Mitä yhteistä on Alister McGrathilla, Charles Ravenilla ja Suomella?

Anglikaaniteologi Charles Raven (1885–1964) oli poikkeuksellisen monipuolinen henkilö, jonka teokset vaikuttivat sekä luonnontieteiden että teologian piirissä. Samalla hänen tinkimättömyytensä teki hänestä kiistellyn hahmon.

Professori Alister McGrath käsittelee tuoreessa, Areiopagin suomentamassa teoksessaan Tieteen ja uskonnon dialogi Ravenia yhtenä Religion and Science -alan edelläkävijöistä. McGrathilla ja Ravenilla on muutakin yhteistä. Tammikuussa Suomessa vieraillut McGrath painotti kristillisestä näkökulmasta tarvetta sellaisille henkilöille, jotka toimivat esikuvina uskon ja tieteen yhdistämisestä. Raven oli tällainen esikuva Charles A. Coulsonille (1910–1974), joka vuorostaan toimi vastaavassa roolissa McGrathille.

Retorikko ja luonnon tutkija

Raven oli harvinaisen vetovoimainen puhuja, jota pidettiin aikanaan yhtenä Britannian parhaista saarnaajista. Hän oli älyllisesti ja eettisiltä näkemyksiltään taipumaton, mistä seurasi sekä uraauurtavia teoksia että sokeita pisteitä. Raven oli yhteiskunnallisesti tunnettu hahmo ja häntä arvostettiin luonnontieteilijöiden parissa historioitsijana ja ajattelijana. Kirkkojen piirissä Raven oli vaikutusvaltainen mutta kiistelty henkilö.

Raven oli intohimoinen luonnon tarkkailija ja tutkija, joka koki nuorena kääntymyksen kristityksi. Hänen suuri esikuvansa oli John Ray (1627–1705), merkittävä tiedemies ja samalla kristitty. Raven kirjoitti ja toimi monien teemojen parissa, mutta hänen pääasiallinen elämäntehtävänsä oli sellaisen maailmankatsomuksen edistäminen, joka mahdollistaisi rehellisyyden sekä tiedemiehenä että kristittynä.

Liberaaliteologian ja apologetiikan yhteys

Raven koki ja uskoi, että maailma on yksi. Jos tiede tuottaa kristinuskon näkemyksille tai Raamatulle vastakkaisia tuloksia, hän uskoi että kristittyjen tuli korjata tulkintojaan. Raven pyrki sovittamaan evolutiivisen näkemyksen yhteen kristinuskon kanssa. Hänen teologiansa oli korostetusti liberaalia, mutta samalla hän saarnasi Kristuksen seuraamisesta sellaisella intohimolla, johon harva konservatiiviteologi ylsi.

Raven on esimerkkitapaus siitä, että käsitteet ”liberaali” ja ”konservatiivi” tulee määritellä tarkasti, jotta vältytään väärinymmärrykseltä. Olen toisaalla esitellyt amerikkalaisen tutkijan Gary Dorrienin analyysiä siitä, kuinka liberaaliteologien keskuudessa voi erotella kaksi päälinjaa, ”modernistisen” ja ”evankeliumikeskeisen” (Pihkala 2013). Raven kuuluu selkeästi jälkimmäiseen ryhmään.

Monia konservatiivisia ja liberaaleja teologeja yhdistää halu puhua kristinuskosta tavalla, joka on omana aikanaan relevantti. Tästä on erilaisia näkemyksiä, mutta on kiinnostavaa, että apologetiikka ja liberaaliteologia sisältävät vahvan yhteisen alueen. Ravenilla oli vahva missionäärinen näkemys, vaikka hän korostikin liberaaliteologian olennaisuutta.

Biologian ja teologian yhteensovittaminen

Biologia oli luonnontieteistä se, johon Raven paneutui eniten. Hän kritisoi darwinistisia teorioita esimerkiksi siitä, että ne eivät ottaneet riittävän vakavasti sitä syvää monimutkaisuutta, joka ilmenee olennon ja elinympäristön vuorovaikutuksessa. Tästä syystä hän ajautui hivenen paitsioon biologisessa keskustelussa, vaikka häntä arvostettiin (ja arvostetaan yhä) biologian historioitsijana. Raven kirjoitti laajan John Rayn elämänkerran ja toisen teoksen brittiläisistä luonnontutkijoista.

Teologian saralla Raven otti jo varhain kantaa prosessimaiseen teologiaan, jota 1920-luvulla edusti esimerkiksi teologinen tulkinta Henri Bergsonin (1859–1941) ajattelusta. Raven pyrki yhdistämään opin Pyhästä Hengestä luonnontieteiden ymmärrykseen ja laajemmin kolminaisuusopilliseen teologiaan (esim. Creator Spirit, 1927). Raven oli näkyvä sosiaalieetikko, mutta ajautui pasifisminsa vuoksi kirkolliseen paitsioon.

Ravenin teologiaa syytettiin toisinaan liian optimistiseksi, aivan kuten toisen luonnontieteilijä-teologin, Pierre Teilhard de Chardinin (1881–1955) ajattelua. Molemmat ajattelijat olivat kuitenkin mukana ensimmäisen maailmansodan rintamalla ja itse väittivät, että heidän ajattelunsa ottaa todesta sekä ihmisen pahuuden että Jumalan antaman potentiaalin hyvään. Raven julkaisikin vanhoilla päivillään varhaisen englanninkielisen teoksen Teilhardista.

Pääteokset: Gifford-luennot

Ravenin pääteoksina pidetään hänen Gifford-luentojaan, Natural Religion and Christian Theology Volume 1 & 2. Teokset olivat merkittäviä lähteitä seuraavan sukupolven keskeisille uskon ja luonnontieteen suhteen pohtijoille. Arthur Peacocke piti itseään Ravenin perinnön jatkajana ja Ian Barbour käsitteli merkittävästi Ravenin ajattelua, esimerkiksi kuuluisassa neliosaisessa mallissaan tieteen ja uskon suhteesta.

Barbour piti Ravenia uskon ja tieteen integroijana, mitä on usein väärintulkittu. Raven uskoi esimerkiksi ylösnousemukseen eikä rajannut maailmankäsitystään empiirisen tiedon varaan. Hänen integraatiomallinsa on nimenomaan kristillinen tulkinta, jossa (luonnon)tieteille annetaan suuri arvo ja toimintavapaus (etiikan antamissa rajoissa), mutta maailmankatsomus saa suuntaviivansa kristillisestä perinteestä.

Raven näki maailman suurena prosessina. Koska hän korosti niin vahvasti sitä, että luominen, lunastus ja pyhitys ovat saman prosessin osia, oli hänen ajattelunsa altis väärintulkinnoille. Ravenia on kritisoitu esimerkiksi luomisen ja lunastuksen samaistamisesta, mihin hän ei itse pyrkinyt.

Ekoteologian edelläkävijä

Itse olen tutkinut Ravenin roolia kristillisen luontoajattelun kehittäjänä. Hän korosti sitä, että luonnolla on oma arvonsa ja kirjoitti uraauurtavasti aatehistoriasta. Ravenin tulkinnan mukaan Raamatun rikas luontoajattelu kaventui ensimmäisten vuosisatojen jälkeen ja se olisi nyt palautettava kunniaan. Raven loi perustaa myöhemmälle ekoteologialle, muttei itse kirjoittanut kattavasti luonnon eettisestä kohtelusta. Toisaalta hän kylläkin osallistui käytännön luonnonsuojelutoimiin.

Raven ammensi skottiteologi John Omanin (1860–1939) ajattelusta, joka korosti ihmisen luontosuhteen ja jumalasuhteen keskinäistä yhteyttä. Tämä teema, jota Ravenin presbyteerikollega Herbert H. Farmer (1892–1981) myös painotti, tarjoaa hivenen uudenlaista pohdittavaa nykyajan ekoteologialle. Jumalasuhteen seurauksia luontosuhteelle on käsitelty paljon, mutta toista suuntaa ei niinkään. Oman, Raven ja Farmer muistuttavat, että ne ympäristöt, joissa ihminen elää, vaikuttavat väistämättä hänen jumalasuhteeseensa. Esimerkkinä tästä toimikoon maanviljelijöiden ja merenkävijöiden perinteinen uskonnollinen herkkyys. Kaupungeissa ja teknologian keskellä ihmisen käsitys itsestään, maailmasta ja Jumalasta saa helposti omavoimaisempia sävyjä.

Raven oli itse innokas etenkin lintujen ja kasvien tutkija. Hänen populaarit kirjansa linnuista olivat aikanaan suosittuja. Suomalaisittain kiinnostava anekdootti on Ravenin vierailu maassamme ekumeenisen neuvottelukunnan jäsenenä 1920-luvulla. Hän tylsistyi erääseen neuvottelusessioon (onko sellainen mahdollista?) ja lähti ulos tarkkailemaan luontoa. Paikalla olleen suomalaisen pastorin 12-vuotias poika liittyi seuraan. Yhteinen kieli puuttui, mutta he saattoivat keskustella lajeista niiden latinalaisilla nimillä. Vielä vuosien päästä Raven muisteli lämmöllä suomalaisia ekosysteemejä.

Miksi lukea Ravenia nykypäivänä?

Raven on kiinnostava ajattelija myös nykyään, historiallisen merkityksensä ohella. Hänen tekstinsä ovat luonnontieteen osalta tietenkin osittain vanhentuneet, mutta monet teologiset tulkinnat ovat yhä ajankohtaisia. Evoluutiotutkimuksen tiimoilta Raven on jopa saanut tietyn revanssin siinä, että organismin ja ympäristön suhteen monimutkaisuus on tunnustettu.

Ravenin tekstit ovat retorisesti korkeatasoisia ja sisältävät kiehtovaa intohimoa tieteen ja teologian suhteen. Hänestä kirjoitettu englanninkielinen elämänkerta (Dillistone 1975) on oppinut ja sujuva teos, joka käsittelee myös laajempia uskonnon ja tieteen näköaloja. Antikvariaateista saa edullisesti Ravenin omia teoksia. Lainaus vuoden 1943 teoksesta Science, Religion and the Future kuvaa hänen ajatteluaan:

“Our theology has perhaps been too long confined to the isolated aspirations of mankind…. The hour is coming when we shall invigorate theology by recovering the Alexandrine doctrine of Christ as the Word of God, as being not merely the Saviour of men but the Redeemer of the whole creation which has been created through him. When that is done, the mystery of the person of Christ will become more intelligible again and more dominant in the general mind, and salvation will again be sought and accepted by all men as it includes men and nature in its vaster sweep.”

Kirjallisuus

Dillistone, F. W. 1975. Charles Raven: Naturalist, Historian, and Theologian. London: Hodder & Stoughton.

McGrath, Alister 2016. Tieteen ja uskonnon dialogi. Helsinki: Kirjapaja.

Pihkala, Panu 2013. ”Liberaaliteologian kiero tie: Gary Dorrienin teokset tarkentavat teologianhistoriaa”, Vartija Vol 126, no. 4, 145–156.

Pihkala, Panu 2014. Joseph Sittler and Early Ecotheology. Helsinki: Gaudeamus.

Kuva: Samuel Zeller@Unsplash.com. CC0.