Muutamat paljon julkisuutta saaneet ateistit ovat viitanneet ahkerasti kognitiivisiin ja biologisiin teorioihin uskonnon synnystä. Esimerkiksi Richard Dawkins ja Daniel Dennett näyttävät ajattelevan, että viimeaikaiset biologiasta ja kognitiotieteistä vaikutteita saaneet teoriat uskonnosta osoittavat, että uskonto on vain ja ainoastaan luonnonilmiö, ihmismielen evoluution ja kulttuurin sivutuote.

Kutsun jatkossa tällaisia teorioita bio-psykologisiksi uskontoteorioiksi. Millaisia väitteitä uskonnosta tällaiset tutkimussuunnat ovat sitten esittäneet? Onko niistä todella ainoastaan lyhyt hyppäys ateismiin?

Bio-psykologisia teorioita uskonnosta

Viime vuosikymmeninä on kehittynyt lukuisia teorioita uskonnosta, joiden tarkoituksena on ymmärtää uskonto osana luonnollista maailmaa. Tyypillistä näille teorioille on ollut uskonnollisten taipumusten liittäminen yksittäisten kulttuurien tai yhteisöjen sijasta ihmislajin yleisiin psykologisiin tai biologisiin piirteisiin.

Lisäksi on korostettu tieteellisen tiedon (erityisesti biologia, kognitiotiede ja neurotiede) merkitystä uskonnon yleisten piirteiden ymmärtämisen kannalta. Tällaisia bio-psykologisia uskontoteorioita on ainakin kolmea eri tyyppiä:

(1) neuroteologia, jossa pyritään selittämään uskonnollisten kokemusten yleisiä piirteitä aivojen toiminnan avulla,

(2) uskonnon evoluutiota koskevat biologiset teoriat, joiden mukaan uskonto on sopeutuma, jolla on (ainakin jossakin määrin) geneettinen perusta,

(3) kognitiivinen uskontotiede, jonka mukaan uskonto ei ole sopeutuma, vaan normaalien ihmismielen tiedonkäsittelyn toimintojen sivutuote.

Neuroteologiassa tutkitaan aivojen toimintaa uskonnollisissa yhteyksissä. Erityisen kiinnostuksen kohteena ovat olleet uskonnollisten kokemusten ilmeneminen ja vaikutus aivoihin. Tätä on pyritty tutkimaan erilaisten aivokuvantamismenetelmien, kuten aivojen magneettikuvauksen avulla. Neuroteologian tuloksista ja teorioista on ollut jonkin verran keskustelua, mutta ne eivät ole saavuttaneet yleistä hyväksyntää lähinnä menetelmällisten heikkouksiensa takia.

Yleisesti ottaen voidaankin sanoa, että ainakaan kaikilla uskonnollisilla kokemuksilla, uskomuksilla tai käyttäytymisellä ei näytä olevan aivojen tasolla sellaisia erityispiirteitä, jotka eroaisivat merkittävästi ei-uskonnollisista kokemuksista, uskomuksista tai käyttäytymisestä.

Siinä missä neuroteologia pyrkii olemaan uskonnollisen kokemuksen neurotiedettä, ottavat erilaiset uskonnon evoluutiota tutkivat teoriat mallia evoluutiobiologiasta. Uskonnon evoluution tutkimuksen lähtökohtana on hyvin yksinkertainen kysymys: miksi uskonnollinen käyttäytyminen on niin yleistä ihmislajin keskuudessa, vaikka se ei näytä edistävän ihmisen selviytymistä? Näyttäisi pikemminkin siltä, että uskonnolliset rituaalit ja uhrit olisivat selviytymiselle haitallisia, koska ne vievät aikaa ja resursseja.

Useat teoriat uskonnon evoluutiosta kuitenkin väittävät, että uskonnolliset käytännöt ja uskomukset itse asiassa edistävät selviytymistä: uskonnollinen käyttäytyminen voi esimerkiksi tukea yksilöiden integroitumista ryhmäksi tai auttaa sopeutumaan ympäristön nopeisiin muutoksiin. Jos ihmisen uskonnolle altistavat mekanismit ovat biologisen evoluution tuottamia sopeutumia, niiden on oltava koodattuna ihmislajin geneettiseen perimään.

Kognitiivinen uskontotiede (KU) on poikkitieteellinen tutkimusohjelma, joka ammentaa aineksia inhimillistä tiedonkäsittelyä tutkivilta tieteenaloilta. Erilaiset kognitiotieteen haarat kuten kognitiivinen antropologia ja kognitiivinen kehityspsykologia sekä evoluutiopsykologia muodostavat taustan KU:n teorioille.

KU keskittyy niihin tiedonkäsittelyn mekanismeihin, jotka vaikuttavat uskonnollisen ajattelun taustalla. Se ei siis varsinaisesti tutki yksittäisiä uskonnollisia perinteitä kuten kristinuskoa tai islamia, uskomusjärjestelmiä tai uskonnollisia käytäntöjä. Sen sijaan KU tutkii, miten kaikille ihmisille yhteiset tiedonkäsittelyn järjestelmät vaikuttavat kaikenlaiseen uskonnolliseen toimintaan ja ajatteluun.

KU:n keskeisin väite on, että ihmisen ei-uskonnolliset tiedonkäsittelyn mekanismit vaikuttavat uskonnolliseen ajatteluun ja käyttäytymiseen. Näin ollen KU lähtee liikkeelle siitä, että ei ole olemassa erityistä ”uskonnollista kognitiota”, eli uskonnollista mieltä. Kutsun tätä jatkossa kognition sivutuote -teesiksi. Tästä seuraa se, että uskonnolliset ideat toistuvat lähes kaikissa inhimillisissä kulttuureissa.

Uskonnon luonnollisuus

Kaikille bio-psykologisille uskontoteorioille on tyypillistä liittää uskonnollinen käyttäytyminen ja ajattelu osaksi ihmisluontoa. Neuroteologian osalta tämä luonto on ihmisaivot ja niiden toiminta, uskontoa sopeutumana selittävien teorioiden kohdalla taas Homo sapiensille ominainen yhteisöllisyys ja KU:n kohdalla ihmisen psykologinen rakenne. Voidaankin sanoa, että näitä teorioita luonnehtii ajatus ”uskonnon luonnollisuudesta”. Tämä ajatus on kuitenkin moniselitteinen ja voidaan ymmärtää ainakin seuraavilla tavoilla:

(1) Uskonnolliset uskomukset ja käyttäytyminen ovat ihmisille helppoja, koska heidän mielensä mekanismit ovat rakentuneet näin (kognitiivinen uskontotiede).

(2) Uskonnolliset ajattelutavat ja käyttäytyminen ovat siinä määrin luonnollisia ilmiöitä, että niitä voidaan tutkia tieteellisesti (biologia, psykologia, neurotiede).

(3) Uskonnolliset ajattelutavat ja käyttäytyminen eivät ole vain ja ainoastaan kulttuurisidonnaisia, vaan ne liittyvät jollakin tavalla ihmislajin yleisiin ominaisuuksiin.

(4) Uskonnolliset ajattelutavat ja käyttäytyminen ovat vain ja ainoastaan luonnollisia siinä mielessä, että niiden synty ja toimintamekanismit eivät ole millään lailla yliluonnollisia.

On tärkeää pitää nämä väitteet erillään toisistaan, sillä niitä voidaan perustella toisistaan riippumatta: näin erityisesti väitteen (4) kohdalla. On kuitenkin monia, jotka ovat yrittäneet johtaa tämän väitteen uskonnon luonnollisuuden muista merkityksistä. Tällöin esitetään esimerkiksi, että

(1) jonkin aivoalueen aktivoituminen uskonnollisen kokemuksen yhteydessä tekee uskomukset Jumalan olemassaolosta epätosiksi

(2) voimme päätellä uskonnon mahdollisesta sopeutumaluonteesta uskonnon perusteettomuuteen tai epätotuuteen,

(3) voimme päätellä uskonnon sivutuote -teesistä uskonnon perusteettomuuteen tai epätotuuteen.

Ensimmäisen väitteen mukaan siitä, että olemme tunnistaneet uskonnollisen kokemuksen yhteydessä aktivoituvat aivoalueet seuraa se, että voimme pitää uskonnollisen kokemuksen syitä täysin luonnollisina ja uskomuksia esimerkiksi Jumalan olemassaolosta epätosina. Tällaisessa järkeilyssä on kuitenkin useita ongelmia. Tiettyjen aivoalueiden aktivaatio joidenkin kokemusten yhteydessä ei vielä kerro kokemustemme todenperäisyydestä yhtään mitään. Aivojen eri alueet aktivoituvat kaikenlaisten havaintotoimintojen ja ajattelutapojen yhteydessä eikä tästä voida päätellä mitään näiden havaintojen ja ajatusten kohteiden olemassaolosta tai tiedollisesta oikeutuksesta. Emme saa sekoittaa toisiinsa jonkin uskomuksen biologista tilaa ja tiedollista tilaa.

Ajattele seuraavaa esimerkkiä. Näen ulkona puun. Vaikka voitaisiinkin antaa täydellinen kuvaus siitä kausaalisesta prosessista, joka liittyy hermosolujeni ja aistielimieni aktivoitumiseen, tästä ei seuraa se, että puu lakkaisi olemasta. Oletetaan, että aivojani manipuloimalla olisi mahdollista saada minut “näkemään” ulkona puu, vaikkei siellä todellisuudessa olisi mitään puuta. Vaikka tämä olisikin mahdollista, ei siitä seuraisi se, etten voisi normaalitilanteessa pitää uskomustani ulkona olevasta puusta oikeutettuna. Sama pätee uskonnollisiin kokemuksiin riippumatta niiden tulkinnasta: normaalioloissa ne syntyvät ilman keinotekoista stimulaatiota. Tästä voidaan siis päätellä, että uskonnollisiin uskomuksiin tai kokemuksiin liittyvien luonnollisten biologisten tai psykologisten prosessien olemassaolo ei vielä sellaisenaan riitä osoittamaan, että ne olisivat epätosia tai huonosti perusteltuja.

Toisen väitteen mukaan uskonnolliset väitteet ovat epätosia, jos ne ovat sopeutumia eli luonnonvalinnan tuotteita. Tarkemmin sanottuna: siitä, että uskonnollisilla uskomuksilla on jokin ei-tiedollinen tehtävä (esimerkiksi epäitsekkään käyttäytymisen edistäminen), voidaan päätellä, että ne eivät ole tosia.

Tarkemmin esitettynä argumentti menisi jotakuinkin näin. Vaikuttaa varsin uskottavalta ajatella, että luonnonvalinta suosii tosia arkiuskomuksia: jos minulla on virheellinen käsitys esimerkiksi läsnäolevista tiikereistä, päädyn kissanruoaksi ennen kuin ehdin jatkaa sukuani. Vaikuttaa siis todennäköiseltä, että luonnonvalinta suosisi sellaisten kognitiivisten kykyjen kehittymistä, jotka tuottaisivat tosia (tai ainakin lähellä totuutta olevia) uskomuksia vaanivista tiikereistä, ravinnosta ja muista vastaavista – selviytymistä edistävistä – seikoista.

Uskonnolliset uskomukset (samoin kuin tieteelliset, filosofiset ja eettiset uskomukset) eivät ole näiltä osin samanlaisia kuin arkiuskomukset: minusta ei tule kissanruokaa, jos minulla on virheellisiä uskonnollisia tai eettisiä uskomuksia. Jos uskonto on sopeutuma, on uskonnollisilla uskomuksilla jokin täysin muu tehtävä kuin totuus: esimerkiksi ihmisryhmien yhteenkuuluvaisuuden edistäminen. Uskomusten totuus on tässä sivuseikka. Tästä puolestaan päätellään, että uskonnollisia uskomuksia tuottavat mekanismimme eivät johda meitä totuuden jäljille. Niitä ei ole “suunniteltu” tavoittamaan totuutta uskonnollisista kysymyksistä, joten meidän ei pitäisi luottaa niiden tuotteisiin.

Eräs ongelma tässä argumentissa on, että se voidaan yleistää kovin helposti. Käytämme kognitiivisia mekanismejamme nykyään paljon esi-isiämme laaja-alaisemmin, esimerkiksi tieteessä ja muussa tiedonhankinnassa. Vaikka mielemme mekanismit eivät olekaan sopeutumia tällaisia tehtäviä varten, oletamme niiden kuitenkin tuottavan luotettavia uskomuksia esimerkiksi kvanttifysiikasta, koska voimme yhdessä arvioida eri teorioiden puolesta ja vastaan esitettyä todistusaineistoa.

Mikään ei estä meitä ajattelemasta samoin uskonnollisista uskomuksista. Voi olla, että luonnonvalinta ei tuottanut mielemme mekanismeja olemaan automaattisesti luotettavia uskonnollisissa kysymyksissä. Samoin kuin tieteessä, voimme kuitenkin käyttää mieltämme tarkistamaan ja arvioimaan uskonnollisia uskomuksia tietoisesti käyttäen sitä todistusaineistoa, mitä meillä on saatavilla. Toinen vaihtoehto on tietysti väittää, ettemme pysty tällaiseen todistusaineiston tietoiseen arviointiin laisinkaan. Tästä toki seuraisi se, ettemme voisi luottaa uskonnollisiin uskomuksiimme mutta samalla häviäisi luottamuksemme esimerkiksi tieteellisiin ja eettisiin uskomuksiimme, ja yleinen skeptisismi näyttäisi uhkaavan. Näiltä osin uskonnolliset uskomukset eivät ole yhtään sen huonommassa asemassa kuin esimerkiksi tieteelliset ja eettiset uskomukset.

Kolmannen väitteen osalta tilanne on varsin samankaltainen kuin edellä. Perusväite on, että uskonnon sivutuote -teesistä seuraa se, ettemme voi pitää uskonnollisia uskomuksia luotettavina tai tosina. Myös tämän väitteen ongelmat ovat ilmeisiä, sillä varsin suuri osa nykyisistä uskomuksistamme ovat tässä mielessä evoluution sivutuotteita. Luonnonvalinta ei valinnut kognitiivisia mekanismejamme tuottamaan uskomuksia esimerkiksi kvanttifysiikasta, mannerlaattojen liikkeistä tai evoluutiobiologiasta. Meillä on kuitenkin luonnonvalinnan tuottamat välineet omaksua ja arvioida näitä uskomuksia. Tästä huolimatta ne ovat yhtä lailla luonnonvalinnan sivutuotteita kuten uskonnolliset uskomuksetkin. Jos pidämme uskonnollisia uskomuksia epätosina vain siksi, että ne ovat luonnonvalinnan sivutuotteita, olisi meidän myös hylättävä nämä muut sivutuotteet.

Mitä bio-psykologiset teoriat oikein selittävät?

Bio-psykologiset teoriat aiheuttavat monien mielestä ongelmia uskonnollisille näkemyksille, koska niiden katsotaan selittävän kaiken uskonnollisen käyttäytymisen, ei pelkästään jonkin tietyn uskonnollisen perinteen. Pitääkö tämä tosiaan paikkansa?

Lyhyesti sanottuna: ei pidä. Otetaan esimerkiksi vaikkapa kognitiivinen uskontotiede. Koska KU:n selitykset perustuvat inhimillisen kognition yleisiin piirteisiin, ne eivät kuvaa täydellisesti niitä syy/seuraus -ketjuja, jotka ovat ihmisten uskonnollisten uskomusten taustalla. KU ei siis pakota meitä uskomaan, että kaikki uskonnolliset uskomukset ja käyttäytyminen syntyvät luonnollisesti tai edes niiden mekanismien pohjalta, joita KU tutkii. Näin ollen KU, kuten muutkin bio-psykologiset uskontoteoriat, selittävät vain joitakin uskonnon viipaleita, eivät koko kakkua.

Kirjallisuutta

D’Aquili, Eugene & Andrew Newberg. 2001. Why God Won’t Go Away: Brain Science and Biology of Belief. London: Ballantine Books.

Barrett, Justin. 2004. Why Would Anyone Believe in God? Walnut Creek: AltaMira Press.

Boyer, Pascal. 2007. Ja ihminen loi jumalat: Kuinka uskonto selitetään. Suomentanut Tiina Arppe. Helsinki: Gaudeamus.

Ketola, Kimmo & Pyysiäinen, Ilkka & Sjöblom, Tommi (toim.). 2008. Uskonto ja ihmismieli: Johdatus kognitiiviseen uskontotieteeseen. Helsinki: Gaudeamus.

 Murray, Michael & Schloss, Jeffrey (toim.). 2009 The Believing Primate: Scientific, Philosophical, and Theological Reflections on the Origin of Religion. New York: Oxford University Press.

 Visala, Aku. 2011. Naturalism, Theism and The Cognitive Study of Religion: Religion Explained? Farnham: Ashgate.

 Ylikoski, Petri & Kokkonen, Tomi. 2009. Evoluutio ja ihmisluonto. Helsinki: Gaudeamus.

Kuva: [AndreasS]@Flickr.com. CC BY 2.0.