Eräs lukija pyysi kirjoitusta niille, jotka ovat kiinnostuneita ottamaan ensiaskelia apologetiikassa eli uskon järkiperäisessä puolustamisessa. Unohtamatta aivan kokonaan toisinajattelevia, Emil Anton keskittyy tässä artikkelissa antamaan kokemuksensa pohjalta vinkkejä toiselle vakaumukselliselle kristitylle.

Kiinnostuin apologetiikasta yli 10 vuotta sitten, ja siitä lähtien olen sitä harrastanut: lukenut, kirjoittanut, keskustellut, intoillut ja myös tuskaillut. Matkan varrella olen myös tullut tietoiseksi siitä, että apologetiikalla on akatemiassa melko huono maine. Se voidaan nähdä esimerkiksi epärehelliseksi (sopimattomaksi vilpittömän totuudenetsinnän kanssa) tai turhan poleemiseksi (erimielisyyksiin keskittyväksi ja eripuraa luovaksi).

Toisaalta jokainen, joka on jostain asiasta syvästi vakuuttunut, yrittää luonnollisesti puolustaa kantaansa silloin, kun se joutuu hyökkäyksen kohteeksi. Tämä ei välttämättä sulje pois sitä, etteikö voisi olla valmis tarpeeksi hyvän evidenssin edessä muuttamaan mieltään. Totuuden puolustaminen (ja jopa siihen käännyttäminen) on velvollisuus ja hyve, ja ihmiset kyllä tunnustavat tämän teoissaan tosipaikan edessä.

Apologetiikka on arkista totuuden puolustamista jalostettuna omaksi teologiseksi tieteenalakseen. Maallikolle teologien ja tiedemiesten keskustelut voivat kuitenkin vaikuttaa niin vaikeilta, että pää menee heti kättelyssä pyörälle. Mikä sitten olisi turvallinen tapa päästä hyvään alkuun?

Alku

Huhtikuun lopussa osallistuin Ryttylän Kansanlähetysopistolla Apologia-forumiin, jonka teemana oli tänä vuonna ”Alku”. Tuo ”Alku” viittasi maailman luomiseen, jonka problematiikkaa tapahtumassa käsiteltiin teologian ja tieteen näkökulmasta monipuolisesti. En tässä syvenny luomiskeskusteluun sen enempää, kunhan kerron Apologia-forumista, nimittäin yksi erinomainen tapa päästä alkuun on hakeutua samanmielisten seuraan ja oppia kokeneemmilta alan harrastajilta.

Luulin olevani apologetiikkakiinnostukseni kanssa melkein yksin, kunnes ensimmäisen kerran näin mainoksen Apologia-forumista. Reaktioni oli jotain tämän tyyppistä: ”Mitä ihmettä? Tästähän järjestetään Suomessa vuosittain koko viikonlopun kestävä tapahtuma!” Olen osallistunut forumiin tähän mennessä kolme kertaa, ja aina se on ollut inspiroiva kokemus. On se sitten Apologia-forum tai muu forum, etsiydy hyvään, luotettavaan, kokeneeseen ja viisaaseen seuraan. Voi olla kohtalokas virhe yrittää aloittaa yksin ja jättäytyä esimerkiksi (kyseenalaisia lähteitä ja keskustelijoita vilisevän) internetin armoille.

Mutta kuten edellisestä epäsuorasti kävi ilmi, minun tapauksessani tapahtumat tulivat kuvaan vasta myöhemmin. Oma apologia-alkuni juontaa juurensa kirjoihin. Ekumeenisella KETKO-kurssilla tapaamani teologi, nykyisin jo lähes koko Suomen tuntema C. S. Lewis -tutkija Jason Lepojärvi lainasi minulle Lewisin Mere Christianity -kirjan, ja pian sen jälkeen luin jo The Problem of Painin, The Screwtape Lettersin, Miraclesin sekä joukon muita Lewis-kirjoja. Olin myyty. Ja innoissani. Lainailin kirjoja ystävilleni minkä kerkesin.

Toki luin muitakin apologeettisia kirjailijoita, esimerkiksi amerikkalaista Peter Kreeftiä, joka tosin on niin ikään saanut inspiraationsa monessa kohtaa Lewisiltä ja joka omalla tavallaan jatkaa hänen perinnettään. Kreeft suositteleekin Lewisin Mere Christianityä ensimmäisenä kirjana, joka kannattaa lukea, jos on kiinnostunut kristinuskosta ja/tai sen puolustamisesta. Voin yhtyä tässä Kreeftiin, varsinkin nyt, kun kyseisestä kirjasta on juuri ilmestynyt uusi hieno suomenkielinen laitos (Tätä on kristinusko, Kirjapaja 2012).

Uudempia kirjoja

Vaikka Lewisin kirja onkin loistava, se on kuitenkin kirjoitettu pari sukupolvea sitten. Niin ja oikeastaan se ei edes ole alun perin kirjoitettu kirja, vaan kokoelma radiopuheita. Siksi voisi olla paikallaan suositella myös uudempia ja harkitummin jäsenneltyjä kirjoja.

Aloitetaan länsinaapurista. Kun vuonna 2010 luin Stefan Gustavssonin kirjan Kristen på goda grunder, ilmoitin hänelle henkilökohtaisesti, että pidän kirjaa melkeinpä uutena ”Tätä on kristinuskona”. Tämä olisi se kirja, jonka nyt antaisin ensimmäisenä kysyvälle ja etsivälle. Tästäkin on otettu uusi suomenkielinen painos nimellä Mihin uskomme perustuu? (Uusi Tie 2007)

Gustavssonin kirjassa on johdannon lisäksi kolme osaa ja 17 lukua, jotka käsittelevät helppotajuisesti mutta syvällisesti muun muassa modernia filosofiaa, totuutta Jumalasta ja Jeesuksesta, pahuuden ongelmaa, relativismia, tieteen ja uskon suhdetta ja raamatuntulkintaa. Viimeinen osa on kokonaan omistettu apologetiikan jalolle taidolle.

Vuonna 2012 Uusi Tie pisti taas entistä paremmaksi. William Lane Craigin vuonna 2010 USA:ssa julkaistu kirja On Guard on nyt saatavilla suomeksi nimellä Valveilla – uskon perusteltu puolustaminen. Nyt tämä kirja olisi se, jonka antaisin sekä kristinuskon todisteita kyselevälle että sen puolustajaksi kaipaavalle. Kirja alkaa johdatuksella apologetiikkaan ja sisältää argumenttien lisäksi pari henkilökohtaista tarinaa Craigin elämästä ja Jumalan johdatuksesta.

Kaikki kolme edellä mainittua kirjaa ovat saatavilla suomeksi. Jos nyt sallitaan vielä yksi englanninkielinen suositus, jota ei ole ainakaan vielä saatavilla suomeksi, niin mainitsisin edellä tutuksi tulleen Peter Kreeftin ja Ronald Tacellin kristillisen apologetiikan käsikirjan Handbook of Christian Apologetics (IVP Academic 1994), tai sen taskuversion Pocket Handbook of Christian Apologetics (IVP Academic 2003). Edellinen on n. 400-sivuinen, jälkimmäinen alle 150-sivuinen. Näissä kirjoissa käsitellään erinomaisesti kaikki tavallisimmat apologeettiset aiheet.

Alun jälkeen

Alun jälkeen kannattaa miettiä, haluaako käyttää aikansa kaiken maailman akateemisiin vasta-argumentteihin syventymiseen ja superapologeetaksi opiskelemiseen vaiko johonkin muuhun. Yksi itsestäänselvä asia on tietysti se, että jos opiskelee vain yhden uskon apologian perusteet, kuva korkean tason keskusteluista jää melko yksipuoliseksi. Vastapainoksi pitäisi ehkä lukea pari kolme johdatusteosta ateismiin, islamiin ja muihin vaihtoehtoihin.

Yksi hyvä suomenkielinen “toisen asteen” kirja on Olli-Pekka Vainion ja Aku Visalan Johdatus uskonnonfilosofiaan. Vainio ja Visala esittelevät Jumala-argumentteja ja muita uskonnonfilosofisia aiheita melko puolueettomasti ja tarjoavat jokaisen luvun päätteeksi pitkän listan lisälukemista niille, jotka haluavat syvemmälle akateemiseen keskusteluun.

Kolikon kääntöpuoli on kuitenkin se, että tässä vaiheessa homma alkaa käydä raskaaksi. Tästä Lewiskin jo varoitti. Sitä tajuaa, että älykkäitä ihmisiä on useiden toisensa poissulkevien kantojen puolella. Asiat eivät ole enää yksinkertaisia. Uskonkriisejä lienee luvassa. Debattien jälkeen kokee vahvaa riittämättömyyden tunnetta. Vähän väliä lankeaa intellektuaaliseen ylpeyteen. Rukouselämä voi muuttua argumenttien päässä pyörittelyksi.

Kriisien kiirastulen jälkeen on kuitenkin hyvät mahdollisuudet puhdistumiseen. Apologetiikan maailmassa voi äkkiä oppia nöyräksi. Hyvä apologeetta osaa olla toisinajattelevia kohtaan laupias, ja hän tajuaa panna toivonsa lopulta Jumalaan oman nokkeluutensa sijaan.

Lopuksi

Palaan lopuksi jälleen vertaistuen teemaan. Mielestäni on tärkeää jakaa oppimaansa jatkuvasti muiden kanssa. Mitä opit ensimmäisestä kirjastasi? Entä tuosta artikkelista, entä siitä konferenssista? Bloggaa, kutsu kavereita saunailtaan, keskustele puolisosi kanssa. Ihminen on luotu suhteeseen, ja jakamalla löytönsä muiden kanssa saa palautetta, joka tuottaa hedelmää.

Kun etenee pidemmälle, lukemisen ja löytämisen välinen suhde tietysti muuttuu. Kun ensimmäiset kirjat avaavat jatkuvasti uusia maailmoja, myöhemmin alkaa olla onnellinen, kun yhdestä 400-sivuisesta kirjasta saa pari hyvää pointtia, jotka auttavat jossain tietyssä erityiskysymyksessä pikkuisen eteenpäin.

Tässä vaiheessa kannattaa erityisesti pitää huolta siitä, että tekee elämässä muutakin kuin apologetiikkaa, ettei totaalisesti vieraantuisi todellisen maailman ihmisistä ja heidän kysymyksistään. Tosiasiahan on, että harvat ihmiset miettivät päivätöikseen kristinuskon (tai muunkaan uskon) vastaisia argumentteja.

Ei-uskovilla on tavallisesti nolla, yksi tai kaksi syytä olla uskomatta, ja keskivertokristitty osaisi luetella todennäköisesti yhtä monta syytä uskoa. Pelkästään tässä artikkelissa mainitut kolme tai neljä kirjaa lukenut kristitty osaa listata lonkalta ainakin puolitusinaa syytä uskoa sekä kykenee vastaamaan järkevästi yleisimpiin vasta-argumentteihin. Hänellä on hanskassa apologetiikan “aabeesee”. Sitten täytyy vain pitää huolta siitä, että “kissa kävelee”. Eli kyllä: tolle, lege! (ota, lue!); mutta myös: ylös, ulos ja lenkille!