumala voi toimia maailmassa vaikuttamalla maailmankaikkeuden fysikaalisiin tiloihin (mikä ei ole loogisesti mahdotonta), interventionismi voisi teoriassa olla mahdollinen ratkaisu.

Luonnontieteen näkökulmasta ajatus Jumalan interventionistisesta toiminnasta jää kuitenkin pelkän mahdollisuuden tasolle: ihmeistä ei ole olemassa riittävää todistusaineistoa. Vaikuttaakin siltä, että riippumatta siitä, ajattelemmeko, että Jumala ei voi vaikuttaa maailmankaikkeuden kehitykseen, koska luonnonlakeja ei ole mahdollista rikkoa, vai uskommeko, että hän toimii interventionistisesti, on vaikeaa kuvitella, että pystyisimme todistamaan näkemyksemme oikeaksi luonnontieteen keinoin. Tässä on aina otettava ”uskon hyppy” ja valittava jompikumpi (tai jokin muu) metafyysinen ratkaisu.

Toistaiseksi ei ole kyetty aukottomasti todistamaan, onko Jumala olemassa  tai toimiiko hän maailmassa – saati sitten, että olisi pystytty osoittamaan, kuinka hän täsmälleen vaikuttaa maailmankaikkeuden fysikaalisiin tiloihin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei Jumala voisi toimia maailmassa. Ainoastaan siinä tapauksessa, että todistettaisiin, ettei Jumala voi minkään mekanismin kautta vaikuttaa maailman tapahtumiin (mikä lienee varsin hankalaa), kristillinen teologia ajautuisi kriisiin.

Kristilliset kirkot ovat kautta aikojen opettaneet, että Jumala vaikuttaa aktiivisesti siihen, mitä maailmassa ja elämässämme tapahtuu. Kuinka tämä tarkkaan ottaen tapahtuu, tuntuu kuitenkin edelleen olevan suuri mysteeri – ja kenties sellaiseksi jääkin.

Kirjallisuus:

Hume, David. 2000 [1748]. An Enquiry Concerning Human Understanding (Ed. T. L. Beauchamp). Oxford: Oxford University Press.

Koperski, Jeffrey. 2015. ”Divine Action and the Quantum Amplification Problem”. Theology and Science 13(4), 379–394.

Lewis, C. S. 1947. Miracles. A Preliminary Study. London: Geoffrey Bles.

Murphy, Nancey. 2009. ”Divine Action in the Natural Order: Buridan’s Ass and Schrödinger’s Cat”. Philosophy, Science and Divine Action (Ed. F. L. Shults, N. C. Murphy & R. J. Russell), 325–357. Leiden: Brill.

Pollard, William G. 1958. Chance and Providence. Gods Action in a World Governed by Scientific Law. New York: Charles Scribner’s Sons.

Russell, Robert John. 2001. ”Divine Action and Quantum Mechanics. A Fresh Assessment”. Quantum Mechanics. Scientific Perspectives on Divine Action, Vol. 5 (Ed. R. J. Russell, P. Clayton, K. Wegter-McNelly & J. Polkinghorne), 293–328. Vatican City & Berkeley: Vatican Observatory & The Center for Theology and the Natural Sciences.

Sagan, Carl. 1980. Cosmos. New York: Random House.

Saunders, Nicholas. 2002 Divine Action and Modern Science. Cambridge: Cambridge University Press.

Saunders, Nicholas. 2000. ”Does God Cheat at Dice? Divine Action and Quantum Possibilities”. Zygon 35(3), 517–544.

Ward, Keith. 1990. Divine Action. London: Collins.

Ward, Keith. 2000. ”Divine Action in the World of Physics. Response to Nicholas Saunders”. Zygon 35(4), 901–906.

Weinert, Friedel. 1995. ”Laws of Nature—Laws of Science”. Laws of Nature (Ed. F. Weinert), 3–64. Berlin: de Gruyter.

Kuva 1: Anshum Gupta@Flickr.comCC BY-NC 2.0. Rajattu.

Kuva 2: KOREphotos@Flickr.com. CC BY-NC-SA 2.0.

Ylös