Elvis elää. Prinsessa Diana murhattiin. Stanley Kubrick kuvasi Apollo 11:n kuumatkan kokonaan studiossa. Maa on oikeasti litteä ja NASA johtaa ihmisiä harhaan. Maa on oikeasti ontto ja sen sisällä asuu liskoihmisiä. Bill Gates pyrkii hallitsemaan ihmisten mieliä koronarokotteen avulla.

Yleinen oletus on, että salaliittoteoriat ovat aina huuhaata, kuten vaikkapa nämä edellä luetellut laajasti tunnetut teoriat. Kuitenkin tiedämme, että historiasta löytyy esimerkkejä ihan oikeista salaliitoista.

Näitä ovat esimerkiksi Julius Caesarin ja Abraham Lincolnin murhat sekä Englannin marraskuun 5. päivän ruutisalaliitto. Sotahistoriasta löytyvät esimerkiksi Mainilan laukaukset ja Tonkinin lahden tapaus, jolla USA sidottiin Vietnamin sotaan. Edward Snowden puolestaan paljasti useita keinoja, joilla USA:n hallitus tarkkaili kansalaisiaan tavoilla, jotka rikkoivat perustuslakia. Ihan ehtoja salaseurojakin on olemassa. Ja puhelimesi todellakin voi salakuunnella sinua.

Mistä salaliitoissa oikeastaan on kyse? Englantia puhuvassa maailmassa ’salaliiton’ (engl. conspiracy, lat. conspirare, juonia yhdessä) lainopillinen määritelmä on kahden tai useamman henkilön välinen sopimus ja sen mukainen toiminta jonkin laittoman päämäärään saavuttamiseksi. Monissa maissa voit siis saada tuomion osallistumisesta salaliittoon.

Populaarissa kielenkäytössä ’salaliittoteorialla’ kuitenkin tarkoitetaan jonkin ilmiön selitystä sellaisella tavalla, joka ei vastaa virallista selitystä ja jonka suhdetta saatavilla olevaan todistusaineistoon voidaan pitää jollakin tapaa vääristyneenä. Salaliittoteoriat liittyvät siis aina niin sanottuun hörhöilyyn. Kyseessä on lähes täysin kielteinen ja pejoratiivinen käsite. Näin syntyy kuitenkin vaikeus tehdä eroa oikeiden salaliittojen ja kuviteltujen salaliittojen välillä.

Esimerkiksi presidentti Nixonin eroon johtanut Watergaten tapaus oli selkeä salaliitto, mutta sitä harvemmin kutsutaan salaliitoksi ja sen paljastaneita henkilöitä ei kutsuta salaliittoteoreetikoiksi, vaan ihan tavallisiksi journalisteiksi. Samoin joskus on mahdollista vehkeillä hyvän päämäärän saavuttamiseksi, vaikka toiminta olisikin jollain tasolla lainvastaista. Hitlerin surmaamiseksi kehiteltiin useita salaliittoja, jotka kuitenkin epäonnistuivat. Suomessa junailtiin sodan jälkeen massiivinen asekätkentäsalaliitto, joka puolestaan oli menestys.

Salaliittoteorioita voidaan tutkia ainakin tieto-opillisesti, retorisesti, sosiologisesti, psykologisesti ja teologisesti. Kukin näistä tieteenaloista tarjoaa oman mielenkiintoisen näkökulmansa ilmiöön, joita tässä yhteydessä voidaan vain raapaista.

Monen tason salaliittoja

Salaliittoteorioilla voidaan selittää yksittäisiä tapahtumia, laajempia systeemisiä kehityskulkuja tai todellisuuden syvätasoja. Ensimmäisessä tapauksessa kyse olisi vaikkapa JFK:n murhasta tai Elviksen kuolemasta. Systeemisiä salaliittoteorioita ovat vaikkapa juutalaisten, katolisen kirkon tai vapaamuurareiden maailmanvalloitusaikeet sekä QAnonin ympärillä pyörivät teoriat. Kolmannessa tapauksessa kysymykseen tulevat esimerkiksi David Icken liskoihmisteoriat tai litteän/onton maan teoriat.

Siirryttäessä ensimmäiseltä tasolta kolmannelle salaliiton perustelut muuttuvat olennaisesti. Yksittäisiä tapauksia voidaan tutkia melko helpostikin, mutta ongelmia aiheuttaa usein todistusaineiston puute. Usein niiden kohdalla todetaan, että ”virallinen” selitys on syystä tai toisesta epäuskottava. Esimerkiksi miljonääri Jeffrey Epsteinin tutkintavankilassa tapahtuneeseen kuolemaan liittyy useita omituisia sattumia.

Virallisesti Epsteinin kuolinsyyksi on todettu itsemurha. Tätä selitystä epäilevät huomauttavat kuitenkin, että kaikki Epsteinin sellin kamerat olivat pois päältä kuolinhetkellä, hänen sellitoverinsa (joka hänkin kuoli äskettäin) siirrettiin pois vähän ennen kuolemaa, kaikki vartijat nukkuivat ja toinen kuolinsyyntutkijan raportti toteaa, että ruumiissa olevat vammat eivät vastaa itsemurhaa. Lisäksi useat vaikutusvaltaiset henkilöt olisivat mielellään nähneet Epsteinin poistuvan elävien kirjoista. Ei ole tietenkään mahdotonta, että kyse oli harvinaisesta yhteensattumien sumasta, mutta edellämainitut seikat ainakin tekevät rationaaliseksi epäillä virallista selitystä (joka voi loppujen lopuksi olla totta).

Systeemiset salaliitot rakentavat taas jonkin todennettavissa olevan ilmiön varaan, mutta laajentavat sitä merkittävästi. Esimerkiksi on totta, että vapaamuurareilla on velvollisuus auttaa toisiaan. Tästä velvollisuudesta voidaan helposti siirtyä spekulatiiviselle tasolle, jossa kyseinen verkosto oikeasti sopii lähes kaikista yhteiskunnan asioista omissa looseissaan. Vaikka jokin osa salaliittoteoriasta voitaisiinkin todentaa, siitä vedetyt johtopäätökset jäävät tyypillisesti hämärän peittoon.  Salaliittoteoriat, jotka ovat menestyksekkäimpiä sisältävätkin usein joitakin helposti todennettavia väitteitä, jotka tekevät niistä jossakin määrin uskottavia.  

Kolmannen tason salaliitot taas vaativat melkoisia uskon hyppyjä. Periaatteessa ne voitaisiin todistaa helposti vääriksi, mutta koska salaliitto on niin syvä, mikään todistusaineisto ei kelpaa, koska ”kaikki” ovat mukana juonessa. Salaliittoteoriaa vastaan argumentoimista voidaan pitää jopa todisteena siitä, että henkilö on väärän tietoisuuden vallassa ja kykenemätön näkemään totuutta tai on jopa itse mukana salaliitossa! Tottakai toimittajat sanovat, ettei liskoihmisteoria ole totta, koska he ovat itse liskoihmisiä!

Maailmankatsomusta, jonka mukaan historian kulkua ohjaavat pääasiassa näkymättömissä olevat pahantahtoiset ja salaiset instituutiot taikka voimat voidaan kutsua konspirasismiksi (conspiracism). Tähän voi sekoittua usein uskonnollisia tai kvasiuskonnollisia maailmanlopun skenaarioita.

Salaliittoteorioiden puolesta argumentoinnissa on tapahtunut kiinnostava muutos muutaman viime vuosikymmenen aikana. Vanhan koulukunnan salaliittoteoreetikot käyttivät huomattavan paljon energiaa todistaakseen, että salaliitto on totta. Tästä hyvä esimerkki on vaikkapa JFK:n kuolemaan liittyneet salaliittoteoriat.

Uuden koulukunnan salaliittoteoreetikot toimivat päinvastoin. Mitään argumentteja ei esitetä, vaan sen sijaan vain kylvetään epäilys ja esitetään rannaton määrä mitä erilaisimpia väitteitä, joita ei edes voi arvioida minkään evidenssin varassa. Esimerkiksi QAnon-salaliitot toimivat juuri näin. Strategiana tämä on nerokas, koska kriitikoiden on vaikea kumota väitteitä, jos mitään selkeitä väitteitä ei edes esitetä. 

Salaista tietoa

Epistemologian eli tietoteorian vinkkelistä perusteettomat salaliittoteoriat sortuvat tyypillisesti jompaankumpaan seuraavaan virheeseen.

A. Monimutkaista ilmiöitä yritetään selittää liian yksinkertaisella syyllä.

1. Tämä edellyttää jonkin olemassaolevan evidenssin hylkäämistä.
2. Tämä edellyttää jonkin selittävän tekijän selitysvoiman laajentamista.

B. Yksinkertaista ilmiötä selitetään liian monimutkaisella syyllä.

1. Tämä edellyttää selittävien tekijöiden määrän kasvattamista.
2. Tämä edellyttää jonkin selittävän tekijän selitysvoiman kaventamista

A-tyypin salaliittoja ovat esimerkiksi Saksan ensimmäisen maailmansodan jälkeisen ahdingon laittaminen juutalaisten syyksi tai väitteet, joiden mukaan AIDS-virus kehitettiin tietoisesti vähentämään maapallon väkimäärää ja WHO levitti sitä erityisesti Afrikkaan rokoteohjelmien kautta.

B-tyypin salaliittoja voisivat olla esimerkiksi litteän maan teoriat, väitteet siitä, että Britannian kuninkaalliset junailivat prinsessa Dianan kuolemaan johtaneen auto-onnettomuuden, ja lentokoneiden kemikaalivanat, joilla hallitaan ihmisten mieliä.

A ja B -tyyppien ongelmat ovat kuitenkin yleisiä kaikessa tieteellisessä selittämisessä. Kun jollekin ilmiölle etsitään ratkaisua, oikeaan ratkaisuun päädytään usein esittämällä riittävä määrä virheellisiä tulkintoja, jotka voidaan lokeroida edellä mainituilla tavoilla. Ratkaiseva virhe tapahtuukin siinä kohtaa, kun henkilö sulkee itsensä itseään tarkentavalta prosessilta, jossa uusi evidenssi parantaa ilmiötä selittävää tulkintaa.

Monet todellisia ilmiöitä selittävät teoriat ovat luonteeltaan alimääräytyneitä todistusaineiston  suhteen. Tämä tarkoittaa, että ilmiö voidaan selittää uskottavasti usealla eri tavalla. Salaliittoteoreetikot kiinnittävät huomionsa juuri näihin aukkoihin ja tekevät niistä mahdollisimman suuria. Toisin sanoen jotakin ongelmakohtaa käytetään heittämään epäilyksen varjo hyvien perusteiden ylle. 

Miksi salaliittoihin uskotaan?

Yhtenä syynä salaliittoteorioiden viehätykselle pidetään niin sanotut kognitiivisia vinoumia. Näitä ovat esimerkiksi pyrkimykset etsiä vahvistusta omille uskomuksille, taipumus hylätä vastakkainen evidenssi, yliarvioida oma ajattelukyky ja aliarvioida omien toista mieltä olevien älykkyys. Vinoumat ovat osa normaalia kognitiivista toimintaa, joiden avulla kykenemme toimimaan jokapäiväisessä elämässä mutkattomasti juuttumatta jok’ikiseen valintatilanteeseen. Vinoumat voivat kuitenkin kääntyä meitä vastaan, jos jokin tekijä saa tietyt prosessit ylikierroksille. Epävarmoissa tilanteissa ihmisistä tulee liian epäileväisiä.

Tietoteoreetikko Rachel Fraser on ehdottanut, että taipumus uskoa perusteettomia salaliittoteorioita voi johtua ”episteemisestä FOMOsta” (fear of missing out). Sosiaalinen media voi synnyttää pelon tunteen siitä, että ”minä jään nyt jostakin paitsi”. Samalla tapaa kuin addiktiivisesti somefeediä selaava henkilö haluaa olla tietoinen kaikesta mitä hänen lähipiirissään ja maailmassa tapahtuu, tämä voi vaikuttaa tiedonhankkimisprosesseihin siten, että ihmiset alkavat päästää sisään uskomuksia, joilla ei ole hyviä perusteita.  

Psykologi Hugo Mercier taas kritisoi salaliittoteorioiden selittämistä ihmisten liiallisella herkkäuskoisuudella. Mercierin mukaan ihmiset eivät ole yleisesti ottaen liian herkkäuskoisia vaan kognitiiviset mekanismimme on viritetty reagoimaan herkästi epäluotettavuuteen. Salaliittoteorioiden suosio johtuu siitä, että ihmiset ovat liian sulkeutuneita tiedonhankinnassaan, ei liian avoimia. Koska ihmiset esimerkiksi suhtautuvat epäluuloisesti auktoriteetteihin (ja monissa maissa korruptoituneet viranomaiset ovat antaneet heille hyvät perusteet), tämä johtaa siihen, etteivät ihmiset kuuntele virallisen totuuden perusteluja. Tämä selittää Mercierin mukaan kätevästi sen, että salaliittoteorioihin uskotaan enemmän vaikkapa Pakistanissa kuin Norjan kaltaisissa korkean luottamuksen yhteiskunnissa.

Epäilyksen kulttuuri

Vainoharhainen persoonallisuustyyppi näkee päämäärähakuista toimintaa siellä missä sitä ei ole. Vakavimmissa tapauksissa kyse onkin patologisesta ilmiöstä. Vainoharhaisen henkilön kuitenkin tunnistaa melko nopeasti, jos hänen kanssaan pääsee keskusteluun edes hetken kasvokkain. Sosiaalinen media kuitenkin yhtä aikaa helpottaa vainoharhaisten ihmisen mahdollisuuksia saada ideoitaan kuuluville sekä vaikeuttaa harhaisten ideoiden tunnistamista siksi mitä ne ovat. Esimerkiksi Trumpin asianajajat Sidney Powell ja Lin Wood twiittailivat vaalien jälkeen (nyt heidän twitter-tilinsä ovat suljetut) aina vain radikaalimpia väitteitä oletetusta  vaalivilpistä, joiden pohjalta voitiin perustellusti epäillä, että kaikki ei ole nyt aivan kunnossa. Entisessä maailmassa viisi minuuttia Woodin kanssa olisi riittänyt paljastamaan sen, mihin nyt kului viikkoja ja kuukausia.

Omassa nuoruudessani yksi suosituimpia tv-sarjoja oli Salaiset kansiot (X-Files), jonka koko lähtökohta oli laaja salaliitto, jolla kansaa pidettiin valheellisen tietoisuuden vallassa. Salaisten kansioiden maailma oli 2 ja 3 tyypin salaliittojen maailma. Vaikka suurin osa ihmisistä osaakin tehdä eron fiktion ja todellisuuden välille, populaarikulttuuri on osaltaan toiminut tavalla, joka on avannut ihmisille mahdollisuuden ajatella (ja tehnyt siitä jopa muodikasta ja coolia!), että kaikki ei välttämättä olekaan sitä miltä se näyttää.

Länsimaisessa filosofiassa René Descartesin (1596-1650) epäilyn metodi lähtee liikkeelle massiivisen petoksen mahdollisuudesta: mitä jos kaikki mitä näen ja koen, onkin ilkeän demonin aiheuttamaa harhaa? Filosofian tehtävä on pelastaa ihminen skeptisismin ansasta ja mahdollistaa todellisuutta koskeva tieto. Monet salaliittoteoreetikot vetoavatkin juuri kriittisen ajattelun ihanteisiin. Auktoriteetit tulee kyseenalaistaa ja yksilön täytyy uskaltaa ajatella itse. Kriittiseen ajatteluun vetoamisessa on siis vaaransa. Kaikkea ei voi koetella täysin ja jos henkilö suhtautuu aina epäillen tietolähteisiin, jotka ovat osoittautuneet luotettaviksi, voi hän päätyä hylkäämään liikaa perusteltuja uskomuksia. Tällöin hän joutuu kognitiivisten vinoumien uhriksi.

Kriittisen ajattelun motiivi on kuitenkin alun perin hyvä. Silti lukemalla Descartesin teoksia henkilöstä tuskin tulee salaliittoteoreetikkoa. Tämä edellyttää merkittävää muutosta yksilön ja instituutioiden välisissä suhteissa.  Kun luottamus virallisiin selityksiin ja selittäjiin syystä tai toisesta heikkenee, vaihtoehtoisille selityksellä syntyy tilaus.

Vuosi 2020 oli monestakin syystä otollinen salaliittoteorioiden suosion kasvulle. Hallitukset kompuroivat koronaviruksen kanssa ja tiedottivat yhtenä hetkenä yhtä ja toisena toista. Trumpin sekava tviittailu ja vihjailut salaliitoista eivät juurikaan palauttaneet massojen luottamusta järjestelmään. Samaan aikaan USA:n demokraattipoliitikot, jotka olivat pakottaneet kansalaisensa lockdowneihin, narahtelivat joukolla omien käskyjensä rikkomisesta, kun heidät yhytettiin parturista, ravintoloista ja muista paikoista, joihin menemisen he olivat kansalaisilta kieltäneet. Samaa kaksinaismoralismia nähtiin myös Ruotsissa.

Tällaiset tempaukset nakertavat luottamusta instituutioihin erittäin vaarallisella tavalla ja raivaavat tilaa vaihtoehtoisille tapahtumien selityksille: jos päättäjät kerran tietävät kuinka vaarallinen virus todella on, ja he eivät välitä rajoituksista, miksi minun pitäisi? Ihmisille on tyypillistä ajatella, että moraaliset arvot vaikuttavat vahvasti siihen kenen ymmärretään olevan meidän puolellamme ja kuka toimii meitä vastaan. Ei-moraalinen toiminta rapauttaa tätä luottamussuhdetta tehokkaasti.

Jo usean vuoden ajan USA:ssa valtamediat olivat sotkeutuneet Trumpin kautta monimutkaiseen uskottavuutta syövään vyyhtiin. Trumpin kaoottiseen viestintään ja toimintaan vastattiin samankaltaisella hämmentämisellä. Tämän seurauksena medioita seuraamalla oli enää mahdotonta tietää mikä oli totta ja mikä ei, koska jokainen kanava oli valinnut tietoisen puolueellisen linjan, joko puolustaa hallintoa tai esittää se mahdollisimman huonossa valossa.  

Usein elämässä ja politiikassa asiat eivät kuitenkaan tapahdu kuin juonittelutrilleri House of Cardsissa. Sen sijaan todellisuutta kuvaa paremmin absurdilla huumorilla ratsastava Rouva varapresidentti (Veep). Oikeassa elämässä ihmiset eivät ole julmia juonittelijoita vaan epäpäteviä ja tyhmiä. Elämä on kaoottista. Mitään suurta suunnitelmaa sen enempää kohti pahaa kuin hyvääkään ei ole. Yksittäiset ihmiset eivät myöskään teoillaan ja valinnoillaan kykene merkittävästi vaikuttamaan historian tapahtumiin. Tämänkaltainen visio voi tuntua joistakin lohduttomalta ja siksi mikä tahansa, joka luo maailmaan johdonmukaisen kertomuksen vaikuttaa paremmalta.

Sekavassa yhteiskunnallisessa tilanteessa meissä syntyy luonnollinen halu nähdä todellisuudessa jokin järjestys. Salaliittoteoriat voivat toimia tällaisina järjestyksen luojina, koska ajatus siitä, että todellisuutta ohjaa jokin pahantahtoinen toimija on helpompi kuin ajatus täysin sattumanvaraisesti toimivasta järjestelmästä. Pahantahtoisia toimijoita vastaan voi kohdistaa vastatoimia ja ne voidaan paljastaa.

Useat tutkijat ovat huomauttaneet kuinka salaliittoteoriat kukoistavat tyypillisesti juuri altavastaajien ja sellaiseksi itsensä kokevien keskuudessa. Esimerkiksi Matthew Grayn mukaan monissa arabimaissa salaliittoteoriat ovat hyvin yleisiä ja syy oman maan ongelmiin etsitään ulkopuolisista ryhmistä tai vaikuttajista. Yhdysvalloissa identiteettipolitiikan myötä jokainen ryhmä kilpailee alistetuimman ryhmän asemasta ja sen tuomista etuoikeuksista.

Tätä kilpajuoksua voidaan avittaa helposti erilaisilla salaliittoteorioilla, joiden tarkoitus on antaa selitys maailmassa olevalle pahalle. Joseph Uscinskin ja Joseph Parentin mukaan yhteiskunnan kulloisestakin tilasta riippuen eri ryhmät asemoivat itsensä eri tavalla virallisiin kertomuksiin. Bushin presidenttikaudella vasemmiston piirissä levitettiin teorioita 9/11-salaliitosta, joiden mukaan maan hallitus oli junaillut hyökkäyksen saadakseen haltuunsa Lähi-Idän öljykentät. Viime vuosina yhteiskunnan näkyvistä instituutiosta ulkopuolelle jäänyt pitkälti valkoihoinen alempi keskiluokka hakeutui QAnon-salaliittoteorioiden vaikutuspiiriin. 

Kuinka erottaa totuus valheesta?

Kuten todettua, olisi naiivia ajatella, etteikö salaliittoja voisi olla olemassa. Samalla tavalla olisi myös naivia uskoa kaikkiin väitteisiin salaliitoista. Jossakin kulkee siis kultainen keskitie. Mutta missä?

Perusteettoman salaliittoteorian tunnistaminen ei välttämättä ole aina helppoa. Historiasta kuitenkin tiedämme, että salaliittojen salaaminen on hyvin hankalaa. Jossakin vaiheessa joku paljastaa jotakin, mikä saa kerän purkautumaan. 

Euroopan Komissio on äskettäin julkaissut helppolukuisen salaliittoteorioita käsittelevän ja suomeksikin käännetyn sivuston, joka sisältää paljon hyvää materiaalia, jonka avulla erilaisia salaliittoväitteitä voi arvioida.  Komission julkaisema teksti on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Sen avulla on helppo arvioida ainakin älyttömimpiä 2 ja 3 -tason salaliittoteorioita, mutta se soveltuu huonommin 1-tason salaliittojen arvioimiseen (joiden olemassaolon teksti itsekin myöntää ja tarjoaa niistä esimerkkejä). 

Komissio listaa myös joukon keinoja, joiden avulla voi pyrkiä keskusteluun henkilön kanssa, joka on alkanut uskoa perusteettomiin väitteisiin. Näitä keinoja ovat esimerkiksi seuraavat:

• Kannusta avoimeen keskusteluun ja kyseenalaistamiseen.
• Esitä yksityiskohtaisia kysymyksiä heidän teoriastaan. Se voi käynnistää ajatusketjun, joka johtaa omien uskomusten kyseenalaistamiseen.
• Luettele luotettavia entisiä salaliittoteoreetikoita, jotka uskoivat aikaisemmin samaan asiaan.
• Ole varovainen ja käytä erilaisia aihetta käsitteleviä lähteitä.
• Älä pilkkaa. Yritä ymmärtää, miksi he uskovat siihen, mitä he uskovat.
• Osoita empatiaa. Usein henkilö voi olla todella peloissaan ja ahdistunut.
• Etene vaiheittain. Keskity yksinkertaisiin faktoihin ja logiikkaan äläkä mene kaikkiin yksityiskohtiin.
• Älä painosta. Liian suuri paine voi kääntyä itseään vastaan. Jätä heille aikaa käsitellä asiaa ja yritä myöhemmin uudelleen.

Oletettavaa kuitenkin on, että osa näistä ei tehoa laisinkaan ja monilla näistä voi olla jopa käänteinen vaikutus. Silti yllämainittujen periaatteiden alleviivaama tilanteen rauhoittaminen (de-eskalaatio) on suositeltavaa. Aggressiivinen ja halveksiva suhtautuminen tyypillisesti vain koventaa asenteita.

Kuitenkin kun henkilö on jo alkanut vahvasti uskoa perusteettomiin salaliittoteorioihin, on usein myöhäistä tehdä enää mitään. Tilanne on suurelta osin samanlainen kuin henkilön kohdalla, joka on liittynyt kulttiin. Kultistin vakaumusta on äärimmäisen vaikea horjuttaa ja useimmiten kultin lumouksesta herääminen edellyttääkin jonkinlaista vakavaa henkilökohtaiselle tasolle tulevaa kriisiä. Monien QAnon-teoreetikkojen kohdalla näyttää käyneen näin, kun ennustukset Trumpin voitosta eivät toteutuneet.

Salaliittoteorioita torjutaan parhaiten säilyttämällä ihmisten luottamus toisiinsa ja valtaa käyttäviin instituutioihin. Tätä edesauttaa instituutioiden läpinäkyvyys, niiden kyky myöntää tehdyt virheet ja kantaa niistä vastuu, kansalaisten kokemus siitä, että heillä on mahdollisuus vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon, sekä päätöksentekijöiden etäisyys ja riippumattomuus tahoista, jotka pyrkivät hyötymään poliittisista päätöksistä taloudellisesti. Jos voimme luottaa siihen mitä meille kerrotaan ja että päättäjät tahtovat meille hyvää, salaliittoteorioille ei jää markkinarakoa. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että salaliittoteoriat eivät ole ainakaan vähenemään päin.  

Kirjallisuutta:

Quassim Cassam, Conspiracy Theories (Polity Press, 2019) 

Rachel Fraser, Epistemic FOMO, (Cambridge Humanities Review 2020)

Matthew Gray, Conspiracy Theories in the Arab World. (Routledge 2010) 

Hugo Mercier, Not Born Yesterday (Princeton University Press, 2020)

Russell Muirhead and Nancy L. Rosenblum,  A Lot of People are Saying (Princeton University Press, 2020)

Joseph E. Uscinski and Joseph M. Parent, American Conspiracy Theories (Oxford University Press 2014)

Kuva 1: Kristina Flour @ Unsplash

Kuva 2: Wikimedia Commons. PD.