Kolumni / Olli-Pekka Vainio / 10.1.2017

Kardinaali Cusanuksen kumma kosmos

Nikolaus Cusanus (1401–1464) oli korkea-arvoinen katolisen kirkon teologi, joka muotoili huikeasti omaa aikaansa edellä olevaa kosmologista mallia. Teologis-filosofisten periaatteiden pohjalta hän ennusti oikein muun muassa Maan ja planeettojen ratojen muodon sekä monia muita nykytieteen omaksumia käsityksiä kosmoksesta.

Ptolemaioksen ja Aristoteleen ajattelun pohjalta syntynyt maakeskinen kosmologia piti pintansa aina myöhäiskeskiajalle asti. Kirkossa tämä malli oli hyväksytty hyvänä tieteellisenä selityksenä, joka näytti myös sopivan yhteen joidenkin raamatunkohtien kanssa. Malli joutui haastetuksi vasta Kopernikuksen ja Galileon myötä 1500-luvun loppupuoliskolla.

Nikolaus Cusanus itse.

Kuitenkin jo ennen Kopernikusta Nikolaus Cusanus esitti teoksessaan De Docta Ignorantia (Opittu tietämättömyys, 1440) mallin maailmankaikkeuden rakenteesta, joka oli joiltain osin jopa Kopernikusta edistyneempi. Cusanuksen kosmologia ei kuitenkaan pohjautunut empiirisiin kokeisiin vaan filosofis-teologisiin periaatteisiin.

Mitä Cusanus sitten tarkalleen ottaen esitti?   

Platonistisena filosofisena hän lähtee liikkeellä absoluuttisesta oliosta eli Jumalasta. Jumala ei ole kosmoksen osa, eikä löydettävissä kosmoksesta itsestään. Jumala ei myöskään vaikuta suoraan ja välittömästi kosmoksen osien liikettä. Sen sijaan hän on kaiken ensisijainen syy, ja hänen kauttaan kaikki on olemassa, mutta kosmoksen ja Luojan välillä on ääretön ero.

Tästä platonistisesta lähtökohdasta Cusanus vetää johtopäätöksen, että mikään maailmassa ei voi olla täydellistä samalla tavoin kuin niiden asioiden ideat ovat täydellisiä. Esimerkiksi meillä voi olla päässämme kuva täydellisestä ympyrästä, mutta me emme voi havaita missään täydellistä ympyrää. Siksi meidän ei tulisi esimerkiksi olettaa, että planeettojen radat (tai maapallon muoto) ovat täydellisiä ympyröitä, mikä oli kreikkalaisen filosofisen kosmologian lähtökohta. Sata vuotta myöhemmin Kepler huomasi, että Cusanus oli ollut oikeassa: planeettojen radat olivatkin elliptisiä. Samasta periaatteesta voitiin johtaa toinenkin periaate. Matematiikka yksin ei voi olla ratkaisevassa asemassa, vaan tarvitaan konkreettisia mittauksia, koska mikään ilmiö ei koskaan tapahdu kahdesti täsmälleen samalla tapaa.    

Riippuu näkökulmasta

Cusanus lähtee liikkeelle tunnustamalla perustavanlaatuisen fenomenologisen faktan: ”jokaisen tarkastelijan perspektiivistä näyttää aina silti, riippumatta siitä, onko hän Maassa, Auringossa vai jollakin toisella planeetalla, että hän on aina keskuksessa, joka ei liiku, ja kaikki liikkuu hänen ympäritsensä.” (DI 2.12.)

Yksinkertainen havainto ei välttämättä kuitenkaan anna todellista kuvaa kosmoksen luonteesta. Esimerkiksi jos matkaamme laivassa emme havaitse laivan liikettä, ellei meillä ole kiinnekohtaa laivan ulkopuolella. Satamasta laivaa tarkasteleva sen sijaan huomaa helposti laivan liikkeen. Tämä sama laki näyttää pätevän kaikkeen luotuun. Mikään ei ole koskaan olemassa vain itsessään vaan aina suhteessa johonkin toiseen. Näyttääkin siis siltä, että meillä ei ole erityistä syytä priorisoida omaa havaintokokemustamme ja päätellä siitä jotain omasta absoluuttisesta sijainnistamme. Samoin me emme voi ilmoittaa absoluuttista mittaa kahden objektin välisestä suhteesta, koska ne molemmat ovat liikkeessä. Cusanuksen liikettä ja suhteellisuutta koskevat kirjoitukset mainitaankin usein osana sitä jatkumoa, jonka huipentumana pidetään Einsteinin myöhemmin muotoilemaa suhteellisuusteoriaa.   

Cusanuksen mukaan kosmoksella ei ole varsinaista keskustaa. Kosmos ei kuitenkaan ole aktuaalisesti ääretön, mutta sillä ei myöskään ole rajapintaa. Tässä hän hyödynsi Tuomas Akvinolaisen käsitejaottelua negatiivisen ja privatiivisen äärettömyyden välillä. Vain Jumala on negatiivisesti ääretön eli hänellä ei voi olla rajaa, kun taas kosmos on privatiivisesti ääretön, mikä merkitsee sitä, että kosmoksen ulkorajaa ei ole mahdollista paikantaa.

Näin Cusanus sanoittaa uudelleen vanhan teosentrisen periaatteen, joka oli olennainen osa jo esi-kopernikaanista kosmologiaa:

”Vain Jumala on keskus, joka on yhtä etäällä kaikista pisteistä, koska vain Hän on äärettömän tasapuolinen. Jumala…on kosmoksen keskus. Hän on Maan keskus, kaikkien taivaan piirien keskus, ja kaiken mikä maailmassa on; ja samalla hän on myös kaiken uloin kehä.” (DI 2.11).

Jotkut pitivät maan sijaintia kosmoksen keskipisteessä arvon merkkinä. Tätä se ei kuitenkaan kreikkalaisen filosofian mukaan voinut olla. Päinvastoin. Maan sijainti oli merkki arvottomuudesta. Maa oli ikään kuin roskiksen pohja, minne kaikki arvoton putosi. Kun Cusanus poisti keskuksen kategorian, hän koki, että tämä merkitsi maan tosiasiallista arvonnousua; nythän maa oli kuin mikä tahansa muu taivaankappale, joita oli aiemmin pidetty mitä suurimmassa arvossa.  

Cusanuksen mallissa kosmos on ”tasa-arvoinen”. Mikään kosmoksen kolkka ei ole itsessään mitenkään erityinen, vaan samat lait vallitsevat kaikkialla. Tämän tunnetaan nykyisin nimellä ”kosmologinen periaate”, jolle antoi yleisesti tunnetun muodon Sir Isaac Newton teoksessaan Principia Mathematica (1687). Cusanus ajatteli myös, että muilla planeetoilla on asukkaita, samoin kuin Maassakin. Näitä olentoja hän piti ihmisiä älykkäämpinä ja hengellisessä arvossa korkeampina.

Kardinaalin perintö

Cusanuksen kosmologinen pohdinta nousee hänen teologisesta ajattelustaan ja sen varsinainen tähtäyspiste on kristillinen spiritualiteetti. Jos emme kykene kunnolla ymmärtämään edes maailmaa, kuinka voisimme kuvitella luonnollisin keinoin ymmärtää Jumalaa? Kyseessä on hengellinen harjoitus, joka on tyypillinen negatiivisen teologian perinteelle. Vain se, joka on luopunut ymmärryksestään, voi todella oppia jotain uutta. Tieto ja oivallus syntyvät hämmästyksestä. Tähän tähtää Cusanuksen kirjan otsikon termi ”opittu tietämättömyys”.  

Cusanuksen pohdinta nosti esiin kysymyksen Cusanuksen mallin ja panteismin suhteesta, johon Cusanus vastasi osoittamalla, että kyse ei ole Jumalan ja kosmoksen samaistamisesta, mikä ei hänen mallissaan edes ole lähtökohtaisesti mahdollista. Muutoin hänen pohdiskeluunsa suhtauduttiin myötämielisesti. Hänelle myönnettiin kardinaalin arvo, ja kirkon hierarkiassa häntä pidettiin paavista seuraavana.

On jossain määrin keskustelun alla, kuinka paljon Cusanus vaikutti suoraan häntä seuranneisiin tieteentekijöihin. Cusanusta huomattavasti radikaalimpi ajattelija oli Giordano Bruno, joka piti itseään tämän työn jatkajana. Bruno kuitenkin irtautui kristillisestä teologiasta ja lopulta hänet tuomittiin harhaoppisena kuolemaan. Cusanuksen tekstit tunnettiin kohtuullisen hyvin renessanssiajalla, ja varhaiset uuden kosmologian edustajat, filosofit ja tiedemiehet, kuten Descartes, viittasivat niihin todisteena uuden teoriansa raamatullisuudesta.

Cusanusta ei kuitenkaan usein mainita samassa lauseessa Galileon, Newtonin ja Einsteinin kanssa. Syynä tähän on Cusanuksen metodinen ero suhteessa kokeellisiin tiedemiehiin. Vaikka hän teoriatasolla oli edistämässä luonnontieteen edistystä, hänen kosmologiansa ei pohjautunut laskelmiin, vaan kristillis-platonistiseen filosofiaan. Tässä mielessä hän ei ollut luonnontieteen ja kosmologian uudistaja, vaan spekulatiivinen filosofi. Kesti vuosisatoja ennen kuin hän oivalluksensa voitiin todistaa tieteellisesti päteviksi.

Kirjallisuus

Alexander Koyre, From the Closed World to the Infinite Universe. (New York: Harper, 1958).

Regine Kather, ‘“The Earth Is a Noble Star” The Arguments for the Relativity of Motion in the Cosmology of Nicolaus Cusanus and Their Transformation in Einstein’s Theory of Relativity’, teoksessa Cusanus. The Legacy of Learned Ignorance, toim. Peter Casarella (Washington, D.C.: Catholic University of America Press, 2006), 226–50.

Kuva 1: NASA on the Commons@Flickr.com. PD.

Kuva 2: Wikimedia Commons. PD.

Ylös