Kemian filosofiaa ei ole, koska kemia ei toimi uskonnon korvikkeena
Kemiaa tutkitaan enemmän kuin mitään muuta tieteenalaa maailmassa. Silti kemian filosofia loistaa poissaolollaan, eivätkä oppineet väittele kemian maailmankatsomuksellisesta merkityksestä oikeastaan koskaan. Miksi näin on?
Tutkimuksen määrällä mitattuna kemia on ylivoimaisesti suurin tieteenala. Akateemisia julkaisuja kemiasta ja siihen läheisesti liittyvistä aloista, kuten biokemiasta ja materiaalifysiikasta, valmistuu päivittäin yli 5 000, eli noin kaksi miljoonaa joka vuosi (Chemical Abstracts Service 2013).
Vertailu moniin tärkeinä pidettyihin tieteenaloihin on murskaava. Joachim Schummerin (2006) mukaan kemiaa tutkitaan noin kymmenen kertaa enemmän kuin geotieteitä ja 20 kertaa enemmän kuin matematiikkaa. Itse asiassa kemistit tuottavat julkaisuja suurin piirtein yhtä paljon kuin tutkijat kaikilla muilla luonnontieteen aloilla yhteensä.
Tavalliselle ihmiselle kemian merkitys ei näy. Tähtitieteestä ja teoreettisesta fysiikasta kirjoitetaan uutisissa kertaluokkaa enemmän kuin kemiasta. Jos kemia nousee otsikoihin, aihe liittyy useimmiten käytännön sovelluksiin, kuten kaivosonnettomuuksiin tai ruoan lisäaineisiin. Varsinaisia tiede- ja tutkimusuutisia kemiasta julkaistaan harvoin.
Kiinnostuksen puute näkyy myös tieteenfilosofiassa. Esimerkiksi Davis Baird, Eric Scerri ja Lee McIntyre (2006) sekä Schummer ovat ihmetelleet kemian mitättömyyttä filosofiassa verrattuna fysiikkaan ja matematiikkaan.
Suomessakin Petri Ylikoski (1996) huomautti, että fysiikan ja biologian filosofia ovat varteenotettavia akateemisia aloja, joiden parissa työskentelee ympäri maailman satoja ellei jopa tuhansia tutkijoita. Sen sijaan kemian filosofiaa ”harrastaa vain muutama filosofi maailmassa”.
Silloinkin kun kemian alalla julkaistaan jotain filosofista, kyseinen julkaisu ruotii lähes poikkeuksetta kemian omia asiakysymyksiä. Kemian filosofian julkaisu Hyle vilisee artikkeleja sellaisista aiheista kuin atomiorbitaalien luonne, stereokemian historia ja kemian etiikka. Ammatillisesta näkökulmasta kemian filosofiaa lähestyy myös Stanford Encyclopedia of Philosophy (Weisberg, Needham & Hendry 2011).
Lyhyesti sanottuna kemian filosofia on kemian osa-alue. Sen sijaan fysiikan ja biologian filosofiaa voi perustellusti väittää filosofian osa-alueiksi, joiden kysymykset nousevat paljon useammin metafyysiselle ja maailmankatsomukselliselle tasolle.
Kemia ei salli käsien heiluttelua
Mikä sitten tekee fysiikan, biologian ja tähtitieteen satoja tai tuhansia kertoja kiinnostavammiksi filosofisiksi aiheiksi kuin kemian (vrt. Ylikosken luvut)? Olen hahmotellut tähän kolme syytä.
Ensiksikään kemialla ei ole uskonnollista eikä metafyysistä auraa. Sekä populaarikulttuurissa että naturalismia tunnustavassa tiedemaailmassa fysiikka ja tähtitiede liitetään maailman perimmäistä luonnetta koskeviin kysymyksiin. Biologia puolestaan selittää ihmisen ja ylipäätään elämän alkuperän. Kemia putoaa väliin: se ei selitä kunnolla kumpaakaan.
Kokonaan oma probleemansa on, miten paljon maailmankatsomuksellista latausta luonnontieteen tuloksiin pitäisi liittää, ja missä määrin katsomukselliset ennakkokäsitykset – kuten ateismi – itse asiassa ohjaavat havaintojen tulkintaa.
Tähän esseeseen tieteisuskon syvällinen kritiikki ei kuitenkaan kuulu. Olennaista on yksinkertaisesti vallitseva asiantila. Suuri joukko ihmisiä yhteiskunnan kaikissa kerroksissa todella ajattelee, huonommin tai paremmin perustein, että fysiikan tutkimustulokset aivan oikeasti paljastavat perimmäisen metafyysisen totuuden maailmasta Jumalan olemassaolon ja kuolemanjälkeisen elämän kysymyksiä myöten.
Toiseksi, kemian luonne tieteenalana pakottaa kemistin eräällä tavalla nöyrempään asemaan kuin teoreettisen fyysikon, tähtitieteilijän tai biologin. Teoreettisesta fysiikasta ja osin tähtitieteestäkin kemian erottaa vähemmän äärimmäinen reduktionismi ja keskittyminen yksityiskohtiin. Kemisti tekee havaintoja yrittämättä mallintaa yhdellä teorialla tai yhtälöllä koko universumin rakennetta.
Toisaalta biologiasta kemian erottaa eksaktius, matemaattisuus ja historiallisen elementin puuttuminen. Biologi tutkii, miten evoluutio tapahtui, mutta kemisti ei yritä laatia rekonstruktiota molekyylien liikeradoista läpi geologisen historian. Sekä eksaktius että keskittyminen tiukasti kokeelliseen luonnontieteeseen jättävät kemiaan vähemmän ilmaa kvalitatiiviselle käsienheiluttelulle ja metafyysisille tulkinnoille.
Kolmantena syynä kemian filosofian olemattomuuteen voi pitää sitä, että kemia on toiminut kymmeniä vuosia niin sanotun normaalitieteen tilassa. Vaikka uusia yksityiskohtia julkaistaan liukuhihnalta, kemian perustavat teoriat ja faktat eivät ole suuremmin mullistuneet 1940-luvun jälkeen.
Biologiassa monista suurista keksinnöistä on vähemmän aikaa. Vaikka DNA:n perusrakenne selvitettiin jo 1953, ei DNA-sekvenssien sisältöä osattu lukea ennen 1970-lukua. Ihmisen genomi luettiin loppuun vasta 2003. Tähtitieteessä eksoplaneettojen eli oman aurinkokuntamme ulkopuolisten planeettojen olemassaolosta saatiin kokeellinen näyttö 1992.
Tämän mittaluokan havainnot herättävät väistämättä keskustelua peruskysymyksistä. Fysiikassa ja tähtitieteessä filosofista keskustelua innoittanevat myös uudet massiiviset mittalaitteet – entistä paremmat hiukkaskiihdyttimet ja kaukoputket – jotka saattavat milloin tahansa paljastaa jotakin mullistavaa.
Osittain samoihin syihin viittaa myös Schummer, jonka mukaan kemian huomaamattomuutta filosofiassa on selitetty muun muassa alan pragmaattisuudella, ”suurten kysymysten” puutteella sekä kulttuuriimme syvästi iskostuneella ajatuksella siitä, että kemia redusoituu perimmältään täydellisesti fysiikkaan. Uskonnollisen ja metafyysisen gloorian näkökulmaa Schummer ei kuitenkaan havaitse.
Mainitsemistani syistä huolimatta kemian huomaamattomuus, varsinkin populaarikulttuurin osalta, liittyy jollakin tavalla myös kemian asiasisältöön. Kaikki edelliset selitykset pätevät yhtä hyvin autotekniikkaan kuin kemiaan. Autot eivät kenenkään mielestä selitä maailman perimmäistä luonnetta, autotekniikka askaroi kokeellisten yksityiskohtien parissa, ja autot ovat säilyneet olennaisesti samanlaisina monta vuosikymmentä. Tietotekniikkaan ja elektroniikkaan pätee argumenteista ensimmäiset kaksi.
Silti sekä autotekniikka että tietotekniikka viehättävät suuria massoja. Ne näkyvät arkipäivässä, ja ehkä sen vuoksi ne kiinnostavat ihmisiä niiden itsensä vuoksi – toisin kuin kemia, joka innostaa lähinnä alan ammattilaisia.
Vaikka kemia olisikin tieteenä vähemmän kiinnostava, kemian suurempaa etäisyyttä maailmankatsomuksellisiin kysymyksiin ei voi mielestäni sivuuttaa. Ilman tähtitieteen ja biologian inspiroimia filosofisia tulkintoja ei olisi olemassa koko länsimaisen ateismin suurta kertomusta, jossa itseään rationaalisena pitävä ihminen nousee kapinaan uskonnollista sortoa vastaan ja yrittää selittää Jumalan pois todellisuudesta tieteen tuloksiin vedoten.
Ennen kaikkea näiden tulkintojen vuoksi tähtitieteen, fysiikan ja biologian filosofia kiinnostaa niin valtavan suurta yleisöä. Kemia ei ole saanut tätä kyseenalaista kunniaa.
Kemian maltillisemman suhteen uskonnollisiin kysymyksiin ja kemian perustavien teorioiden vakiintuneisuuden voisi kuitenkin nähdä myös mahdollisuutena filosofeille. Kemian inspiroimaa filosofiaa ja kemian historiassa vaikuttaneita ideologioita voitaisiin tutkia jokseenkin kiistattomista lähtökohdista tarvitsematta pelätä, että seuraava Cernin löytö pyyhkii tyhjiksi kaikki aiemmat spekulaatiot.
Viitteet
Baird, L.; Scerri, E. & McIntyre, L. (2006). Introduction: The Invisibility of Chemistry. Teoksessa Baird, L.; Scerri, E. & McIntyre, L. (toim.) (2006): Philosophy of Chemistry: Synthesis of a New Discipline, ss. 3–18. Boston Studies in the Philosophy of Science, vol. 242: Springer. ISBN 978-1-4020-3256-1.
Chemical Abstracts Service (2013). CAPlus Database Summary Sheet (DBSS), March 2013. http://bit.ly/158OVhH (linkki tarkistettu 13.5.2013)
Schummer, J. (2006). The Philosophy of Chemistry: From Infancy Toward Maturity. Teoksessa Baird, Scerri & McIntyre (toim.) (2006), ss. 19–39.
Weisberg, M.; Needham, P. & Hendry, R. (2011). Philosophy of Chemistry. Kokoelmassa Zalta, E. (toim).: The Stanford Encyclopedia of Philosophy (Winter 2011 Edition). http://plato.stanford.edu/archives/win2011/entries/chemistry/ (linkki tarkistettu 13.5.2013)
Ylikoski, P. (1996). Tieteenfilosofian naturalistinen käänne. Niin & Näin 3/1996. http://netn.fi/396/netn_396_ylik.html (linkki tarkistettu 13.5.2013)