Helsinki Analytic Theology Workshopin eli tutummin HEAT-seminaarin lounastauolla käytiin kiintoisaa keskustelua juutalaisuudesta, analyyttisestä teologiasta ja kirjaimellisesta raamatuntulkinnasta. Pöytään asettuivat juutalainen rabbi ja apulaisprofessori Samuel Lebens, uskonnonfilosofian dosentti Aku Visala sekä väitöskirjatutkija Sampsa Korpela.

Rabbi analyyttista teologiaa tekemässä

Aku:

Sinua voisi kuvailla juutalaiseksi analyyttiseksi teologiksi ja rabbiksi. Voisitko kertoa vähän lisää itsestäsi? Mitä opiskelit? Miten sinusta tuli rabbi?

Samuel:

Kasvoin juutalaiseen uskoon perinteisessä anglojuutalaisessa perheessä. Ajoimme synagogaan sapattina, vaikka ajaminen sapattina ei oikeastaan ole sallittua. Hieman ennen synagogaa piilotimme auton ja kävelimme viimeiset korttelit. Sellaisen kasvatuksen minä sain. Teini-ikäisenä minusta tuli uskonnollisempi. Siihen aikaan uskonnollisuuteni motiivina eivät olleet erityisesti älylliset näkökohdat. Se oli yksinkertaista uskoa Jumalaan ja halua nauttia juutalaisista tavoista.

Koin luonnolliseksi lukion jälkeen käydä kaksi vuotta israelilaista rabbiinista koulua. Monet ortodoksijuutalaiset, joista ei lopulta tule rabbeja, käyvät rabbiinista koulua vain täydentääkseen juutalaisen koulutuksensa. Rabbiinisessa koulussa luetaan paljon. On osattava heprealainen Raamattu eli Tanak, Talmud eli Tanakia täydentävä lain selitysteos sekä monia kommentaareja.

Sen jälkeen menin UCL-yliopistoon Lontooseen ja suoritin filosofian tutkinnon.

Opiskelin filosofiaa ja uskontoa, mutta en uskonnonfilosofiaa. Olin todella kiinnostunut Bertrand Russellin kielifilosofiasta, epistemologiasta ja metafysiikasta. Kiinnostus kehittyi tutkimusprojektiksi, ja väittelin aiheesta tohtoriksi Lontoon Birkbeck Collegessa.

Minusta alkoi tuntua, että maallinen osaamiseni oli kasvanut juutalaisuuden ymmärrystäni pidemmälle, joten päätin viettää vielä muutaman vuoden rabbiinisessa koulussa. Neljä vuotta myöhemmin olin ollut kuusi vuotta rabbiinisessa koulussa kokopäiväisesti. Siten minusta tuli periaatteessa rabbi. En kuitenkaan halunnut rabbiksi ammatillisista syistä.

Saavutin sekä filosofisen että uskonnollisen kypsyyden tason, jolla en enää halunnut pitää näitä kahta asiaa erillään elämässäni. Tein postdocin Notre Damessa (US) ja sitten postdocin Rutgersissa (US). Nykyään olen Haifan yliopistossa apulaisprofessorina.

Melkein kaikki työni on omistettu analyyttisen filosofian työkalujen käyttämiseen, omien uskomusperusteideni ymmärtämiseen ja ilmaisemiseen paremmin sekä juutalaisen tekstiperinteen ymmärtämiseen ja tutkimiseen. En ole niinkään kiinnostunut, mitä suuret keskiaikaiset juutalaiset teologit kuten Moses Maimonides ajattelivat. Sen sijaan kysyn, mitä voisin lisätä kuvaan, jotta heidän sanomansa toimisi.

Juutalaisen analyyttisen teologian mahdollisuudet 

Aku:

Meillä on nyt käytettävissämme uusia filosofisia työkaluja kuten modaliteetti ja mahdollisuus. Ja ne ovat tarkempia kuin Maimonidesin käyttämät välineet.

Samuel:

Mielestäni teologien on hyvä käyttää analyyttistä filosofiaa ja teologiaa ymmärtääkseen ja puolustaakseen paremmin omaa teologista traditiotaan. Ehkä he saattavat päätyä

myös kritisoimaan traditiotaan löytäessään siitä uusia ongelmia.

Sampsa:

Maimonideen ja muiden suurten ajattelijoiden tulkinnat eivät siis ole kiveen kirjoitettuja, vaan juutalaisessa teologiassa on lupa tarkastella kriittisesti perinteisten suurten ajattelijoiden sanomisia?

Samuel:

Aivan, se on totta. Menneisyyden suurilla rabbeilla on suuri painoarvo juutalaisessa ortodoksisuudessa. Mutta ei tavalla, jota ei saa kyseenalaistaa. He eivät ole samassa asemassa kuin esimerkiksi Tuomas Akvinolainen katolisessa teologiassa. Meillä on enemmän liikkumavaraa. Toki on mahdollista, että analyyttisen teologian seikkailu johtaa katolilaisen luopumaan katolisuudestaan tai juutalaisen luopumaan juutalaisuudestaan.

Analyyttinen teologia ei ole vain apologeettista oman uskon puolustamista järjellisten argumenttien avulla. Minulla ei ole mitään apologetiikkaa vastaan, jos sen harjoittajalla on hyvä syy uskoa uskontonsa olevan totta. Apologetiikan harjoittaja voi käyttää kaikkia argumentatiivisia työkaluja, joilla hän voi pyrkiä vakuuttamaan muita ihmisiä. Mutta uskon, että todella älyllisesti rehellisessä analyysissa on mahdollista, että nämä uudet tutkimusmenetelmät ja työkalut johtavat siihen, että muutat perususkomuksiasi. Analyyttinen filosofia ja teologia voivat saada aikaan uutta, tärkeää kritiikkiä perinteisiä uskomuksia kohtaan.

Sampsa:

Kuinka yleistä juutalaisten teologien keskuudessa on tehdä analyyttistä teologiaa?

Samuel:

Juutalainen teologia ei ole läheskään yhtä rikasta kuin kristillinen teologia. Parhaat analyyttiset teologit eivät ole olleet juutalaisia vaan kristittyjä. Juutalainen teologia on perinteisesti lähes likinäköisesti juutalaisen lain tutkimiseen keskittynyttä. Se on toki erittäin tärkeä aihe. Mutta on mahdollista viettää rabbiinisessa koulussa monta vuotta harjoittamatta lainkaan varsinaista teologiaa. Ja se on ollut ongelma juutalaisen teologisen perinteen kannalta.

En usko, että olemme luoneet monia suuria teologeja viime aikoina. Muutamia poikkeuksia toki on, mutta heidänkin teologiansa on perustunut voimakkaasti mannermaiseen filosofiaan. Rabbi Joseph Soloveitchik, Franz Rosenzweig tai Emmanuel Levinas keskittyivät juutalaisuuden fenomenologiseen tutkimukseen: Siis kysymykseen, millaisia juutalainen kokemusmaailma ja usko ovat. 

He käsittelevät harvoin sellaisia kysymyksiä, joista analyyttinen teologi olisi kiinnostunut. Miltä metafysiikan pitäisi näyttää, jotta jokin asia olisi totta? Miltä käsityksemme tiedon luonteesta pitäisi näyttää voidaksemme sanoa, että meillä on lupa uskoa näitä asioita? Mikä lasketaan todisteeksi näistä asioista? Nämä ovat kysymyksiä, joista mannermaiset uskonnonfilosofit eivät yleensä ole kiinnostuneita.

Aku:

Nykyisen analyyttisen uskonnonfilosofian ongelmana on se, että uskonnolla siinä tarkoitetaan kristinuskoa, eikä mitä tahansa kristinuskoa, vaan hyvin tarkkaa versiota kristinuskosta. Olen tietysti todella iloinen siitä, että tämä on nyt muuttumassa uskonnonfilosofiassa, josta on tulossa paljon monipuolisempaa ja avoimempaa.

Samuel:

Kokemukseni juutalaisena uskonnonfilosofiasta oli aluksi, että keskittyminen pelkästään kristinuskoon on vähän outoa. Opinnoissani minun piti oppia paljon asioita, joita en tiennyt kristinuskosta pysyäkseni mukana uskonnonfilosofisissa keskusteluissa. Ollessani Rutgersissa opiskelin kokonaisen kristologian kurssin. Se herätti kiehtovia kysymyksiä siitä, mitä merkitsisi, jos Jumala olisi inkarnoitunut. En usko, että inkarnaatio tapahtui. Opin siitä kuitenkin valtavasti. Oletettaessa, että Jumala tuli ihmiseksi, on tehtävä kaikenlaisia melko vaikeita metafyysisiä oletuksia.

Sampsa:

Mikä on ollut suurin hyöty opinnoistasi?

Samuel:

Kaikkina näinä vuosina, kun juutalaisten teologia ei ole ollut kovin vaikuttavaa, kristillisen teologian kentällä on ollut todella vaikuttavia teologeja. He ovat sanoneet tärkeitä asioita, joita voitaisiin suoraan hyödyntää juutalaisessa teologiassa, esimerkiksi mielenkiintoisia vastauksia pahan ongelmaan. Kristinuskon, juutalaisuuden ja islamin teologiset ongelmat ovat tarpeeksi samankaltaisia, että niiden edustajat voivat usein hyödyntää toistensa ratkaisuja.

Kirjani juutalaisuuden periaatteista julkaistiin Oxford University Pressin sarjassa Studies in Analytic Theology. Jotta kirjani saatiin sisällytettyä heidän sarjaansa, heidän oli itse muutettava analyyttisen teologian määritelmää. He olivat määritelleet analyyttisen teologian pelkästään kristillisenä teologiana. Kuitenkin teologiaa harjoittavat juutalaiset, muslimit, hindut, sikhit, jopa jotkut buddhalaiset. Meillä kaikilla on teologisia kantoja. Itse asiassa ateismi itsessään on teologinen kanta. Siispä analyyttinen teologia on paljon laajempi käsite kuin se on perinteisesti kristillisessä kontekstissa ymmärrettynä. Toivon, että myös kristillisen tradition teologit hyötyvät siitä, että he opiskelevat myös muiden uskontojen teologiaa.

Kristillisen ja juutalaisen teologian suhteesta 

Sampsa:

Olet tutkinut muun muassa kysymystä, onko Jumala persoona. Miten vastaisit kysymykseen ja hyödyntääkö vastauksesi kristillisen teologian näkemyksiä?

Samuel:

Tämä on hyvä esimerkki siitä, että eri uskontojen teologit voivat hyödyntää toistensa näkemyksiä. Perinteisesti juutalaiset ja kristityt ovat tosin nähneet vastauksen kysymykseen eri tavalla. Näkemysero heijastelee edellisen 2000 vuoden historiallista asetelmaa kristinuskon ja juutalaisuuden välillä. Kristityt eivät ole historian saatossa kohdelleet juutalaisia kovin mukavasti. Juutalaiset ovat usein olleet sorron ja antisemitismin kohteena. Tämä on johtanut siihen, että juutalaista ajattelua leimaa eräänlainen kristillisten vaikutteiden vastustaminen. Monet juutalaiset myös sekoittavat kysymykset ”onko Jumala persoona” ja ”onko Jumala ihminen.” Koska vieläpä kristityillä on ajatus siitä, että Jumala on tullut ihmiseksi, monet juutalaiset haluavat pysyä kaukana sellaiseen viittaavista ajatuksista.

Kirjoitin hiljattain suositun juutalaista filosofiaa käsittelevän kirjan – en akateemista kirjaa, vaan laajemmalle juutalaisyhteisölle suunnatun kirjan. Kustantaja nosti esiin kohdan kirjassa, jossa mainitsen Jumalan olevan persoona. Hänen mukaansa en olisi saanut sanoa niin, koska se kuulostaa liian kristilliseltä.

Uskontomme ovat kehittyneet vastauksena toisillemme. Ei ole väärin sanoa, että kristinusko kasvoi juutalaisuudesta. Mutta toteamus yksinkertaistaa asioita. Voidaan nimittäin myös todeta, että juutalaisuus itsessään kehittyi vuoropuhelussa varhaisen kristinuskon kanssa. Jeesuksen kuoleman jälkeen kesti noin neljä vuosisataa ennen kuin kristillinen ja juutalainen usko todella kiteytyivät niin, että niistä tuli erillisiä uskontoja.

Uskon, että juutalaisessa uskossa on paljon tilaa ajatukselle, että Jumala on persoona.

Mielestäni juutalaisten pitäisi olla sitoutuneita tähän. Tässä kysymyksessä seuraan rabbi Jonathan Sacksia, jonka mukaan on olennainen opetus juutalaisuudesta, että Jumala on persoona.

Tiede ja uskonto

Aku: 

Mainitsit rabbi Sacksin. Hänestä keskusteltiin 2000-luvun alussa paljon, koska hän kirjoitti tieteen ja uskonnon suhteesta kirjan nimeltä The Great Partnership. Kristityillä on joitakin tieteen ja uskonnon suhdetta koskevia spesifejä ongelmia. On olemassa evoluution ja luomisen yhteensovittamisen ongelma ja niin edelleen. Useimmissa ongelmissa on taustalla kulttuurisia syitä, ne ovat tulleet esiin hyvin erityisessä kulttuurisessa kontekstissa. Millaisia tieteen ja uskon suhdetta koskevia ongelmia on olemassa juutalaisesta näkökulmasta tarkasteltuna? Ovatko ne samansuuntaisia kuin kristitystä näkökulmasta tarkasteltuna?

Samuel:

Minulla on ystäviä muslimimaailmassa, jotka yrittävät artikuloida evoluutioteoriaa suvaitsevaa islamilaista teologiaa ja siten vastustaa koraanin kirjaimellista tulkintaa. Laajassa mielessä olemme kaikki osallisia samassa projektissa, niin rabbi Sacks kuin myös muslimiystäväni sekä kristityt aiheen parissa työskentelevät teologit. Mutta uskontojen välillä on myös joitain eroja. Mielestäni sellainen kirjaimellinen tapa tulkita Raamattua, joka johtaa nuoren maan kreationismiin, on paljon pienemmässä osassa juutalaisessa ajattelussa.

Toki suuri osa ääriortodoksijuutalaisista on sitoutunut nuoren maan kreationismiin. He eivät ole hiljaisia, vaan äänekäs ryhmä. Mutta en usko, että he muodostavat valtavirran edes hartaiden juutalaisten keskuudessa. Ortodoksijuutalaisuuden parissa valtavirtanäkemys on, että Raamattu on erehtymätön, ja viiteen Mooseksen kirjaan on suhtauduttava niin kuin Jumala olisi sanellut ne Moosekselle.

Kuitenkin samaan aikaan on olemassa kysymys, mitä tyylilajia luomiskertomus edustaa. Jos ei ajattele sen edustavan kirjaimellista historiallista kuvausta, on mahdollista jättää tilaa kosmologialle ja biologialle. Juutalaisten keskuudessa, eikä pelkästään teologien vaan myös maallikkojen keskuudessa, onkin tavallista käsitellä luomiskertomusta allegoriana tai Jumalan inspiroimana tarinana. Tieteen ja uskonnon väliset konfliktit ovat juutalaisuudessa keskittyneet enemmänkin esimerkiksi elämän alkua koskeviin kysymyksiin, jotka puolestaan liittyvät aborttiin.

Aku:

Mitä olet mieltä seuraavasta väitteestä? Sosiologinen selitys sille, miksi tiede ja uskonto ovat ristiriidassa erityisesti kristillisessä ympäristössä, liittyy arvoihin. On ihmisiä, jotka eivät pidä siitä, mihin yhteiskunta on menossa liberaalien arvojen osalta, ja he haluavat kritisoida tätä kehitystä. Jotkut tieteen tuotoksista liitetään tähän liberaaliin ajattelutapaan. Tiedettä voidaan pitää voimana, joka ajaa yhteiskuntaa kohti näitä arvoja. Yksi tapa vastustaa kehitystä on siten tieteen tulosten ja auktoriteetin vastustaminen. Tämä arvokonflikti luo tilanteen, jossa motivaationa nuoren maan kreationismille on Raamatun erehtymättömyyden puolustamisen lisäksi myös raamatullisten arvojen puolustaminen. Tällaista dynamiikkaa ei näytä olevan juutalaisuuden keskuudessa.

Samuel:

Sanoisin, että on olemassa ääriortodoksisen juutalaisuuden keskittymiä, jotka osittain määrittelevät itsensä modernin elämäntavan hylkäämisen kautta. Heidän keskuudestaan on löydettävissä myös kirjaimellista raamatuntulkintaa ja nuoren maan kreationismia. Teoriasi voidaan siis hyvin vahvistaa myös juutalaisuutta tarkastelemalla.

Toisaalta juutalaisuuteen liittyy myös elementti, joka kannustaa väittelyyn.

Suurimmilla sankareillamme on tapana väitellä Jumalan kanssa. Aabraham väitteli Jumalan kanssa Sodomasta ja Gomorrasta ja Mooses väitteli Jumalan kanssa siitä, tuhotaanko juutalainen kansa vai ei. Talmud puolestaan on vain kooste erilaisista väittelyistä. Ja sitten lainopillisten koodeksien tehtävänä on yrittää selventää, mitä meidän pitäisi todella tehdä, kun otetaan huomioon kaikki erilaiset mielipiteet. Juutalaisuuteen kuuluu siis argumentatiivinen perinne. Luulen, että se on luonut yhteisön, joka ei pelkää älyllisiä haasteita.

Olemmeko kuitenkaan saavuttaneet lopullisen voiton raamatuntulkinnan älyllistä haasteista? Emme, sillä moraalikysymykset ovat edelleen valtava haaste. Nykyään ihmisillä on niin valtavasti vaihtoehtoisia tapoja elää elämäänsä. Erilaisia tapoja hahmottaa seksuaalisuutta ja sukupuolia käsittelevää etiikkaa sekä mahdollisuus mennä naimisiin muihin etnisiin ryhmiin kuuluvien ihmisten kanssa.

Niinä aikoina, kun juutalaiset asuivat getoissa, oli olemassa vain vähän vaihtoehtoja. Kun älylliset kysymykset olivat puhtaasti teoreettisia, ne eivät olleet pelottavia. Mutta nykyään ne voivat johtaa avioliittoon muiden uskontokuntien edustajien kanssa tai ympäröivään yhteiskuntaan sulautumiseen. Tämä on saanut aikaan ääriortodoksisuuden, joka on vastareaktio arvomaailman liberalisoitumiseen.

Aku:

Ymmärrän hyvin heidän perusteensa. Ongelmana kuitenkin on, että Raamatun kirjaimellisen lukutavan kannattajat ovat rajanneet liikaa tietoteoreettista perustaansa. Perustana ovat vain Raamatun tekstit, joiden sisällä on tarkasti pysyttävä, ja joiden merkitystä on tulkittava kirjaimellisesti. Kun sitten modernit haasteet astuvat esiin, ne murentavan näin muodostetun tietoteoreettisen perustan. Tällöin perustaa voi puolustaa vain asettamalla entistä tiukemmin kaiken Raamatun kirjaimellisen erehtymättömyyden varaan. Seurauksena on päällään seisova pyramidi. Koko rakennelma seisoo yhden pienen asian varassa. Ja jos se menee, kaikki menee sen mukana.

Sampsa: 

Entä raamatuntutkimuksen metodit kuten historiallis-kriittinen metodi tai lähdekritiikki? Käytetäänkö juutalaisessa teologiassa vastaavanlaisia menetelmiä kuin kristillisessä teologiassa?

Samuel:

Juutalaisessa teologiassa on käytössä monen eri tason menetelmiä. Ortodoksijuutalaisena olen sitoutunut Raamatun erehtymättömyyteen sekä näkemykseen, jonka mukaan Mooseksen kirjoilla on vain yksi kirjoittaja. Siksi en pyri lähdekritiikin avulla saamaan selville, montako eri kirjoittajaa Raamatun teksteillä on. Lähdekritiikkikysymys onkin juutalaisuuden sisällä yksi keskeinen erottava tekijä eri tunnustuskuntien välillä.

Konservatiivijuutalaisuus puolestaan on sitoutunut juutalaisuuden mukaiseen elämäntapaan eli halakhaan. He näkevät juutalaisen lain sitovana, mutta eivät näe ongelmaa siinä, että Mooseksen kirjoilla voisi olla useita kirjoittajia. Kirjoitusprosessi on joka tapauksessa ollut Jumalan inspiroima, ja laki on siten sitova. Liberaalimmat suuntaukset, kuten reformoitu juutalaisuus ja rekonstruktionistinen juutalaisuus eivät puolestaan ole sitoutuneet juutalaiseen lakiin. Heidän mukaansa halakhalla on ääni muttei veto-oikeutta.

Ehkäpä raamatuntutkimukselle on tulevaisuudessa enemmän sijaa juutalaisessa teologiassa. Omassa työssäni olen pyrkinyt sanomaan, että ei ole juurikaan väliä sillä, miten Raamatun tekstit ovat syntyneet. Ratkaisevaa on, että Jumala on vahvistanut kirjoitukset oikeiksi. Siten lähdekritiikillä olisi kyllä tilaa juutalaisessa teologiassa, kunhan samalla voidaan pitää kiinni ajatuksesta, että Jumala on tekstien todellinen lähde.

Sampsa:

Haluan kysyä vielä yhden kysymyksen. Mitä kuoleman jälkeen tapahtuu?

Samuel:

En oikein tiedä. Juutalaisuudella ei ole selkeää yksimielisyyttä asiasta. Uskomme ylösnousemukseen aikojen lopussa. Onko ylösnousemus kaikkia varten vai pelkästään niille, jotka sen ansaitsevat? Jotkut juutalaiset ajattelevat, että ylösnousemuksessa on kaksi vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa kaikki herätetään eloon. Toinen vaihe, jossa vain vanhurskaat herätetään, tapahtuu välissä olevan aikakauden jälkeen. Tästä on kuitenkin olemassa monenlaisia erilaisia näkemyksiä. Juutalaisuudessa ei oikeastaan ole tästä konsensusnäkemystä, muuta kuin että ainut tapa saada varmuus asiasta on odottaa ja katsoa.

Vain harvat juutalaiset uskovat ikuiseen kadotukseen. Monet juutalaiset kyllä ajattelevat, että jotkut sielut tuhotaan. Voi olla joitain sieluja, jotka tekivät kauheita asioita elämässään, ja heitä rangaistaan. Mutta rangaistuksen jälkeen hekin tuhoutuvat. Miksi rangaista ikuisesti? Sellainen tuntuisi liioitellulta. Ikuisuus on hyvin pitkä aika. Perinteisesti juutalaisuus näkee helvetin enemmänkin kiirastulena.

Juutalaisissa sururituaaleissa vainajaa sureva rukoilee kolme kertaa päivässä, mutta vain 11 kuukauden ajan. Lopettaminen on ilmaus siitä, että kuolleet ovat ehkä olleet kiirastulessa jonkin aikaa, mutta eivät enää. Heillä täytyy olla kaikki hyvin nyt, eikö vain? Kuka tahansa juutalainen tai pakana, joka yritti parhaansa elää todella hyvää elämää, vaikka onkin saattanut tehdä virheitä matkan varrella, pelastuu lopulta. Tämä on yksi syy siihen, miksi juutalaisuus ei ole käännyttävä uskonto. Meillä on vahva usko siihen, että pakanoilla, jotka elävät vilpittömän omistautumisen elämää yrittäen olla parhaita versioita itsestään, on paikka kuolemanjälkeisessä elämässä.

Maimonides on sanonut, että ei ole hedelmällistä ajatella näitä asioita liikaa. Pitäisi vain elää hyvää elämää ja katsoa, mitä tapahtuu sen jälkeen. Yleinen juutalainen asenne tuonpuoleiseen on, että meillä on paljon tekemistä tässä maailmassa, joten on turha miettiä liikaa kuolemanjälkeisiä asioita. Uskomme, että kuoleman jälkeen on jotain, ja luotamme siihen, että Jumala on oikeudenmukainen ja hyvä.

Jos pidit lukemastasi, tykkää Areiopagista Facebookissa, seuraa Twitterissä ja Instagramissa sekä tilaa kirjoitukset sähköpostiisi.

Kirjallisuus

Lebens Samuel (2020), The Principles of Judaism

Sacks Jonathan (2012), The Great Partnership: God, Science and the Search for Meaning

Artikkelikuva: Mick Haupt @ Unsplash

Kuva 1: Wikimedia Commons. CCO 1.0

Kuva 2: Wikimedia Commons. PD

Kuva 3: Wikimedia Commons. PD