Kolumni / Rope Kojonen / 18.11.2014

Kiista älykkään suunnittelun liikkeestä, osa 1

Älykkään suunnittelun liike (Intelligent Design, ID) puolustaa ajatusta, että luonnonjärjestys sisältää merkkejä jonkinlaisen tuntemattoman suunnittelijan olemassaolosta ja toiminnasta. Ajatus luonnon suunnitelmallisuudesta on osa monenlaisia filosofisia ja uskonnollisia perinteitä, mutta ID-liikkeen argumentit ovat kiistanalaisia, koska liike haastaa evoluutioteorian riittävyyden. Mistä ID:ssä on sitten kyse?

Tässä kirjoituksessa esittelen hieman älykkään suunnittelun liikettä koskevaa keskustelua. Kirjoitus perustuu lektioon, jonka pidin väitöstilaisuudessani 22.10. 2014 puolustaessani väitöskirjaani Intelligent Design: A Theological and Philosophical Analysis.

Älykkään suunnittelun liikkeen tarina

”Älykäs suunnittelu” määritellään usealla eri tavalla. Laajasti ymmärrettynä suunnittelussa on kyse vain ajatuksesta, että luonnonjärjestys sisältää jonkinlaisia merkkejä yli-inhimillisen älykkyyden olemassaolosta. Tällaisenaan ajatus on vanha, kuten esimerkiksi David Sedleyn tutkimus Creationism and its Critics in Antiquity osoittaa. Älykkään suunnittelun liike puolestaan viittaa 1980-ja 1990-luvuilla Yhdysvalloissa alkunsa saaneeseen ajattelijoiden joukkoon. Erottelu on tärkeä, sillä myös monet älykkään suunnittelun liikkeen kriitikoista puolustavat jollain tavalla yleistä suunnitteluajatusta. He eivät vain pidä siitä tavasta, jolla ID-liike ajatusta puolustaa.

ID:n kriitikot ja puolustajat ovat yhtä mieltä siitä, että Berkeleyn yliopiston oikeustieteen emeritusprofessori Phillip Johnson oli liikkeen alkuaikojen keskeinen johtaja ja visionääri. Oli vuoden 1987 lokakuu ja Johnson vietti vuoden pituista sapattivapaata Lontoossa. Sapattivapaat vietetään yleensä tutkimustyössä, mutta Johnson ei oikein löytänyt sopivaa aihetta.

Tutkimustyönsä lisäksi Johnson oli muutenkin etsimässä elämälleen uutta suuntaa: hän oli kääntynyt evankelikaaliseen kristinuskoon jonkin aikaa sitten. Uusi suunta löytyi lopulta kirjakaupasta, jossa Richard Dawkinsin ja Michael Dentonin evoluutioteoriaa käsittelevät kirjat oli asetettu vierekkäin. Dawkinsin teoksen mukaan evoluutioteoria voi selittää kaiken biologian mutkikkuuden, ja samalla paljastaa meille maailman, jolla ei ole jumalallista tarkoitusta.

Dentonin mielestä evoluutioteoria puolestaan oli ”teoria kriisissä”, ja biologian ihmeellisyyksien selittämiseksi olisi palattava vanhaan suunnitteluajatukseen. Johnsonin mielestä kirjojen erimielisyys oli kiinnostavaa, sillä molemmat kirjoittajista olivat biologeja. Miten oli mahdollista, että kaksi biologia voi vetää näin erilaisia johtopäätöksiä tutkimusaineistosta? Voisiko olla niin, että johtopäätöksiä ajaa ainakin osin myös ideologia ja filosofia?

Tässä eri näkökulmien kohtaamisessa Johnson löysi lopulta itseään kiinnostavan tutkimusaiheen. Biologiset kysymykset olivat tosin kaukana oikeustieteen kysymyksistä, mutta Johnson uskoi, että hänen kokemuksensa oikeussaliretoriikan analyysissa auttaisi häntä näkemään keskustelun retoriikan ohi ja tunnistamaan kunkin argumentin keskeiset ongelmat.

Johnsonin mielestä Dentonin argumentit voittivat selvästi Dawkinsin. Johnson piti luomis-evoluutiokeskustelu myös teologisesti merkittävänä, ja väitti, että kulttuurimme näkemykset alkuperäkysymyksistä ohjaavat lopulta näkemyksiämme myös ”kaikista muista tärkeistä kysymyksistä.” Johnson alkoi keskustelemaan ajatuksistaan aluksi yksityisesti, mutta jo neljän vuoden päästä julkaistiin myös Johnsonin kirja Darwin on Trial (1991).

Vaikka suurin osa tutkijayhteisöstä ei hyväksynyt Johnsonin johtopäätöksiä, hänen näkemyksilleen löytyi kuitenkin myös ymmärtäjiä, ja varsinkin tavallinen kansa piti ID:stä laajasti. Johnsonin ohella ID-liikkeen keskeisiksi ajattelijoiksi nousivat pian myös matemaatikko-teologi William Dembski, biokemisti Michael Behe, tieteenfilosofi Stephen C. Meyer, sekä biologit Paul Nelson ja Jonathan Wells.

Omassa tutkimuksessani olen keskittynyt ID-keskustelun teologiseen ja filosofiseen puoleen, mutta olen silti sanonut jotain myös keskustelun luonnontieteellisestä puolesta. Keskustelun kaikilla osapuolilla on tosiaan myös empiirisiä argumentteja, joita ei voi sivuuttaa.

Analyysini perusteella minulle tuli kuitenkin selväksi, että teologia ja filosofia vaikuttavat tosiaan kaikkien keskustelun osapuolten ajatteluun. ID-liikkeellä itsellään on selvästi myös uskonnollisia motiiveja: näkemys evoluutio-ja luomiskäsitysten kulttuurisesta merkityksestä antaa liikkeelle energiaa. Toisaalta kuitenkin myös ID:n kriitikoilla on tyypillisesti omat filosofiset ja teologisetkin näkemyksensä.

Johnson oli oikeassa siinä, ettei Dawkinsin varmuus vaikkapa elämän synnyn luonnollisesta selittämisestä perustu vain luonnontieteeseen, vaan myös filosofisiin tai jopa teologisiin näkemyksiin, kuten ”aukkojen Jumalan” kammoksumiseen. Keskustelussa eri osapuolten esittämien filosofisten ja teologisten argumenttien merkitys pitäisi mielestäni tunnustaa yleisemmin.

ID ja kreationismi

Tutkimuksessani keskityin älykkään suunnittelun liikkeen ajatusten analyysiin. Ehkä joku voi kysyä, onko tähän edes järkevää käyttää energiaa? ID-liikkeellähän on myös poliittinen puolensa, ja useiden kriitikoiden mielestä juuri se on ID:ssä keskeisintä. Esimerkiksi Barbara Forrest ja Paul Gross ovat argumentoineet kirjassaan Creationism’s Trojan Horse (2004), että ID on pikemminkin lainopillinen strategia kuin älyllinen liike. Tätä tukevaa todistusaineistoakin voidaan esittää.

Vuonna 1987 (jolloin Johnson vieraili Englannissa sapattivapaalla) tapahtui myös merkittävä kreationismia koskeva oikeudenkäynti. USA:n korkein oikeus päätti kieltää ”tieteellisen kreationismin” opetuksen kouluissa, koska tällaisen kouluopetuksen katsottiin antavan tietylle uskonnolliselle näkemykselle valtion tuen perustuslakia rikkovalla tavalla. Samaan aikaan valmisteltiin uutta kreationistista oppikirjaa nimeltään Of Pandas and People. Korkeimmat oikeuden päätöstä edeltävät käsikirjoitusversiot puolustavat ”kreationismia”, päätöksen jälkeisissä versioissa sana ”kreationismi” on korvattu ”älykkäällä suunnittelulla.”

Monet ovat vetäneet tästä sen johtopäätöksen, että ID keksittiin kiertämään tieteellisen kreationismin opetukselle asetettuja rajoituksia. Jos näkemys suunnittelusta voitaisiin pukea mahdollisimman uskonnollisesti neutraaliin muotoon (kuten ID yrittää), niin sitä voitaisiin vielä opettaa kouluissa.

Poliittinen tilanne on epäilemättä vaikuttanut ID-liikkeen strategiaan ja sen saamaan suosioon. Salaliittoteoria kuitenkin ajautuu vaikeuksiin laajemman todistusaineiston kohdalla. Jos tosiaan oli olemassa salaliitto, jonka tarkoituksena oli jatkaa kreationismin opetusta kouluissa uudella nimellä, ja jos Phillip Johnson oikeustieteen professorina ja ID-liikkeen keskeisenä luojana oli tämän salaliiton takana, niin olettaisi Johnsonin itse käyttäneet alusta asti käsitettä ”intelligent design.”

Näin ei kuitenkaan ole. Sen sijaan Johnson puolustaa kirjassaan Darwin on Trial avoimesti kreationismia, jonka hän tosin määrittelee hyvin pelkistetyllä tavalla. Hän tahtoo argumentoida vain, että on olemassa jonkinlainen yliluonnolllinen luoja tai suunnittelija, eikä määritä tarkkaan edes sitä, miten tämä Luoja on toiminut. Luoja on Johnsonin mukaan voinut toimia myös evoluution kautta, kunhan se on havaittavissa ohjatuksi evoluutioksi, eikä ole Dawkinsin kuvaama sokea prosessi. Käsite ”älykäs suunnittelu” yleistyi uudessa liikkeessä vasta myöhemmin.

Kreationismi-sanasta luopuminen on selvästi osin taktinen päätös (ei salaliitto), jolla halutaan painottaa ID:n tieteellistä luonnetta. Toisaalta taustalla on myös älyllisiä syitä. Nykyisen ID-liikkeen mielestä luonnon suunnitelmallisuuden tunnistaminen ja suunnittelijan päätteleminen Jumalaksi ovat kaksi eri askelta. Tässä ID-liike on itse asiassa samalla kannalla kuin jotkut suunnitteluargumenttien filosofiset kriitikot, kuten skottifilosofi David Hume (1711-1776).

Minimalismin taustalla on myös älyllisiä, ei vain strategisia ja poliittisia syitä. Erilaisessa poliittisessa tilanteessa ID-ajattelijat tosin luultavasti painottaisivat paljon nykyistä enemmän, kuinka järkevää heidän mielestään on identifioida ”älykäs suunnittelija” kristinuskon Jumalaksi.

Esimerkiksi tieteenhistorioitsija Donald Yerxa huomauttaakin, että 1980-luvulla oli jo muutenkin tapahtumassa siirtymää uuteen, minimalistisempaan kreationismin muotoon. Monet olivat pettyneitä laajempaan kreationistiseen argumentaatioon, mutta ajattelivat kuitenkin, että biologinen suunnitteluargumentti oli edelleen vahva. ID keskittyy tätä linjaa seuraten suunnitteluargumenttiin ja naturalistisen tieteen haastamiseen. Oikeuden päätökset ehkä edesauttoivat tätä trendiä, mutta se vaikuttaa olleen olemassa jo muutenkin.

Poliittisen historian lisäksi on syytä tarkastella myös yksittäisten ID-ajattelijoiden älyllistä kehitystä. Esimerkiksi merkittävän ID-ajattelijan, biokemisti Michael Behen henkilöhistoria sopii huonosti salaliittoteorioihin. Katolilainen Behe ei kasvanut kreationistiksi, vaan häntä opetettiin jo lapsesta asti hyväksymään evoluution ja luomisen yhteensopivuus.

Kreationismi-sanan määrittely varhaisessa ID-kirjallisuudessa on siis minimalistinen. ID:n määrittely kreationismiksi riippuu laajemminkin sanan määrittelystä. Jos kreationismilla tarkoitetaan yksinkertaisesti uskoa Luojaan yhdistettynä, niin ID on kreationismia, mutta samalla määritelmällä myös esimerkiksi teistinen evoluutionäkemys on kreationismia, koska siinäkin uskotaan Luojaan. Tämäntyyppistä määritelmää käyttäen esimerkiksi Niall Shanks kutsuukin myös ID-liikkeen terävää kriitikkoa Kenneth Milleria ”kosmologiseksi kreationistiksi.” Jos puolestaan kreationismi edellyttää esimerkiksi Raamatun asettamista suoraan tieteen ohjaajaksi, niin ID ei ole kreationismia.

Suunnitteluargumenteista

ID:n tarkastelemista älyllisellä tasolla puolustaa myös se, että liikkeen ajattelun keskuksessa on juuri suunnitteluargumentti, jonka mukaan luonto jollain tavalla paljastaa Luojan olemassaolon. ID-liike katsoo, että samalla kun luonnontieteet paljastavat luonnonjärjestyksen mutkikkuuden, ne paljastavat myös todistusaineistoa jonkinlaisesta suunnittelijasta. Keskustelua ID:stä ei voida ymmärtää tuntematta tätä ajatusta ja keskittymällä vain sen poliittiseen puoleen. Argumentteja ei voi haastaa tai puolustaa vain puhumalla politiikkaa. Tutkimukseni useimmat luvut keskittyvätkin juuri suunnitteluargumentin analyysiin.

Vaikka keskityn ID:n älylliseen puoleen, väitän kuitenkin, että politiikka vaikuttaa keskusteluun vääristävällä tavalla. Juuri poliittiset syyt ajavat molempia osapuolia esimerkiksi keskittymään itse argumenttien kannalta epäkiinnostavaan kysymykseen siitä, onko ID luonnontiedettä vai ei. ID:n kriitikkojen on väitettävä ettei ID ole vain huonoa tiedettä, vaan että se ei voisi edes periaatteessa olla tiedettä, vaikka ID:n perusargumentit pitäisivät paikkansakin. Vain täten voidaan varmistaa se, ettei ID:tä voi opettaa kouluissa USA:ssa. ID:n puolustajat haluavat näkemyksilleen luonnontieteen nimen tuomaa arvovaltaa, eivätkä siksi halua tyytyä kutsumaan argumenttiaan filosofiseksi tai teologiseksi.

Luonnontieteen määritelmä on mutkikas ja toistaiseksi ratkaisematon filosofinen ongelma. Asiaa mutkistaa se, että on olemassa monia erilaisia tieteitä, joista joissakin tosiaankin viitataan älykkäisiin suunnittelijoihin. Tieteessä käytettävät menetelmät valitaan tyypillisesti sen mukaan, mitkä menetelmät vaikuttavat tuottavan parhaita tuloksia jonkin asian ymmärtämisessä.

Tämän vuoksi esimerkiksi kemiassa, insinööritieteissä, psykologiassa, filosofiassa ja teologiassa käytetään varsin erilaisia menetelmiä. Luonnontiede ei itse tutki kaikkia kysymyksiä, vaan joissakin kohden erilaiset menetelmät ovat aidosti parempia. Reaalimaailman kysymyksissä joudutaan usein myös yhdistelemään useita eri menetelmiä ja rikkomaan tieteenalojen rajoja parhaiden vastausten saamiseksi. Tällaisena projektina myös ID esittää itsensä, ja sellaisena sen menestystä on arvioitava.

Luonnontieteen määritelmää keskeisempää onkin mielestäni kysyä myös ID-keskustelun kohdalla, miten hyviä argumentit ovat, ja mitkä menetelmät vaikuttavat lisäävän eniten ymmärrystä. Luonnontieteen määritelmä on tämän kannalta keskeinen kysymys vain silloin, jos sitä pidetään kaikissa mahdollisissa tapauksissa parhaana tai ainoana tapana saada tietoa. Jos puolestaan ajatellaan, että on olemassa myös luonnontieteen ulkopuolista tietoa ja järkeviä uskomuksia, niin ID-keskustelussakin voidaan keskittyä mieluummin argumenttien analyysiin.

Väitöskirja Intelligent Design: A Theological and Philosophical Analysis on saatavilla sähköisesti täältä.

Kirjoituksen toinen osa ilmestyy ensi torstaina. Tässä ensimmäisessä osassa käsitellyistä asioista voi hakea lisätietoa ja viitteitä erityisesti seuraavista luvuista:

ID-liike ja kreationismi: luvut 1.2 ja 2.1 (s. 15-22 ja 25-30)

ID:n erottelu Jumalan ja suunnittelijan välillä: luku 3.1 (s. 65-69)

ID-liikkeen ja luonnontieteen suhde: luvut 3.4. ja 3.5. (s. 85-105)

Kuva: Kevin C. Lee@Flickr.comCC BY-NC-SA 2.0.

Ylös