Vieraskynä / Johanna Sumiala / 8.9.2015

Näin suomalaiset lehdet sitovat uskonnon paikkaan – ja kuinka se meihin vaikuttaa

Miten Helsingin Sanomien ja maakuntalehtien uskontouutisointi eroavat toisistaan? Voivatko erot vaikeuttaa kansallista keskustelua uskonnosta?

Kun journalistit kirjoittavat uskonnosta, kyse on aina paljon muustakin kuin itse tapahtumien uutisoimisesta. Median maantiede on tutkimussuuntaus, jossa ajatellaan, että kun media ja journalistit uutisoivat (esimerkiksi) uskonnosta ne aina myös paikantavat käsittelemäänsä ilmiötä monin tavoin. Uutisissa uskonnot liitetään toistuvasti tiettyihin alueisiin, tiettyihin poliittisiin tapahtumiin ja tiettyihin ihmisryhmiin (vrt. Moring 2001).

Esimerkiksi Isis-järjestö paikantuu Euroopan ulkopuolelle, Lähi-itään ja arabimaailmaan, katolisuus assosioituu Euroopassa ennen kaikkea Etelään, ortodoksisuus Itään ja vaikka lestadiolaisuus Pohjoiseen. Tämä paikantamisen politiikka on kaikkea muuta kuin neutraali ilmiö. Se muokkaa osaltaan sitä, miten journalismi tuottaa käsitystä uskonnosta, sen paikasta ja merkityksestä tämän päivän median kyllästämässä kulttuurissa ja yhteiskunnassa.

Tällainen paikantamisen politiikka kietoutuu erilaisiin vallan dynamiikkoihin ja hierarkioihin, kysymyksiin keskuksista ja periferioista, etäisyydestä, rajoista ja siitä, mikä ja millainen uskonto ja/tai uskonnollisuus asettuu rajojen ja ”meidän” alueemme sisäpuolelle ja mikä jää ulkopuolelle piirtyen uhkana.

Tässä artikkelissa1 luon tiiviin katsauksen suomalaiseen uskonnolliseen maantieteeseen neljän sanomalehden Helsingin Sanomien, Ilkan, Karjalaisen ja Kalevan jutuissa. Tulkinnat pohjautuvat lehtiaineistoon vuosilta 2007-2011 ja aineisto sisältää yli 16 000 lehtijuttua2. Kiinnitän erityistä huomiota islam-uutisointiin ja sen paikantamiseen lehdissä. Lopuksi pohdin uskontoon liittyvän julkisen kansallisen keskustelun mahdollisuuksia ja edellytyksiä mediamaisemassa, jossa uskonnon kenttä näyttäytyy yhä pirstaleisempana ja jakaantuneena pääkaupunkiseudun ja maakuntien Suomen lehtien piirtämään uskonnolliseen todellisuuteen.

Islamin paikka ulkomaanuutisissa

Ensimmäinen ja olennaisin havainto lehtien luomasta uskonnon maantieteestä on, että maantiede ei piirry lehdissä samalla tavoin. Selkein jakolinja näkyy Helsingin Sanomien ja muiden tarkasteltujen, maakuntalehtien, välillä. Tähän vaikuttavat useat eri tekijät kuten esimerkiksi journalistiset uutiskäytännöt, sanomalehtien osastojako, mutta myös tarkasteltavien lehtien ilmestymisalue sekä toiminnan resurssit.

Esimerkiksi suurin osa Helsingin Sanomissa julkaistuista uskontoa käsittelevistä uutisista on ilmestynyt ulkomaanosastossa (64 %) ja ne liittyvä useimmiten islamiin. Helsingin Sanomat olikin aineiston ainoa lehti, jossa islamia koskevien juttujen osuus oli suurempi (44 %) kuin kristinuskon (40 %). Yhtenä selityksenä tähän voi pitää lehden valtakunnallista profiililla. Helsingin Sanomilla on laajemmat resurssit ulkomaanuutisointiin kuin maakuntalehdillä.

Lisäksi maan johtavana sanomalehtenä sen erityisenä tehtävänä on välittää kansainvälisiä uutisia maailmalta suomalaisille lukijoille. Muissa tarkastelluissa lehdissä, kristinuskosta kirjoitettiin eniten. Niissä vähintään puolet (noin 50–70 %) kaikista uskontoa koskevista jutuista käsitteli kristinuskoa.

Tämä herättää pohtimaan lehtien osastojakoa ja sitä, millaiset tapahtumat ylittävät uutiskynnyksen ja miten uskonto kytketään niihin. Toisaalta on syytä miettiä myös lehtien lukijakuntaa. Kenen todellisuutta Helsingin Sanomien lukijakunnan keskuudessa tämä islamista ”ulkoista uhkaa” luova ja ylläpitävä maantiede puhuttelee ja millä tavoin?

Islamin vahva näkyvyys Helsingin Sanomien uutisoinnissa on mielenkiintoista myös muista näkökulmista, eikä pelkkä osastojako ei riitä selittämään ilmiötä. Aineiston määrä ei esimerkiksi lainkaan suhteudu Suomessa asuvan muslimiväestön määrään, joka edelleen on vain prosentti koko väestöstä (Martikainen 2008, 71–73). Lehtien, tässä erityisesti Helsingin Sanomien, tuottama uskonnon maantiede ja Suomen tilastoissa piirtyvä uskonnon maantiede näyttävät hahmottuvan islamin osalta siis varsin eri tavoin.

Islamin suuren osuuden vuoksi Helsingin Sanomien voi väittää olevan profiililtaan poikkeuksellinen myös silloin, kun sitä verrataan kansainväliseen mediaan, esimerkiksi brittilehdistöön, jossa kristinuskosta kirjoitetaan selvästi islamia enemmän (ks. Taira ym. 2012). Kuitenkin myös muissa Pohjoismaissa jako valtakunnallisiin ja alueellisiin lehtiin näkyy myös uskontoa koskevassa kirjoittelussa. Esimerkiksi Norjassa islamin näkyvyys suhteessa kristinuskoon riippuu selvästi siitä, minkälaiselle maantieteelliselle ja samalla uskonnolliselle alueelle lehti on suunnattu (Lundby 2012).

Maakuntalehtien keskiössä paikallinen kristinusko

Kaikissa lehdissä uskontoa koskeva kirjoittelu keskittyi siis kristinuskoon ja islamiin. Koko lehtiaineistoa tarkasteltaessa kristinuskoa käsittelevien juttujen osuus oli hieman yli puolet ja islamia käsittelevien juttujen noin reilu kolmasosa jutuista. Muista uskonnoista kirjoitettiin siis korkeintaan vain muutaman prosentin verran – juutalaisuudesta ja buddhalaisuudesta eniten. Siinä missä Helsingin Sanomissa uskontoa koskevasta kirjoittelusta suuri osa liittyi maailmanpolitiikkaan, maakuntalehtien uskonnon maantiede kiinnitti kristinuskon paikallisen seurakunnan toimintaa. Lisäksi evankelis-luterilaista kirkkoa tarkasteltiin osana paikallista kulttuurielämää ja seurakuntapolitiikkaa.

Kaikissa tutkituissa lehdissä kristinuskoa käsittelevistä jutuista selvästi suurin osa, siis 68 prosentista 84 prosenttiin jutuista, sijoittui Suomeen ja liittyi evankelis- luterilaisuuteen. Evankelis-luterilaisuuden osuudet olivat hallitsevimmat Ilkassa (76 %) ja Kalevassa (75 %), mutta evankelis-luterilaisuudesta kirjoitettiin kristinuskon suuntauksista selvästi eniten myös Helsingin Sanomissa (62 %) ja Karjalaisessa (61 %).

Karjalaisessa yleisin teema uskonnosta kirjoitettaessa oli kirkkopolitiikka (12 %), joka myös on pääosin Suomeen sijoittuva teema. Jutuista 83 % käsitteli evankelis-luterilaisuutta ja 12 % ortodoksisuutta. Toiseksi suurin teemaryhmä Karjalaisessa oli uskonnolliset auktoriteetit (10 %). Vasta kolmanneksi suurin ryhmä tässä lehdessä oli sisäpoliittiset konfliktit (10 %), joka Helsingin Sanomissa ja Kalevassa oli yleisin teema.

Myös Ilkassa uskontoa koskevassa kirjoittelussa nousi selvimmin esiin kirkkopolitiikka (8 %) ja seuraavina uskonnollinen kulttuuri (8 %) sekä uskonnonharjoittaminen (8 %). Erityisesti Ilkassa näkyy siis uskontoa koskevan kirjoittelun keskittyminen Suomeen ja kristinuskoon.

Teemajaossa näkyy, miten maakuntalehdet edelleen toimivat alueellisina instituutioina, jotka voimakkaasti tuottavat maantieteellistä yhtenäisyyttä. Historiallisesti tarkastellen suomalainen maakuntalehdistö on toiminut ikään kuin ”maakuntien äänenä” suhteessa muuhun Suomeen ja ylläpitänyt käsityksiä kulttuurieroista eri alueiden välillä osana kulttuurista pääomaansa. Maakuntalehdistö on luonut kollektiivista alueidentiteettiä tuottaen ja uusintaen alueellisia symboleja.

Maakuntalehtien lukeminen on myös perustunut kokemukseen maantieteellisestä yhteenkuuluvuudesta, ja siksi lehtien asema on perinteisesti ollut melko turvattu lehden sisällöllisistä ratkaisuista riippumatta.

Viime aikoina lehdet ovat joutuneet kamppailemaan lukijoistaan enenevässä määrin. Mitä enemmän levikki on laskenut, sitä päättäväisemmin lehdet ovat keskittyneet ydinalueensa tapahtumiin, jolloin aluelehtien uutissisältö on yhä suuremmassa määrin maakunnallista (vrt Moring 2001).

Maakuntalehtien rooli alueellisen yhtenäisyyden tuottajana näkyy myös tarkasteltaessa lehtien esiin nostamia uskonnollisia suuntauksia. Karjalaisessa kristinuskoa koskevista jutuista lähes viidesosa käsitteli ortodoksisuutta, kun muissa lehdissä näiden juttujen osuus vaihteli kahdeksasta prosentista (Helsingin Sanomat) neljään–viiteen prosenttiin (Kaleva ja Ilkka). Ilkassa puolestaan helluntaiherätystä koskevia juttuja oli enemmän kuin muissa lehdissä eli noin 4 % jutuista.

Tähän saattaa olla vaikutusta sillä, että juuri Pohjanmaalla helluntaiherätys on edelleen kasvussa, kun taas muualla Suomessa sen laajeneminen on pysähtynyt. Toisaalta kaikissa lehdissä ulkomaan uutisten suurehko osuus uskontoa koskevassa kirjoittelussa näkyy siinä, että niin Helsingin Sanomissa, Kalevassa kuin Ilkassa katolilaisuutta ja shiialaisuutta käsiteltiin uskonnollisista suuntauksista enemmän kuin ortodoksisuutta. Tulkitsemme, että ortodoksisuus kuuluu siis suomalaisen journalismin uskonnon maantieteeseen vain itäisessä Suomessa.

Pirstaleita kokoamassa vai levittämässä?

Kirjoituskone palasina 640

Kuva: Florian Klauer@Unpslash.com

Neljän sanomalehden luoma varsin kaksijakoinen kuva uskonnon maantieteestä herättää useita jatko-kysymyksiä. Yksi niistä liittyy  Helsingin Sanomien ja sen päälevikkialueen eli pääkaupunkiseudun uskonnon mediamaantieteen eriytymisestä maakuntalehtien uskonnon maantieteestä. Millaisia johtopäätöksiä tästä seuraa? Yksi tapa ajatella ilmiötä on tarkastella kamppailua uskonnon (uskontojen) paikasta median maantieteessä osana  laajempaa uskontoihin liittyvää kulttuurista ja yhteiskunnallista merkityskamppailua tämän päivän Suomessa.

Ulkomaanuutiset kytkevät toistuvasti islamin terrorismiin ja konflikteihin. Kuvaa kärjistää edelleen se, että vaikka islamia osastoilla käsitellään myös eri näkökulmista, eivät osastot kommunikoi keskenään. Kulttuurisivuilla, kotimaan sivuilla ja ulkomaansivuilla islam näyttäytyy eri valossa, mutta linkkejä näiden välille ei rakennu eikä rakenneta. Hieman kärjistäen ilmaistuna, lopputuloksena islam-uutisointiin liittyvä uskonnon maantiede vahvistaa ajatusta islamista vieraana, ulkoa tulevana uhkana.

Toinen olennainen kysymys liittyy valtauskonnon eli luterilaisuuden asemaan sanomalehtien uskonnon maantieteessä. Monet tutkimukset osoittavat, että luterilaisuuden itsestään selvä luonne pääkaupungin uskonnon maantieteen keskipisteenä on kyseenalaistunut, ja Helsingin Sanomien levikkialueella  luterilaisuus ei ole enää samalla tavalla osa suomalaista elämäntapaa kuin aiemmin (vrt. Ketola 2008, 346-351). Pääkaupunkiseudun uskonnon maantieteen journalistisella miellekartalla ovat nyt yhtä lailla luterilaisen kirkon asema, islamin haaste kuin maallistuminen ja siihen liittyvä uskontokritiikki (vrt. Moberg & Sjö 2012.)

Kun maakuntalehtien uskonnon maantiede näyttäisi kiinnittyvän edelleen evankelis-luterilaisen kirkon ympärille, herää kysymys, millaisen lähtökohdan kansalliselle keskustelulle näkymien ja horisonttien erilaisuus luo tilanteessa, jossa kansan ja kirkon väliset etäisyydet ovat yhä kiivaammassa liikkeessä.

1Artikkelin pohjana on käytetty Media & Viestintä –lehden 2/2013 numerossa ilmestynyttä artikkelia Suomalaiset sanomalehdet uskonnollisen maiseman tuottajina: Uskontojournalismi Helsingin Sanomissa, Ilkassa, Kalevassa ja Karjalaisessa vuosina 2007–2011. Artikkelin kirjoittajina Jenni Hokka, Katja Valaskivi, Johanna Sumiala ja Suvi Laakso.

2Artikkelin aineisto on kerätty ja julkaistu tutkimushankkeessa Suomalainen uskontojournalismi ja globalisaation haste. Hanke toteutettiin Tampereen yliopiston Journalismin, median ja viestinnän tutkimuskeskuksen (COMET) ja Helsingin yliopiston viestinnän tutkimuskeskuksen (CRC) yhteishankkeena. Sitä rahoitti Helsingin Sanomain säätiö. Hankkeen johtajina toimivat Katja Valaskivi (COMET) ja Johanna Sumiala (CRC).

Lähteet:

Hokka, Jenni, Valaskivi, Katja, Sumiala, Johanna & Laakso, Suvi (2013). Suomalaiset sanomalehdet uskonnollisen maiseman tuottajina: Uskontojournalismi Helsingin Sanomissa, Ilkassa, Kalevassa ja Karjalaisessa vuosina 2007–2011. Media & viestintä 36(2013): 2, 6-21.

Ketola, Kimmo (2008). Uskonnot Suomessa: Käsikirja uskontoihin ja uskonnollistaustaisiin liikkeisiin. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 102. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus.

Lundby, Knut (2012). Methodological challenges studying mediatized religion in Nordic newspapers. Presentation at the Nordic Network for Media and Religion Seminar, Sigtuna, Sweden 31.10.2012.

Martikainen, Tuomas Martikainen, Tuomas (2008). Muslimit suomalaisessa yhteiskunnassa. Teoksessa: Martikainen, Tuomas; Sakaranaho, Tuula & Juntunen, Marko (toim.). Islam Suomessa: Muslimit arjessa, mediassa ja yhteiskunnassa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 62–85.

Moberg, Marcus & Sjö, Sofia (2012). The Evangelical Lutheran Church and the media in post-secular Finland. Teoksessa: Hjarvard, Stig & Lövheim, Mia (toim.). Mediatization and religion: Nordic perspectives. Göteborg: Nordicom, 77–89.

Moring, Inka (2001). Space and politics of identity: Imaginary landscapes and ideological reproduction of “we”. Teoksessa: Kivikuru, Ulla-Maija (toim.). Contesting frontiers: Media and dimensions of identity. Göteborg: Nordicom, 165–187.

Taira, Teemu; Poole, Elizabeth & Knott, Kim (2012). Religion in the British media today. Teoksessa: Mitchell, Jolyon & Gower, Owen (toim.). Religion and the news. Farnham: Ashgate, 31–43.

Kuva 1: Sergei Zolkin@Unsplash.com. CC0.

Kuva 2: Florian Klauer@Unsplash.comCC0.

Ylös