Vieraskynä: ”Teologia ja luonnontiede ovat antaneet toisilleen paljon”
Miten luonnontieteen ja teologian suhdetta tulisi tutkia? Kenties pitämällä nuppilukua tieteilijöiden vakaumuksista? Tässä kirjoituksessa etsitään toisenlaista lähestymistapaa.
Kristinuskon ja luonnontieteiden suhteita koskevassa monimuotoisessa keskustelussa yksi aihe on kysymys siitä, millä tavoin kristillinen usko, sen teologia ja kirkon käytännöt, ovat vaikuttaneet luonnontieteiden kehitykseen, ja missä määrin luonnontieteet ovat jättäneet jälkensä teologiseen ajatteluun. Lähtökohtaisesti tieteen- ja teologianhistoriaan kuuluva kysymyksenasettelu kantaa mukanaan myös filosofisia, sosiologisia ja tietysti myös teologisia ulottuvuuksia.
Luonnontieteen tämänhetkisistä popularisoijista kenties tunnetuin, brittiläinen biologi Richard Dawkins, edustaa näkökulmaa, jossa kristillinen usko nähdään muiden uskontojen tavoin luonnontieteiden pyrkimyksiin haitallisesti tai jopa vihamielisesti suhtautuvana epätosia väitteitä esittävänä uskomusjärjestelmänä.
Dawkins perustelee ajatustaan vetoamalla ennen muuta järkeen ja loogisuuteen. Kirjassaan Jumalharha Dawkins laskeskelee uskonnollisten tieteilijöiden osuutta Nobel-palkinnon saajien tai brittiläisen arvostetun tiedemiesseuran Royal Societyn joukossa. Laskelmien perusteella hän päätyy esittämään, että uskonnollisuus on sitä epätodennäköisempi tieteilijän ominaisuus mitä korkeammalle tieteen tekemisessä on päästy.
Edelleen Dawkins viittaa Mensa-järjestön julkaisussa esitettyihin selvityksiin, joiden mukaan uskonnollisuus korreloi negatiivisesti älykkyysosamäärän kanssa: mitä älykkäämpi ihminen on, sitä epätodennäköisimmin hän on myös uskonnollinen.[i]
Dawkinsin soveltama niin sanottu headcounting-taktiikka ei ole kuitenkaan erityisen uusi tapa puhua uskonnollisuuden myönteisistä tai kielteisistä vaikutuksista luonnontieteiden kehittymiseen. Vuonna 1938 yhdysvaltalainen sosiologi Robert K. Merton julkaisi kirjan Science, Technology and Society in 17th-Century England, jossa hän esitti nimeään kantavan maineikkaan teesinsä. Siinä väitetään, että 1600-luvun Englannissa niin sanottuun tieteelliseen vallankumoukseen vaikutti merkittävästi tuon ajan keskeisten tiedemiesten uskonnollinen vakaumus. Kalvinilainen puritaanisuus yhdisti monia tuon ajan jäseniä Royal Societyssä.
Merton tulkitsi kyseisen uskonnollisen korostuksen vaikuttaneen myönteisesti luonnontieteiden kehittymiseen, koska puritaanisuuden eetokseen kuului toimia ”Jumalan kunniaksi ja ihmiskunnan hyödyksi”. Näin luonnontieteellisistä pyrkimyksistä tuli osa uskonnollisuuden käytännöllisiä ilmentymiä.[ii]
Mertonin teesi on herättänyt vilkkaan ajatustenvaihdon, jossa sen keskeistä väitettä on sekä kiitelty että kritisoitu. Reaktio on ollut jokseenkin samanlainen Dawkinsin esittämään hyvin toisenlaiseen headcounting-taktiikkaan perustuvaan tulokseen. Teologian ja luonnontieteiden dialogi ja niiden keskinäisen vaikutushistorian tuntemus tuskin etenee niin kauan, kuin uskonnollinen maailmankatsomus tai sen puute tarjoaa keskeisen näkökulman aiheeseen. Hedelmällisempää onkin tarkastella maailmankatsomusten sisällä olevia lähtökohtaolettamuksia kuin maailmankatsomusta edustavien ihmisten älyllisiä, uskonnollisia tai tieteellisiä ominaisuuksia.
Noah J. Efron on todennut, että jokaiselle myytille on olemassa vastamyytti. Kun edelleen kuulee painotettavan uskonnollisuuden, kristillisen maailmankatsomuksen ja kirkon työn vahingollisuutta, suoranaista tuhoisuutta luonnontieteellisille pyrkimyksille, voidaan kuulla myös vastamyytti, jonka mukaan nykyisenlainen luonnontiede ei olisi voinut olla lähtökohtaisesti edes mahdollista ilman kristillistä uskoa ja teologian panosta. Efronin mukaan molemmat myytit sortuvat yksipuolisuuteen eivätkä päästä näkemään asian vivahteikkuutta ja moninaisuutta.[iii]
Efronin muistutus on paikallaan, koska aivan kuten luonnontiede myös tieteenhistoria voidaan valjastaa jonkin maailmankatsomuksellisen pyrkimyksen palvelukseen. Tämä muistutus ei kuitenkaan tee tyhjäksi sitä havaintoa, että kristillisellä teologialla ja kirkolla on ollut tieteen kehityksessä tärkeä, ajoittain jopa keskeinen rooli, olkoonkin, että ne yksin eivät voi selittää, miksi moderni luonnontiede kehittyi juuri kristillisessä Euroopassa eikä esimerkiksi muiden uskonto- ja kulttuuripiirien alueilla.
Kulttuurien välinen vuorovaikutus on jättänyt jälkensä kristilliseen teologiaan, joka ensimmäisinä vuosisatoina tukeutui kreikkalaiseen filosofiaan. Se puolestaan oli saanut aineksia varhaisemmista kulttuureista ja niiden tavasta mieltää maailma. Kun kristillinen teologia sitten vaikutti tapaan, jolla luontoa tarkasteltiin, se toi mukanaan jotakin omaa ja jotakin lainattua.
Usko Jumalaan maailman Luojana omaksuttiin kristilliseen uskoon juutalaisuudesta. Luomisen käsitteellä ajatellaan kuvailtavan usein pelkästään alkuperää, mutta yhtä lailla se heijastelee myös käsitystä luomakunnan olemuksesta ja toiminnasta. Raamatusta löydettävän juutalais-kristillisellä luomiskäsityksellä on Christopher B. Kaiserin mukaan kaksi seurausta nykyisin yleisesti hyväksytylle käsityksellemme maailmasta.
Ensinnäkin luonnon ajatellaan toimivan hyvin itsenäisesti, omia ”luonnonlakejaan” seuraten. Jumala on luomisessa lahjoittanut sille autonomian, joka takaa sen, että luonnon prosessit ovat luotettavia ja niiden syy-seuraussuhteita voidaan hahmottaa.
Toiseksi luonnon luotuisuus korostaa, että Jumala ”käsittää” maailman ja on siten tietoinen sen prosesseista. Tämän vuoksi maailma on avoin myös ihmisen käsityskyvylle, joka on osa sitä ihmisyyden piirrettä, josta käytetään nimitystä ”Jumalan kuva”. Jumala ei ole luonnonlakien alainen, kuten esimerkiksi antiikin jumalmytologioissa ajateltiin, vaan niiden yläpuolella. Juutalais-kristillinen luomiskäsitys siis toisaalta takaa sen, että luomakunnalla on tietty itsenäisyys, ja toisaalta se painottaa, että autonomisuudessaankin se on riippuvainen perustastaan, Jumalasta.
Luominen ei tämän vuoksi ole niinkään maailmankaikkeuden alkua kuvaava tapahtuma. Pikemminkin se kertoo maailmankaikkeuden perimmäisestä luonteesta ja toiminnasta.[iv]
Luominen ei kuitenkaan ole ainut teologinen näkökulma siihen, miten kristillinen usko on vaikuttanut nykyisen luonnontieteen edellytysten syntyyn. Skotlantilainen teologi Thomas F. Torrance (1913–2007) on pyrkinyt osoittamaan varhaisten kirkkoisien työn merkityksen paitsi luomisen teologian myös ja ennen muuta inkarnaatioteologian kautta.
Torrancen mukaan usko Jumalaan, joka Pojassaan syntyi ihmiseksi luomansa maailman lainalaisuuksien keskelle, vahvisti käsitystä siitä, että maailma, jota ihminen tutkii, on luotettava. Jumala ei olisi syntynyt sellaisen maailman osaksi, jota ohjaavat mielivaltaiset sattuman tai deterministiset kohtalon voimat. Tämä maailma on todellinen paitsi meille myös Jumalalle.
Inkarnaatio näin ollen vahvisti maailmankaikkeuden jo luomisessa saaman autonomian, jossa yhdistyvät sekä vapaus että riippuvaisuus. Tietämyksemme kannalta tämä merkitsee, että emme voisi saada luotettavaa tietoa luonnosta, ellemme me luottaisi siihen, että luonto ei petkuta. Ymmärryksen ongelmat eivät siksi ole koskaan luonnossa vaan ihmisen rajallisessa käsityskyvyssä.[v]
Torrancen teologinen ohjelma sisältää niitä ongelmia, joita Efron edellä kuvatulla tavalla nostaa esille. Tästä huolimatta kristillisen uskon keskeisten opinkäsitysten merkitys näkemykselle luonnosta ja ihmisen mahdollisuuksista sen tutkimiseen ei ole vähäinen. Vaikka teologiseen imperialismiin ja koko tieteenhistorian kristillistämiseen ei ole sen kummemmin perusteita kuin syytäkään, uskon ja tieteen hedelmällisen vuorovaikutuksen sekä asiallisen, ennakkoluulojen rasitteista vapaan kohtaamisen takia uskonnon ja teologian roolia ei pidä sivuuttaa.
Sekä usko että tiede ovat rationaalisen ihmisen rationaalisia toimintoja. Molempien tulee torjua houkutus kaikenlaiseen irrationaalisuuteen.
Viitteet:
[i] Dawkins, Richard. The God Delusion, 123-130. London: Transworld Publishers, 2007.
[ii] Deason, Gary B. ”Reformation Theology and the Mechanistic Conception of Nature”, 171-172. God and Nature. Historical Essays on the Encounter between Christianity and Science. Ed. by David C. Lindberg and Ronald L. Numbers. Berkeley and Los Angeles: University of California Press, 1986.
[iii] Efron, Noah J. ”That Christianity Gave Birth to Modern Science”, s. 79-89. Galileo Goes to Jail and Other Myths about Science and Religion, ed. by Ronald L. Numbers. Cambridge, Mass.: Harvard University Press, 2009.
[iv] Kaiser, Christopher B. ”Early Christian Belief in Creation and the Beliefs Sustaining the Modern Scientific Endeavor”, 3-13. The Blackwell Companion to Science and Christianity. Ed. by J.B.Stump and Alan G. Padgett. Chichester: Wiley-Blackwell, 2012.
[v] Luoma, Tapio. ”Thomas F. Torrance”, 578-588. The Blackwell Companion to Science and Christianity. Ed. by J.B.Stump and Alan G. Padgett. Chichester: Wiley-Blackwell, 2012.
Kuva: Axel Antas-Bergkvist. PD.