Artikkeli / Rope Kojonen / 22.11.2022

Koraanin tieteellisten ihmeiden nousu ja tuho

Löytyykö Koraanista yliluonnollista tieteellistä tietoa? Suositun islamilaisen väitteen mukaan näin on, eli Koraani tiesi kertoa esimerkiksi alkuräjähdyksestä 1400 vuotta ennen teorian keksimistä. Kuitenkin myös useat muslimiteologit näkevät väitteen ongelmallisena. Tässä artikkelissa E. V. Rope Kojonen kertoo Koraanin tieteellisiä ihmeitä koskevien väitteiden suosiosta ja ongelmista.

Miten perustella toisinajattelijoille, että jokin pyhä kirja on todella Jumalan sanaa? Noin 50 vuoden ajan eräs muslimiapologetiikan keskeinen väite on ollut, että Koraani voidaan tunnistaa Jumalan ilmoitukseksi sen yliluonnollisesti sisältämän tieteellisen tiedon perusteella. Argumentin juuret juontavat ainakin ranskalaiseen lääkäriin Maurice Bucailleen (1920-1998). Saudien kuninkaallisen perheen palkkaamana lääkärinä työskennellyt Bucaille muistetaan nykyään hänen 1976 julkaistusta kirjastaan kirjastaan ”La Bible, le Coran et la science” (”Raamattu, Koraani ja tiede”), jonka perusväite on, että siinä missä Raamattu on täynnä tieteellisiä virheitä, Koraani ei missään kohden poikkea nykytieteestä, minkä selittää Koraanin jumalallinen alkuperä.

Muslimit innostuivat laajasti Bucaillen teoksesta, joka käännettiin pian kaikille muslimienemmistöisen maailman kielille. Sanomaa Koraanin tieteellisistä ihmeistä ovat levittäneet erityisesti saudit: Kuninkaallisen perheen sponsoroima, vuodesta 1983 pyörinyt ”Kansainvälinen komissio tieteellisistä merkeistä Koraanissa ja sunnassa” houkutteli länsimaisia tieteilijöitä anteliailla apurahoilla sanomaan myönteisiä asioita Koraanin ja nykytieteen yhteensopivuudesta. Muslimiteologi Muzaffar Iqbal kertoo kiinnostavasti vuoden 1982 kokouksesta, joka sitten johti komitean perustamiseen:

”Bucaillen teoksen julkaisusta ei kulunut kauaa siihen kun saudit kutsuivat Keith Leon Mooren (1925- 2019), anatomian professorin Toronton yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta seitsemänteen vuosittaiseen Saudi-Arabian lääketieteelliseen kokoukseen, joka pidettiin Dammanissa 1982. Moore luki kokouksessa Koraanin 23:12-14 käännöksen: ”Totisesti muovailimme ihmisen puhtaasta savesta. Sitten sijoitimme elon siemenen varmaan suojaan. Senjälkeen kehitimme siemenestä verenalun, ja hyytyneestä verestä kehitimme lihanrungon; lihanrungossa rakensimme luut ja luut ympäröimme lihalla. Tämän jälkeen saatoimme hänet uuteen hahmoon. […]” Moore otti sitten muovailuainetta taskustaan, muovasi sen muistuttamaan sikiötä 28 päivän ikäisenä ja teki siihen hampaillaan jäljet. Tätä hän sanoi sikiön tarkaksi kopioksi, hampaanjälkien kuvatessa sikiön somiitteja (eli selkärangan ja lihasten alkujaokkeita). “Allahu Akbar!” Huusivat pöydän ympärillä kerääntyneet saudit, innostus täytti huoneen ja uutinen kantautui Kuninkaalle asti.” 

Sikiönkehitystä koskevan tiedon ihme ei jäänyt ainoaksi esimerkiksi modernin tieteen, Koraanin ja hadith-kirjallisuuden vastaavuuksista. Kansainvälisen komission kokouksiin saapuneet sadat muslimitieteilijät ja oppineet katsoivat löytävänsä Koraanista myös muun muassa valonnopeuden, alkuräjähdyksen, kvanttimekaniikan, ääniaaltoja, laserin ja sähkön ajatukset, geologisia teorioita ja paljon muuta. Kirjojen lisäksi väitteiden levitys jatkuu edelleen myös miljoonien lentolehtisten, puheiden ja Youtube-videoiden kautta. Kyseessä on yksi suosituimmista muslimien apologeettisista argumenteista, ja siihen viitataan myös monissa kääntymiskertomuksissa keskeisenä syynä uskoa Koraanin olevan Jumalan sanaa. Suomessakin on levitetty muun muassa Maurice Bucaillen, Ahmed Deedatin ja Zakir Naikin väitteitä aiheesta. Esimerkiksi Helsingin muslimit -yhdistys vetoaa verkkosivuillaan Koraanin sisältämään tieteelliseen tietoon sen jumalallisen alkuperän todisteena.

Maailmalla useat muslimioppineet ovat kuitenkin olleet jatkuvasti hyvin kriittisiä Koraanin ja hadith-kirjallisuuden väitettyjen tieteellisten ihmeiden ajatusta kohtaan, ja uuden sukupolven muslimiteologit ja apologeetat vaikuttavat olevan luopumassa väitteestä. Esimerkiksi edellä mainitsemani Muzaffar Iqbal kertoo, että jo 1800-luvulla esiintyi kritiikkiä ”tieteellisten tafsirien” (Koraanin selitysteosten) kirjallisuuslajia kohtaan, sillä tällaisten selitysten jatsottiin ohittavan tekstien asiayhteyden, historiallisen merkityksen ja perinteisen tulkinnan. Ajatusta tieteellisistä ihmeistä ovat kritisoineet myös esimerkiksi tiede ja usko-keskustelussa aktiivinen Shoaib Malik, apologeetta Hamza Tzortsis (tosin vasta kannatettuaan ensin argumenttia vuosia), sekä lukuisat ei-muslimit. Seuraavassa tarkastelen, miten tieteellisten ihmeiden ajatusta on arvioitu. 

Tieteellisiä ihmeitä ilman määrää?

Lukijan voi olla helpompi ymmärtää ihmeväitteiden ongelmia, kun otamme muutaman esimerkin, jossa kristityt ovat argumentoineet hieman vastaavalla tavalla – vaikkakaan ajatus Raamatun tieteellisistä ihmeistä ei ole saavuttanut kristittyjen parissa lainkaan vastaavaa suosiota. Esimerkiksi 2. Pietarin kirjeessä (3:10) todetaan, että Herran päivänä ”taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat.” Jotkut (varsin harvat) kristityt ovat nähneet tämän ennustavan maailmanloppua ydinsodassa, koska ydinräjähdyksessä tapahtuu alkuaineiden (atomien) hajoaminen. Päätelmää ei kuitenkaan voi sanoa tekstin itsensä opetukseksi tai tieteelliseksi ihmeeksi, sillä siinä ei ole kyse tekstin itsensä tulkinnasta lähtien sen sanomasta ja ympäristöstä, vaan tietyn tieteellisen teorian lukemisesta sisään tekstiin. Tekstinkohta on täysin järkevästi ymmärrettävissä ilmankin ajatusta, että siinä olisi tarkoitus puhua ydinsodasta. Alkuaineiden hajoamisesta pystyttiin puhumaan tuona aikana tunnetuilla käsitteillä. Tyypillisesti väite yliluonnollisesta ihmeestä edellyttää, että näin selvää luonnollista selitystä ei ole. Jos esimerkiksi katolisen kirkon ihmeiden tutkintakomitea löytää luonnollisen selityksen väitetylle pyhimyksen tekemälle ihmeelle, ei tämä ihme enää kelpaa todistusaineistoksi. Kun 2. Pietarin kirjeen teksti pystytään siis ymmärtämään muutenkin kuin nykyisen ydinfysiikan avulla, ei yhteensopivuutta nykytieteen kanssa siis voi pitää todisteena Raamatun jumalallisesta alkuperästä. 

Pohditaan toisena esimerkkinä Jobin kirjan tekstiä, jonka mukaan Jumala ripustaa maan ”tyhjyyden päälle” (Job 26:7). Jotkut kristityt ovat pitäneet tätä tieteellisenä ihmeenä: kuinka voitaisiin tietää vuosituhansia ennen tieteen syntyä, että Maa-planeetta sijaitsee tyhjiössä? Kuitenkaan argumentti ei ole kovin vakuuttava. On vain kaksi mahdollisuutta: että Maa on jonkin päällä, tai että se ei ole. Näin ollen satunnaisella arvauksella olisi 50% mahdollisuus osua oikeaan, mikä ei ole vielä kovin kummoinen ihme. Jobin kirjassa myös puhutaan toisaalla maan pylväistä tai perustuksista (Job 38:6), eikä sen runomuotoista tekstiä ole selvästi tarkoitettu kaikkialla kirjaimellisesti luettavaksi. Tässä ongelmana on siis myös tekstin valikointi irrallaan asiayhteydestään (vain yhden asian paljon muutakin sisältävässä tekstissä sanotaan olevan tieteellinen ennustus) sekä ennustuksen yllättävyyden liioittelu suhteessa tuolloin saatavilla olevaan tietoon. 

Juuri samat kolme ongelmaa, (1) tieteellisen teorian lukeminen sisään tekstiin, (2) tekstin valikointi tai vääntely irralleen asiayhteydestään sekä (3) ennustuksen yllättävyyden liioittelu, löytyvät myös väitteissä Koraanin tieteellisistä ihmeistä. Esitän tästä kolme esimerkkiä: Edellä mainitun sikiönkehityksen, raudan alkuperän sekä alkuräjähdysteorian.

Ihminen verihyytymästä ja sikiöntutkimus

Sikiönkehityksen kohdalla argumenttina on, että edellä lainattu Koraanin suuran 23:12-14 ihmisen syntyminen siemenestä, sitten hyytyneestä verestä (”alaqah”), ja tämän jälkeen luiden ja lihasten rakentuminen olisi tieteellisesti ihmeellisen tarkka. Väite tekstin ihmeellisyydestä saattaa hämmästyttää lukijaa, sillä kuvaus ihmisen syntymisestä siemenestä näyttää ensilukemalta olevan normaalia muinaista biologiaa eikä vastaa nykytieteen käsitystä. Tekstistä esimerkiksi puuttuu tieto siemenen ja naisen munasolun yhdistymisestä, eikä alkio ole missään vaiheessa ole hyytynyttä verta, vaikka on ymmärrettävää, että varhaisten keskenmenojen havainnointi voisi luoda tällaisen vaikutelman. Termiä ”alaq” käytettiinkin alkion varhaisvaiheista arabialaisessa runoudessa jo ennen Muhammedia, juuri kamelien keskenmenon kuvauksessa.  Luiden rakentuminenkaan ei todellisuudessa tapahdu ennen lihaksia, vaan nämä tapahtuvat samanaikaisesti.

Väite tieteellisestä ihmeestä kuitenkin perustuu ajatukseen, että Koraanin arabia on käännetty tässä väärin. ”Hyytynyt veri” kylläkin vastaa myös klassisten islamilaisten kommentaarien näkemystä, mutta sana ”alaqah” voidaan argumentin mukaan kääntää myös verta imeväksi “iilimadoksi” tai “roikkuvaksi asiaksi”, mitä sikiö väitetysti muistuttaa tietyssä kehitysvaiheessa. Koska sikiö on riippuvainen äidin verestä, katsotaan tämän edelleen tekevän vertailun iilimatoon järkeväksi. Kohdassa mainittu ”lihanrunko” puolestaan on arabiaksi ”mudghah” joka tarkoittaa syötäväksi (siis pureskeltavaksi) sopivaa lihapalaa. Juuri tähän tulkintaan perustui saudien haltioituneisuus siitä, että Moore aiemmassa lainauksessa väitti tekemiensä hampaanjälkien muistuttavan tarkasti sikiön somiitteja.

Väite sikiönkehityksen tieteellisestä ihmeestä perustuu siis tekstin valikoivaan lukutapaan, jossa kullekin arabian sanalle koetetaan valikoida moderniin tieteeseen edes etäisesti sopiva merkitys. Teksti itsessään on täysin ymmärrettävissä myös ilman tieteellistä ihmettä, eikä embryologian yksityiskohtia ole historiallisesti saatu luettua tekstistä ulos (eksegeesi), vaan ainoastaan tekstiin sisään lukemalla (eisegeesi), siis vääntelemällä ja valikoimalla sanakirjasta mahdollisimman sopivat merkitykset kullekin sanalle. Näin on rakennettu tietty epätodennäköinen lukutapa vastaamaan mahdollisimman hyvin tiedettä.

Embryologian yksityiskohtia ei ole historiallisesti saatu luettua tekstistä ulos (eksegeesi), vaan ainoastaan tekstiin sisään lukemalla (eisegeesi)

Sen lisäksi, että lukutapa ei vastaa historiallista Koraanin tulkintaa, on kuitenkin myös väitetty vastaavuus tieteellisesti epäilyttävä. Esimerkiksi somiitit ovat kohoumia, kun taas purujäljet ovat painaumia. ”Mudghah” ei itsessään tarkoita jo valmiiksi pureskeltua lihapalaa, eikä puremisesta jää normaalisti lihapalaan samanlaisia selvärajaisia jälkiä kuin Mooren muovailuaineeseen. Iilimato puolestaan ei muistuta sikiötä edes ulkonäöltään missään vaiheessa muuta kuin hyvin ylimalkaisesti ja pinnallisesti tarkasteltuna: sikiön sisäinen anatomia on aivan erilainen eikä se esimerkiksi syö äidin verta. Ajatus sikiön riippuvuudesta äidistään toki oli osa jo muinaista biologiaa, joten tämän toteaminenkaan ei edellyttäisi ihmeellistä tieteellistä tietoa, jos sen tosiaan voisi osoittaa näkyvän tekstissä.

Yhteenvetona vaikuttaa siis siltä, että Koraanin sikiönkehityksen kuvauksesta on hyvin vaikea löytää tieteellistä ihmettä. Vaatii pikemminkin työtä argumentoida, että kuvaus on riittävän epämääräinen välttääkseen ristiriidan nykytieteen kanssa – näin koettaakin tehdä esimerkiksi Hamza Tzortsis, jonka mukaan Jumala on tarkoituksella jättänyt ilmaisut monitulkintaisiksi. Vertailun vuoksi Raamatun kuvaus sikiönkehityksestä on huomattavasti epämääräisempi – Psalmi 139:14 toteaa vain, että ” Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut” ja siirtyy tästä suoraan hengelliseen opetukseen, että ”minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä.”

Rautaa taivaasta ja alkuräjähdys

Toinen käsittelemäni suosittu ihmeargumentti argumentti perustuu raudan alkuperään. Koraanin ”Raudan suuran” mukaan ”Me olemme myös antaneet raudan, johon on kätketty suuri voima ja josta on hyötyä ihmiskunnalle” (Suura 52:25). Kirjaimellisesti käännettynä tässä sana ”antaneet” on ”anzalna”, joka tarkoittaa ”lähettää alas”. Tämän tulkitaan olevan tieteellinen ihme, sillä Maapallon rauta on tosiaan suurelta osin peräisin avaruuden meteoriiteista. Kuinka sitten ajan ihmiset olisivat voineet tietää tämän, ellei Jumala sitä ilmoittanut? Näin kysyy esimerkiksi muslimiapologeetta Zakir Naik.

Väitteessä on kaksi pääongelmaa. Ensinnäkin Koraani käyttää samaa ilmaisua ”lähettämisestä alas” (anzalna) myös monista muista asioista, kuten lehmistä (K39:6), vaatteista (K7:26) ja ruuasta (K10:59). Kuitenkaan kukaan ei väitä, että lehmät olisivat Koraanin mukaan peräisin avaruudesta. Näin ollen olisi eisegeettistä valikoimista ajatella, että yhdessä tapauksessa sana tarkoittaa vain antamista (eli lähettäminen tapahtuu metafyysisessä merkityksessä), kun taas toisessa kirjaimellista avaruudesta lähettämistä, kun teksti ei itse sano tätä. Kyse ei siis ole tieteellisestä ihmeestä, vaan tekstin lukemisesta tieteen mukaisena. 

Lisäksi muinaiset ihmiset ajattelivat laajemminkin, että rauta on peräisin taivaasta. Esimerkiksi egyptiläisille rauta oli ”taivaan metalli” juuri siksi, että se oli peräisin meteoriiteista. Näin ollen tieto ei siis edes täyttäisi ihmeen kriteerejä, vaan raudan alkuperä oli tiedettävissä muutenkin.

Kolmas suosittu argumentti perustuu alkuräjähdyksen löytämiseen Koraanista. Suurassa 21:30 kysytään, ”Eivätkö uskottomat huomaa, että taivaat ja maa olivat sulkeutuneet, kunnes Me erotimme ne toisistansa?” Suura 41:11 sanoo ”sitten tuli vuoro taivaan, joka oli pelkkää usvaa, ja hän sanoi sille sekä maalle: ”Tulkaa esiin kumpikin, suosiolla tai vastahakoisesti.” Ja ne sanoivat kumpikin: ”Me tulemme suosiolla.”” Esimerkiksi Zakir Naik päättelee näiden jakeiden kuvaavan alkuräjähdystä, jossa kaikki aines on aluksi pakkautuneena yhdeksi, kunnes se erottautuu. Taivaan alkuperää ”usvana” Naik pitää yhtäpitävänä alkuräjähdysteorian kanssa, jonka hän ymmärtää opettavan, että aine oli alussa suurena tähtisumuna. 

Tässä tekstien tulkinta on taas tarkoitushakuista ja kontekstista eroon vääntävää. Ajatus taivaiden ja maan erottamisesta on yleinen muinaisissa kulttuureissa ja löytyy myös esimerkiksi Gilgameshin eepoksesta, jossa ”taivaat erotettiin maasta”. Myös Raamatun luomiskertomuksessa näkyy maan ja taivaan erottaminen ja nimeäminen. Koraanin tapa kuvata asiaa ei siis poikkea olennaisesti kulttuuriympäristöstä.

Koraanin 41. suuran osalta (”usvasta” luominen) Naik erottaa jakeen asiayhteydestään. Ennen sanoja ”sitten tuli vuoro taivaan” on jo kuvattu Maan luominen jakeessa 41:10. Tämä järjestys, jossa Maa tulee ennen taivasta, on päinvastainen kuin alkuräjähdyksessä. Tulkintaa tukevat myös lähes kaikki varhaiset ja klassiset kommentaattorit – esimerkiksi vaikutusvaltainen Ibn Kathir (1300-1373) selittää, että ”Allah sanoo tehneensä Maan ensin, koska se on perustus, ja perustus tulee rakentaa ensin, sitten vasta katto.” Jae 41:12 puolestaan jatkaa todeten, että Jumala järjesti taivaan ”seitsemäksi taivaaksi”, mikä ei myöskään vastaa tieteellistä käsitystä kosmoksen luonteesta, vaan on versio muinaisesta juutalais-kristillisestä seitsemän taivaan kosmologiasta (ks. Serafim Seppälä, Taivaalliset voimat, 2016).

Islamilaisessa tulkinnassa (mm. Jalajel 2009) Koraanin luomiskertomuksen ja alkuräjähdysteorian järjestyksen poikkeavuutta selitetään esimerkiksi toteamalla, ettei Suuran 41 kuvausta ole pakollista ymmärtää kronologisessa järjestyksessä eteneväksi tai tieteellisyyteen pyrkiväksi kuvaukseksi. Tieteellistä ihmettä tekstissä ei kuitenkaan vaikuta löytyvän. Alkuräjähdystä ei ole mahdollista lukea jakeesta irrallaan nykytieteestä, vaan tekstiä on valikoitava ja väännettävä tulkinnan mahdollistamiseksi. Tekstin ominaisuudet on mahdollista ja järkevämpääkin selittää muuten kuin tieteellisenä ihmeenä, jolloin ihmeväite jää perusteettomaksi.

Alkuräjähdykseen on liitetty myös Koraani 51:47, jonka mukaan “taivaan olemme Me voimallamme kohottanut korkealle ja totisesti tehnyt sen laajaksi.” Taivaan tulkitseminen “universumiksi” on kuitenkin moderni uutuus – seuraavassa jakeessa kuvataan vastaavasti myös maan laajentaminen. Historiallisessa kontekstissaan jakeet on uskottavasti ymmärretty näkyvän taivaan ja maan laajentamisena. Kosmoksen laajenemisen ja Koraanin yhteyksien todisteena käytetään myös muita käännösratkaisuja: Esimerkiksi Helsingin muslimit käyttää jakeesta käännöstä, jossa loppuosa kuuluu “totisesti Me tasaisesti laajennemme sitä.” Sanat “tasaisesti” puuttuvat kuitenkin arabiankielestä ja useimmista käännöksistä, eikä sanoja ole ennen nykyaikaa nähty viittausta siihen että avaruus olisi edelleen laajenemassa. Kriitikkojen mukaan tekstissä ei ole myöskään “laajennamme” verbiä, vaan substantiivi “laajentaja”, joka viittaa Jumalaan. Kyse ei joka tapauksessa ole myöskään aikakontekstissaan uudesta väitteestä, vaan ajatusta taivaiden laajentamisesta vaikuttaa pikemminkin seuraavan perinteistä Raamatullista ilmaisua siitä, kuinka Jumala “levitti” taivaan. Esimerkiksi Psalmin 104:2 mukaan Jumalan on “levittänyt taivaan”, samoin myös mm. Job 9:8, Jesaja 45:12 Jeremia 10:12 ja Sakarja 12:1.

Aleksanteri Suuri ja Litteä Maa

Koraanin tieteellisyyden tarkastelua ei oikein voi tehdä ohittamalla täysin monet Koraanin ja hadithien kohdat, jotka ei-muslimien mielestä vaikuttavat tieteellisesti virheellisiltä. Kristittyjen ja muslimien välisessä polemiikissa tiedettä onkin käytetty paitsi puolustamaan omia kirjoituksia, myös toisen osapuolen kritisoimiseen. Esimerkiksi alussa mainitsemani Maurice Bucaille ei väittänyt vaikutusvaltaisessa kirjassaan vain, että Koraani on tieteellisesti tarkka, vaan myös että tiede osoittaa Raamatun virheelliseksi.

Kaikille kristityille ei toki olisi edes ongelma, että Raamattu sisältäisi muinaista tiedettä osana Jumalan sanan mukautumista kulttuuriympäristöönsä, mutta monet kristityt ovat kuitenkin pyrkineet etsimään muita tulkintoja (esim. Loke 2018). Tutkijoiden keskustelu tästä aihealueesta voisi toivoakseni tuoda tähän usein poleemiseen keskusteluun reiluutta esimerkiksi johdonmukaistamalla käytettyjä kriteerejä. Jos pidämme oman uskontomme pyhien kirjoitusten kohdalla jotain tulkintamahdollisuutta järkevänä, toki samanlainen tulkinnallinen liikkumavara toki sallia myös toisen uskonnon edustajille.

Joidenkin selitysten siirrettävyys uskontojen välillä ei kuitenkaan tarkoita, ettei toisen uskonnon pyhässä kirjassa voisi olla aidosti myös ongelmallisempia kohtia, tai ettei jotain strategiaa voisi olla vaikeampi soveltaa Koraanin kuin Raamatun kohdalla (tai päinvastoin). Otan nyt tässä siis yhden esimerkin siitä, miten selitysten jaettavuutta voisi koettaa arvioida: keskustelun auringon liikkeestä ja litteästä Maasta.

Kristillistä keskustelua Maan muodosta on kuvattu sekä Luominen ja evoluutio -kirjassani että Areiopagilla.  Lyhyesti sanottuna litteä Maa ei ole koskaan ollut valtavirran näkemys kristillisissä piireissä ja keskiajan kirkko tiesi kyllä Maan olevan pallon muotoinen kreikkalaisten filosofien työn perusteella. Löytyy kuitenkin joitakin litteää Maata kannattaneita kristittyjä, joiden mukaan Raamattu opettaa selvästi litteää Maata. Näiden vaikutus oli erityisen suurta itäisessä, erityisesti Lähi-Idän kristikunnassa. Litteän Maan seikkaperäisin puolustaja, egyptiläinen munkki Kosmas Indikopleustes (”Intianmatkaaja”) kertoo 500-luvulta peräisin olevassa teoksessaan Kristillinen Maantiede suureksi tukijakseen syyrialaisen piispan Aba I:n (500-luku), mikä kertoo litteän Maan näkemyksen vaikutuksesta Lähi-Idässä – kiinnostavasti myös nykyisen Arabian alueella.

Geosentrismin eli maakeskisen maailmankuvan kristityt perivät myös antiikin filosofeilta kuten Ptolemaiokselta (85-165). Näkemystä puolustettiin vielä Galileota vastaan sekä tieteellisin argumentein että Raamattuun vetoamalla: Kun Raamattu kuvaa Auringon liikkuvan (esim. Psalmi 19:6, ”Aurinko nousee kuin sulhanen hääteltastaan”), tulisi tämä geosentristien mukaan ymmärtää todellisen fysikaalisen liikkeen kuvaukseksi. Kristityt kuitenkin päätyivät ajan myötä siihen, että tämä teksti on parempi ymmärtää vain fenomenologiseksi eli kokemuksiin liittyväksi kuvaukseksi. Aivan kuten säätiedottaja voi puhua auringon nousun ja laskun ajoista tarkoittamatta samalla maakeskistä kosmologiaa, samoin myös Raamattu voi puhua auringon liikkeestä opettamatta, että aurinko todella laskee. 

Kristillisessä raamatunselityksessä kehiteltiin myös erottelu sen välillä mitä Raamattu opettaa ja mitä Raamattu ainoastaan sivuaa. Aivan kuten me voimme käyttää kulttuurissame yleisiä ilmaisuja vaikkapa “sydänsurusta” tarkoittamatta että mieli sijaitsee välttämättä sydämessä, samoin myöskään Raamatun käyttämistä kielikuvista ei voi suoraan päätellä, että tekstin tarkoitus olisi opettaa kulttuuristen kielikuvien taustalla mahdollisesti olevaa esitieteellistä kosmologiaa tai fysiologiaa. Galilein lainaaman kuuluisan lausuman mukaan “Raamatun tarkoitus on opettaa meille kuinka mennään taivaaseen, ei minne taivaankappaleet menevät”. Myös ajatus, että Jumala mukautuu Raamatussa ihmisen ymmärrykseen löytyy jo varhaisilta kirkkoisiltä, keskiajalta ja reformaattoreilta.

Miten nämä perustelut sitten liittyvät Koraaniin ja Islamiin? Tutkijat ovat argumentoineet kiinnostavasti, että syyrialais-kristilliset litteän Maan legendat ovat vaikuttaneet myös Koraanin sisältöön. Tämä liittyy ”Dhul-Qarnain” eli “Kaksisarvinen”- nimisen sankarin tarinaan Luolan Suurassa (K18:83-102). Koraanin kertomus alkaa yleisön pyynnöstä kertoa Kaksisarvisesta, mikä itsessään viittaa siihen, että kyseessä on ollut aikalaisten jo tuntema hahmo. Aleksanteri Suuri esiintyy kaksisarvisena esimerkiksi kolikoissa  ja hahmo ymmärrettiin Aleksanteriksi myös varhaisen islamin piirissä. Yalen yliopiston tutkija Kevin van Bladel on osoittanut Luolan Suuran kertomuksen vastaavan yksityiskohtaisesti Aleksanterista kiertänyttä syyrialaista legendaa, joka on sopivasti Koraania vanhempi. Koraanissa ja legendassa Kaksisarvinen/Aleksanteri löytää auringon nousun ja laskun paikat, joiden ominaisuuksia kuvataan. Auringon nousun paikassa asuu kansa, jolla ei ole kunnollista suojaa polttavalta auringolta; auringon laskun paikassa puolestaan on mutainen meri. Aleksanteri/Kaksisarvinen rankaisee pahantekijöitä, kulkee kahden vuoren erottamasta laaksosta, rakentaa muurin estämään Googin ja Maagogin kansojen invaasiota ennen maailman loppua, ja niin edelleen. Yksityiskohtaisempi vertailu löytyy van Bladelin artikkelin lisäksi myös tästä. Muita esimerkkejä Koraanin tavasta hyödyntää Raamattua ja juutalaiskristillisiä legendoja löytyy Gabriel Said Reynoldsin teoksesta The Quran and the Bible (2018).

Sarvipäinen Aleksanteri Suuri kuvattuna kolikossa

Kuten kristillisessä raamatuntulkinnassa, myös nykyislamilaisessa tulkinnassa Koraanin kuvauksia auringon noususta ja laskusta on yleisesti pidetty fenomenologisina eli kokemusmaailman kuvauksina, joitakin geosentrismin puolustajia lukuunottamatta. Jo keskiajalla esimerkiksi Ibn Kathir esitti Kaksisarvisen ainoastaan saavuttaneen paikat, jotka olivat niin pitkällä auringonnousun ja -laskun suuntaan kuin mahdollista, vaikka varhaisemmat kommentaattorit kuten Al-Tabari uskoivat tekstin tosiaan viittaavan tiettyihin paikkoihin. Fenomenologinen tulkinta – siis että teksti ainoastaan kuvaa ihmisten subjektiivista kokemusta auringon liikkeestä – vaikuttaa tässä tapauksessa hankalammalta kuin Raamatun kohdalla, koska teksti kuvaa tietyt paikat, joissa nousu ja lasku tapahtuu. Pyöreällä Maapallolla mikään paikka ei kuitenkaan ole toista lähempänä auringonnousua tai laskua. Myöskään kristittyjen käyttämää ”sivuaa, mutta ei opeta” erottelua ei ole yhtä helppoa soveltaa Islamiin, sillä jotkin auringon liikettä koskevista kuvauksista hadith-kirjallisuudessa (Bukhari 3199, Sunan Abu Dawud 4002) vastaavat nimenomaan kysymykseen ”mihin aurinko menee laskiessaan” eivätkä siis käytä auringon nousua ja laskua koskevia ilmaisuja opettaessaan jotakin muuta. Raamatussa ei löydy vastaavaa kohtaa, jossa esimerkiksi Jeesus tai joku profeetta olisi selittänyt opetuslapsille nimenomaan kosmologiaa vastauksena tästä esitettyyn kysymykseen – vaikka muuta selitettävää ja pohdittavaa toki löytyy. Olisi myös hankala ajatella, että Koraanin tekstin tarkoituksena on vain käyttää esi-islamilaista legendaa moraalisen opetuksen antamiseen väittämättä kertomusta todeksi. Tekstin moraalinen opetus ei näet tule kovin selvästi esiin, ja Koraani sanoo Jumalan antaneen Kaksisarviselle menestyksen. 

Jos olisin muslimi, nämä todistuskappaleet tuskin saisivat minua luopumaan uskostani, jos ajattelisin todistusaineiston muuten tukevan uskoa Koraaniin ja Islamiin. Ehkä suurempi ongelma voisi olla ylipäätään Kaksisarvisen ja Aleksanteri Suuren samaistaminen, jota monet nykymuslimit pitävät ongelmallisena, koska Aleksanteri ei ollut yksijumalainen (kuten Koraanin Kaksisarvinen) vaan jopa rakennutti temppeleitä pakanajumalille. Ongelma on johtanut joskus muslimeja uskonkriisiin tai jopa uskonnostaan luopumiseen (tähän liittyen ohessa kiintoisa kertomus erään entisen Isisin kannattajan älyllisestä matkasta. Kertomus on kiinnostava esimerkki siitä, mihin tekstin tieteellisyyden arviointi voi johtaa. 

Jotkut muslimit ajattelevatkin, ettei Koraania tulisi lukea tieteellisistä asioista puhuvana, vaan lähes pelkästään teologisena ja moraalisena kirjana. Tämä tarkoittaa kuitenkin myös ”tieteellisten ihmeiden” argumentista luopumista.

Miten tästä eteenpäin?

Muzaffar Iqbal näkee ”Koraanin tieteellisten ihmeiden” ajatuksen liittyvän laajempaan ”prekursorismin” taipumukseen muslimiajattelussa. Muslimienemmistöisen maailman tieteellinen perinne kuihtui valitettavasti kauan ennen lännessä tapahtunutta tieteellistä vallankumousta, mikä Iqbalin mukaan synnytti kolonialismin aikaan monille muslimeille psykologisen tarpeen puolustaa jotenkin Islamilaisen kulttuurin erityislaatuisuutta ja paremmuutta. Keino tähän löytyi muslimikulttuurin menneisyyden kunnian korostamisesta siinä määrin, että länsimaisen tieteen löytöjen oli sanottava perustuvan pohjimmiltaan muslimien ja islamilaisen perinteen jo sisältämiin oivalluksiin. Esimerkiksi evoluutiota ei keksinytkään Darwin vaan al-Biruni (973-1050), aurinkokeskisyyden oivalsi Kopernikuksen sijaan al-Tusi (k. 1274), lentokoneen toimintaperiaatteet keksi Wrightin veljesten sijaan Abbas Ibn Firnas (809-887) ja niin edelleen.

Iqbalin mukaan tässä näennäisen tieteellisessä apologetiikassa on se ongelma, että se saattaa epäuskottavilla ja epähistoriallisilla väitteillään islamilaisen apologetiikan naurunalaiseksi sekä aiheuttaa muslimeille virheelliseksi osoittautuessaan uskonkriisejä. Jos apologeetat ovat levittäneet näin syvästi virheellistä perustelua Koraanin jumalallisuudesta, voi tämä saada epäilemään kaikkea muutakin heidän sanomaansa. Samalla virheelliset prekursoristiset väitteet voivat heittää epäilyksen varjon keskiajan ja renessanssiajan muslimien aitojen ja merkittävien kontribuutioiden ylle. Keskiaikaisten muslimien (ja muslimienemmistöisessä maailmassa työskennelleiden muiden uskontojen edustajien) panos matematiikkaan, lääketieteeseen ja tähtitieteeseen oli merkittävä, ja tämän pitäisi Iqbalin (2002) mielestä riittää sen osoittamiseksi, etteivät Islam ja tiede ole missään välttämättömässä ristiriidassa. Tästä perinteestä voisi hänen mielestään myös oppia tavan pitää Koraanin tulkinta ja luonnonfilosofia erillään sekä tavan tulkita Koraania lähtien kunkin jakeen ja Suuran omasta asiayhteydestä. 

Toinen Iqbalin tunnistama ongelma on se, että tämä apologetiikka nostaa tieteen skientismin eli tiedeuskon mallin mukaisesti ainoaksi tai ainakin kaikkein merkittävimmäksi kriteeriksi, jolla kulttuuria, moraalia ja uskontoa arvioidaan. Tämä tarkoittaa esimerkiksi filosofisen ja teologisen ajattelun arvon laskua, mikä on uskonnollisesti ongelmallista, sillä uskonnonharjoitus ei kuitenkaan historiallisesti perustu tieteeseen. Tässä Iqbal tulee varsin lähelle kristillisten ja ei-kristillisten filosofien länsimaissa esittämää tiedeuskon kritiikkiä. Niin merkittäviä kuin luonnontieteet ovatkin, on tosiaan ongelmallista, jos suhde tieteeseen olisi ainoa uskontojen arviointikriteeri, eikä esimerkiksi teologiselle keskustelulle ja teologisille perusteluille jäisi tilaa.

Iqbal katsoo, että tulevaisuudessa erityisesti muslimiopettajat ovat vaikutusvaltansa ja nauttimansa luottamuksen vuoksi avainasemassa Koraanin ”tieteellisten ihmeiden” ja ”prekursorismin” älyllisten ”virusten” vastaisessa taistelussa ja myyttien korjaamisessa. Uskoakseni myös muita uskontoja edustavat tutkijat voivat edelleen auttaa korjaamaan apologeettisten argumenttien virheitä. Vaikka uskontojenvälisessä keskustelussa on toki hyvä pyrkiä löytämään yhteistä maaperää, myös kriittinen keskustelu voi hyvällä tavalla haastaa korjaamaan ja parantamaan ajattelua tai käytäntöjä. Juuri se on esimerkiksi johtanut usean nykyisen muslimiteologin ajattelun muutokseen ”tieteellisiä ihmeitä” koskevien väitteiden osalta. Väitteet ovat olleet pitkään keskeinen osa islamilaista apologetiikkaa, joten muutos ruohonjuuritasolla saattaa olla hidasta, mutta oppineiden parissa se vaikuttaa olevan ainakin aluillaan. 

Pidätkö lukemastasi? Harkitse ryhtymistä kannatusjäseneksi

Kirjallisuutta

Bucaille, Maurice. 1976. The Bible, The Qur’an and Science: The Holy Scriptures Examined in The Light of Modern Knowledge. Kääntäneet Alastair D. Pannell & tekijä. Chicago, IL: Kazi Publications. Saatavilla os. https://www.cia.gov/library/abbottabad-compound/05/05FE5F5794F40677F5E7497B2F765530_The%20Bible,The%20Qur%27an%20&%20Science.pdf 

Iqbal, Muzaffar. 2002. Islam and Science. Farnham: Ashagate.

Iqbal, Muzaffar. 2022. Why Muslims, Especially Muslim Teachers, Should Get Vaccinated Against the Virus of Precursorism. https://mi.cis-ca.org/why-muslims-especially-muslim-teachers-should-get-vaccinated-against-the-virus-called-precursorism

Jalajel, David Solomon. 2009. Islam and Biological Evolution: Exploring Classical Sources and Methodologies. Master’s Thesis. Western Cape: University of the Western Cape. http://hdl.handle.net/11394/3459

Kojonen, E. V. Rope. 2021. Luominen ja evoluutio: miten usko ja tiede kohtaavat. Helsinki: Gaudeamus.

Loke, Andrew. 2018. “Does the Bible Affirm Scientific Errors? A Reply to Denis Lamoureux. Science and Christian Belief.” https://www.academia.edu/37411251/Does_the_Bible_Affirm_Scientific_Errors_A_Reply_to_Denis_Lamoureux_Science_and_Christian_Belief_30_2018_116_133

Reynolds, Gabriel Said. 2018. The Qur’an and the Bible: Text and Commentary. New Haven, CT: Yale University Press.

Seppälä, Serafim. 2016. Taivaalliset voimat: juutalainen ja varhaiskristillinen enkelimaailma. Helsinki: Kirjapaja.

van Bladel, Kevin. 2008.”The Alexander Legend in the Qur’an 18:83–102.” Teoksessa Gabriel Said Reynolds, Toim. The Qur’an in Its Historical Context. London and New York, NY: Routledge. Saatavilla https://www.academia.edu/33727330/van_Bladel_2008_The_Alexander_Legend_in_the_Quran_18_83_102 .

Wikiislam: Islam and Science. https://wikiislam.net/wiki/Portal:_Islam_and_Science

Artikkelikuva: Ömer Haktan BulutUnsplash

Kuva 1: Muhammad AmaanUnsplash

Kuva 2: Wikimedia Commons. PD

Ylös